Satutettuna

Vähän jotain muutakin tänne väliin! Kirjoitusinspiä etsiessä tulin kynäilleeksi nopeasti tällaisen pätkän, jonka jaan aikani kuluksi täälläkin. Kyseinen oc on vielä jokseenkin kesken, mutta nautin silti sillä kirjoittamisesta.

 

---

Huoneen ilma on paksua ja sameaa, hien ja veren saattaa miltei tuntea ihollaan sinne astuessaan. Verta ei ole vielä vuodatettu, mutta sen haju leijailee silti ilmassa sotkeentuneena kaikkiin muihin ruumiineritteisiin. Tumma sekoitus kaikkea sitä, mitä ihmisestä tulee tämän päästyä äärirajoille.

Huoneeseen astelevan Wylonan mielestä siinä hajussa on kaikki, mitä ihmisestä tarvitsee tietää. Se kertoo kaiken oleennaisen, sillä jokaisella se on erilainen. Jokaisen pelko on yksilöllistä, joten luonnollisesti jokaisen pelko myös haisee erilaiselta. Wylona hymyilee hieman.

Lattialla istuu täysin vaatteista riisuttu vaaleatukkainen nainen, jonka huonokuntoiset hiukset riittävät juuri ja juuri peittämään tämän paljaat rinnat. Wylona näkee naisen katseesta, ettei tämä ole vielä täysin lannistettu. Hän malttaa hädin tuskin olla hymyilemättä. Tämän naisen voi vielä murtaa, tuon vielä niin itsevarman katseen voi samentaa.

”Miksi?”

”Kysymyksesi on melko laaja, haluaisin hieman tarkennusta”, Wylona vastaa ja istuutuu ristiasentoon mahdollisimman epäsopivasti. Etäisyys naisesta on juuri oikea – hän näkee selkeästi ikkunasta sirottuvan valon ansiosta Wylonan piirteet, muttei yletä koskettamaan, sillä kahle estää häntä. Valta pysyy Wylonalla.

”Miksi vangita kaltaiseni? Minä olen pelkkä prostituoitu.”

Wylona naurahtaa. ”Oletko? Sittenhän päästän sinut heti pois.”

”En usko, että päästät.”

”En minäkään”, Wylona vastaa oitis. Äänessä ei ole ivaa.

”Mutta sinähän –”

”Sittenhän sinä et ole pelkkä prostituoitu. Täällä olollesi on syy.”

Nainen alkaa nauraa. Kirkas ja puhdas nauru kuulostaa kaikin puolin epäsopivalta, Wylonan tekee miltei pahaa kuunnella sitä. Se ei sovi tähän tilaan, ei tähän tilanteeseen eikä kerrassaan mihinkään. Wylona ei nauti naisen naurusta sen enempää kuin nauttisi itkustakaan.

”En ymmärrä enää mitään, mutta kenties en ole täällä ymmärryksen vuoksi”, nainen toteaa kiillon hänen silmissään sammuttua. ”Niin. Miksi minä olen täällä? Sidottuna kuin eläin, alastomana kuin...” Lause jää kesken, sillä hän ymmärtää asemansa vuoksi alastomuuden olevan pelkästään luonnollista. Se ei ole vertauskuvan arvoista.

”Minä aion olla kanssasi rehellinen, joten oletan sinultakin täyttä rehellisyyttä”, Wylona ohjeistaa ja suo naiselle väkinäisimmän hymynsä. Se on hänen suurin valheensa, ja hän ymmärtää tilanteen ironisuuden vasta palauttaessaan huulensa viivaksi.

”Aiotko satuttaa minua?” Pelko näkyy ensimmäistä kertaa naisen vaaleissa silmissä. Wylona ei erota huonossa valossa niiden väriä, mutta hän erottaa pelon. Hän erottaisi sen missä vain.

”Aion.”

”Voin estää sen. Voin palvella, minulla on yhä kehoni, voin antaa sen käyttöönne.”

Wylonan silmät – silmät, joista hänet tunnetaan – siristyvät jääden siltikin tavattoman suuriksi. ”Tehdäänpä eräs seikka selväksi”, hän sanoo lähestyen naista, kunnes tuntee tämän katkonaisen hengityksen ihollaan. ”Täällä sinä et saa mitään etuisuuksia valheilla tai mielistelyllä. Satutan sinua, jos satun haluamaan. Satutan sinua, jos syljet naamalleni, ja satutan, jos suutelet varpaitani. Perseeni nuoleminen ei siis auta, minua ei voi ostaa. Saat täysin samaa kohtelua käyttäydyitpä miten halusit.”

Wylona nousee ylös, tällä kertaa koko pituuteensa. Hän ei astele kauemmas, nainen voisi tehdä hänelle mitä tahansa, jos tahtoisi. ”Joten olet onnekas, kun olet täällä minun kanssani”, Wylona sanoo pieni hymynkare kasvoillaan, ”joku muu olisi jo hermostunut sinun rehellisyyteesi. Minä puolestani pidän sellaisesta.” Wylona miltei lipsauttaa vaaleilta huuliltaan sanan arvostaa, kunnes muistaa, ettei arvostusta ole olemassakaan. Se on ihmisten mieluisin valhe, ja hän on luvannut olla valehtelematta. Wylona katsoo naista, ja nainen katsoo takaisin räpäyttämättä silmiään. Yöstä tulisi pitkä.