Sudensilmät: luku 3

Luku 3: Punainen rinki

Uutinen oli saanut pohjoisen hajoamaan entisestään. Jokainen vähääkin kauppojen suunnalla aikaansa viettävä tiesi kertoa, mikä Evolia tällä kertaa ravisteli. Etelästä, Lucianan kaupungista, oli kiirinyt pohjoiseenkin asti uutinen siitä, että Moorcroftin suvussa oli piiloteltu sudensilmäistä poikalasta nimeltä Atlas.

 

Ainoastaan Aelionit tiesivät, mitä se tarkoittaisi. Sudensilmäisiä oli kaksi. Yksikään Aelionin suvun jäsen ei ollut kertonut julkisesti omasta sudensilmäisestään, Mercurysta, joten suvun sisällä kuhistiin. Mitä tulisi tehdä, saiko lapsia olla kaksi? Tulisivatko nämä kaksi poikaa koskaan tuntemaan? Ja ennen kaikkea, millä Atlas Moorcroftista päästäisiin aikanaan eroon? Pohjoinen ja etelä, Aelion ja Moorcroft. Jako oli ollut selvä jo 80-luvulta lähtien, mutta että kumpaankin sukuun pitikin syntyä sudensilmäinen lapsi. Vastakkainasettelu sukujen sekä ilmansuuntien välillä ajaisi lapset ennemmin tai myöhemmin toistensa kimppuun.

 

Mercuryn huoneessa oli kylmä. Uutinen toisesta sudensilmäisestä ei ainakaan lämmittänyt häntä, se sai hänet tuntemaan suunnatonta pelkoa. Hänen vankeutensa ja silmien sitominen oli selitetty aina erityisyydellä, mutta mitä erityisyyttä syntyy kaksi kappaletta? Mercury tunsi olonsa täydellisen petetyksi, sillä kukaan ei ollut kertonut, että hänellä oli vastine. Hän ei tuntenut Atlasia, - eihän hän ketään tuntenut – mutta tahtoi jo painaa kädet hänen kurkulleen ja tuntea kakomisen ja rimpuilun hänen kehossaan.

Ja se hänen olisi myös tehtävä. Aelionin suku oletti timanttinsa teroittavan teränsä kahdeksaantoista ikävuoteen siten, että olisi kykenevä eliminoimaan toisen sudensilmäisen. Mercury oli valmis. Hänellä olisi vielä kaksi vuotta aikaa suunnitella, miten tappaisi Atlas Moorcroftin. Ei hän tarvinnut siihen suurtakaan kannustinta, hänelle riitti se, että sen pojan olemassaolo oli tuhonnut hänen erityisyytensä.

 

Aelionin suku oli myrkyllinen. Jokainen suvun jäsen hyväksyi täysin, että Mercury pidettäisiin täysi-ikäisyyteen asti vankina, jottei silmien voima ehtisi kulua ennen sitä. Kahdeksantoistavuotiaana sudensilmät olivat vahvimmillaan.

Ja koska koko lapsi oli pidetty muulta maailmalta salassa, ei olisi ongelma eikä mikään lähettää paperitonta Mercurya aikanaan etelään ja pistää tätä tappamaan toinen sudensilmäinen poika. Aelionin suvun suunnitelma Evolin maan johdon saamisesta oli aukoton, ja he onnistuisivat siinä Mercuryn silmien avulla.

 

Mutta Mercuryn huoneessa oli silti kylmä. Jopa huoneeseen astunut, nyt neljätoistavuotias Lindri aisti kylmyyden hohkaavan huoneen seinistä. Ei muualla tyrmässä ollut näin kylmä, ainoastaan Mercuryn huoneessa.

”Onhan sinulle jo kerrottu tehtävästäsi?” Lindri kysyi, vaikka hän tiesi, ettei Mercury mitään muuta miettinyt kuin tulevaa tehtäväänsä murhaajana.

”On, eikä siinä ole mitään keskusteltavaa”, Mercury ärähti tarpeettoman kovalla äänensävyllä, ”joten kerrohan vaikka, kuinka ihanaa siellä sinun maailmassasi taas olikaan. Olen ehtinyt jo unohtaa.” Hänen huulensa värisivät ja kädet puristuivat nyrkkiin. Koko hento olemus oli särkyvä.

”Turhaan yrität vittuilla minulle, minä sentään pidän sinut ajan tasalla”, Lindri vastasi sivuuttaen veljensä suunnattoman vapinan.

”Mutta et veljellisestä rakkaudesta vaan puhtaasta ilkeydestäsi.” Jos Mercuryn silmät eivät olisi olleet siteen peittämät, ne olisivat tuijottaneet Lindriä pistävästi.

 

Lindri vain naurahti ja kohautti harteitaan, vaikka eihän Mercury sitä nähnyt.

