Sudensilmät: prologi

 

(Otan ensimmäisen ison harppauksen tämän blogin kanssa ja alan julkaisemaan pitempää tarinakokonaisuutta! Tarinan nimi on Sudensilmät, ja kaiken muun olennaisen tarina todennäköisesti selittää itse auki. Prologi on lähinnä selittelyä tarinan ympäristöstä. On vähän pelottavaa lähteä julkaisemaan tarinaa, jota en ole vielä kirjoittanut loppuun, mutta pakko sitä jostain on aloittaa! 2017 on alkanut rohkeasti.)

 

-----

Sudensilmät

- - -

Prologi: Palava toukokuu

 

Lucianan keskusta oli ilmiliekeissä. Ihmisiä juoksenteli ympäriinsä, he huusivat ja yskivät savua keuhkoistaan silmät surusta ja kivusta valkoisina. Punaista lankaa ei ollut, kaikki oli pelkkää savun ja liekkien sekamelskaa. Kukaan ei ollut nostamassa eksynyttä kansaa ylös, heillä ei ollut päämäärää. Vaistot sanoivat ainoastaan ”pakoon”.

 

Jälkeenpäin tapahtuma muistettiin palavana toukokuuna. Se ei ollut ensimmäinen sota Evolin maassa, mutta sodista puhuessa se tuli silti aina ensimmäisenä mieleen. Nimensä mukaan sota kesti ainoastaan toukokuun ajan, mutta se jakoi Evolin väen lopullisesti kahdeksi eri kansaksi. Se oli merkittävin tapahtuma koko pienen kansan historiassa. Pohjoinen ja etelä olivat lopullisesti välirikossa, ja petturien kohtaloista kerrottiin tarinoita vielä 2000-luvun puolellakin. Ei voinut seilata pohjoisen ja etelän välillä, piti kuulua vain toiseen puoleen. Maan muut osat unohdettiin, olivat vain pohjoinen ja etelä. Ja sota. Heidän ikuinen sotansa.

 

Evol oli maa, jonka asukkaiden pärjääminen sen kylmissä oloissa perustui silmiin ja niiden kantamiin voimiin. Aikojen alusta asti heidän kansaansa oli siunattu erikoislaatuisilla voimilla, jotka piilivät heidän silmissään.

Silmiä oli viidenlaisia: hyvät ja pahat tunteet, yö ja päivä sekä sudensilmät. Sudensilmäiset olivat myytti, pelkkä kansalaisten menetetty toivo. Heillä oli kaikkien muiden silmätyyppien voimat, niin suuret, että niillä olisi voinut hallita koko Evolia. Siksi heitä pidettiin pelkkinä kertomuksina, vinksahtaneina iltasatuina.
Ja silti palava toukokuu tapahtui.

 

Sudensilmät eivät olleet kadonneet, niitä oli yhdellä ihmisellä kerrallaan, mutta ne olivat silti todelliset. Aelionin sukuun, Evolin vanhimpaan sukuun, oli syntynyt lapsi, jonka silmät oli tunnistettu sudensilmiksi. Vitivalkoiset, lähes sokeat. Ja sokeiksi ne tulisivatkin. Sudensilmät eivät olleet kuin tavallisia voimia omaavat silmät: niiden voimat olisivat huipussaan kahdeksantoista vuoden iässä, jonka jälkeen niiden voimat heikkenisivät käytöstä riippuen, kunnes käyttäjä lopulta sokeutuisi. Ja koska Aelionin suku paljastui vuonna 1982, etelä syytti pohjoista siitä, ettei sudensilmistä puhuttu muulle kansalle. Levisi huhu siitä, että Aelionit olivat aikeissa yrittää saada ensin pohjoista, sitten etelää tapumaan tahtoonsa.

 

Ja sota alkoi. Pelkästään toukokuun aikana puolet pohjoisesta oli hävitetty maan tasalle, eikä maa ollut asumakelpoista useaan vuoteen tapahtumien jälkeen. Pohjoinen oli heikko, ja Evolin pääkaupunki, Luciana, oli vahvistunut entisestään. Etelä oli voittanut sisällissodan, mutta karkein tappioin: sudensilmät oli hävitetty. Puhkottu, tuhottu, tapettu. Sodan aiheuttanut oli eliminoinut itse itsensä, mutta jättänyt jälkeensä syvän vihan.

 

Mutta sudensilmät eivät kadonneet lopullisesti, ei. Niitä syntyi myöhemminkin, mutta tällä kertaa kaksin kappalein. Koskaan aiemmin sudensilmiä kantavia henkilöitä ei ollut syntynyt kahta samaan maailmaan.

Ja tämä on heidän tarinansa, heidän, jotka syntyivät kantaen voimia, joita he eivät koskaan halunneet osakseen.