”Sinä olet suloisen katkeroitunut”, Lindri tokaisi miettimättä sen kummemmin, miten katkeroitunut itse oli. Ei veljen sitä täytynyt tietää, kuten ei montaa muutakaan asiaa. Mercury eli täydellisessä pimeydessä, mutta hän eli siellä erityisenä, toisin kuin kukaan muu. ”Ja minua kiinnostaisi kertoa sinulle eräästä sukukokouksessa käsitellystä asiasta. Se ei koske sinua, joten olet varmaan täysin valmis kuuntelemaan jotain, joka vie ajatukset pois omasta tilanteestasi.” Tämän hän sanoi sydämestään, hän oikeasti tahtoi kertoa mieltään painavasta kokouksesta isoveljelleen. Osittain siksi, ettei hän tahtonut tämän eristävän itseään lopullisesti heistä muista, ja osittain siksi, että Mercuryn oli saatava kipu vaihdettua uuteen.

Mercury nyökkäsi sen merkiksi, ettei voisi muutakaan kuin kuunnella.

”Sinähän tiedät maamme silmäjärjestelyn? On viittä eri silmätyyppiä, joista sinun silmäsi ovat lähestulkoon myytti”, Lindri aloitti.

”Minun ja sen toisen.” Katkeruutta, pistävää, hajottavaa katkeruutta. Miksi olla katkera asiasta, joka on tuonut pelkkää kärsimystä? Olisiko Mercury vangittuna, jos hän ei olisi syntynyt harvinaislaatuisten silmiensä kanssa? Ei olisi. Hän olisi siellä missä Lindrikin, ihmisten joukossa, hymyilisi sydämestään ja oppisi välittämään.

Ihmissielu kuitenkin takertuu siihen ainoaan asiaan, joka sillä on, Mercuryn tapauksessa sudensilmiin. Jos hän kerran oli erityinen, hänen oli oltava sitä ja sitä ainoastaan. Ei muita pelinappuloita laudalle, ne olisi syötävä pois.

Lindriä ei kuitenkaan veljen huomautus jaksanut painaa, hän jatkoi kertomista sivuuttaen Mercuryn täysin: ”Ne viisi eivät kuitenkaan ole ainoita. Oletko kuullut pahan silmistä?”

”Ohimennen.”

Vastaus ei vakuuttanut Lindriä tarpeeksi, joten hän jatkoi tummempaan sävyyn. ”Pahan silmät voi saada tietyllä tapaa, joka –”

”Hetkinen nyt.” Mercuryn ääni paljasti heräävän kiinnostuksen. ”Mitä nämä pahan silmät siis tarkalleen ottaen ovat? Heitit kehiin minulle lähes uuden termin, oletan sinun myös selittävän sen ennen käytännön puoleen menemistä.”

 

”Pahan silmät ovat sitä, mitä nimikin kertoo niiden olevan. Ne syntyvät teosta, joka ei ole oikein. Saadaksesi sellaiset silmät sinun tulee tappaa sinulle tärkein henkilö.”

”Miksi kukaan haluaisi tehdä sellaisia silmien takia, jotka kantavat noin rumaa nimeä? Pahan silmät ei kuulosta järin houkuttelevalta nimeltä, varsinkaan, jos moisten eteen pitää tappaa.”

Lindri naurahti. Hän oli osannut odottaa reaktiota, ja nautti hetken siitä, että sai olla ensimmäinen ihminen, joka kertoisi Mercurylle tästä. ”Niiden voimat ovat lähes samanlaiset kuin sudensilmillä, vahvemmatkin: ne nimittäin eivät kuluta itseään loppuun.” Lindri piti tauon ja antoi veljensä sulatella asiaa, kunnes jatkoi panottaen sanojaan eri tavalla. ”Sehän kuulostaa hyvin houkuttelevalta, eikö? Siksi sukumme kokouksessa käsiteltiin asiaa tänään.”

 

”Anteeksi?” Mercuryn suu loksahti auki. ”Aelioneilla on minut! Ei heidän tarvitse tehdä mitään niin epätoivoista. Älä vain sano, että he tosissaan harkitsivat sitä.”

”Me pidimme äänestyksen.” Kuolemanhiljaisuus. Lindrin hengitys kuului selvästi Mercuryn korviin, ja hänen omansakin hidastui.

”Minä olin yksi kolmesta, jotka äänestivät puolesta eivätkä vastaan.” Lindri nousi kovalta sängyltä sanomatta veljelleen enää mitään.

 

Riittämättömyys kuristi Mercurya sisältä, hän tunsi sen pistelevän kurkussa. Oliko toisen sudensilmäisen lapsen paljastuminen aiheuttanut näin pahan sekaannuksen Evolissa? Tosissaanko hänen sukunsa harkitsi murhaamiseen ryhtymistä varmistaakseen tulevan etuasemansa maassa? Mercury ei saanut henkeä. Hän puristi kurkkuaan täysin voimin ja mietti, että jos hän vain osaisi puristaa tarpeeksi kovaa, hänen ei tarvitsisi olla enää osallisena sitä kaikkea. Suku voisi rauhassa valita murhaamisen polun, kun heillä ei olisi enää Mercuryakaan valttikorttinaan.