Vähän jotain muutakin tänne väliin! Kirjoitusinspiä etsiessä tulin kynäilleeksi nopeasti tällaisen pätkän, jonka jaan aikani kuluksi täälläkin. Kyseinen oc on vielä jokseenkin kesken, mutta nautin silti sillä kirjoittamisesta.
---
Huoneen ilma on paksua ja sameaa, hien
ja veren saattaa miltei tuntea ihollaan sinne astuessaan. Verta ei
ole vielä vuodatettu, mutta sen haju leijailee silti ilmassa
sotkeentuneena kaikkiin muihin ruumiineritteisiin. Tumma sekoitus
kaikkea sitä, mitä ihmisestä tulee tämän päästyä
äärirajoille.
Huoneeseen astelevan Wylonan mielestä
siinä hajussa on kaikki, mitä ihmisestä tarvitsee tietää. Se
kertoo kaiken oleennaisen, sillä jokaisella se on erilainen.
Jokaisen pelko on yksilöllistä, joten luonnollisesti jokaisen pelko
myös haisee erilaiselta. Wylona hymyilee hieman.
Lattialla istuu täysin vaatteista
riisuttu vaaleatukkainen nainen, jonka huonokuntoiset hiukset
riittävät juuri ja juuri peittämään tämän paljaat rinnat.
Wylona näkee naisen katseesta, ettei tämä ole vielä täysin
lannistettu. Hän malttaa hädin tuskin olla hymyilemättä. Tämän
naisen voi vielä murtaa, tuon vielä niin itsevarman katseen voi
samentaa.
”Miksi?”
”Kysymyksesi on melko laaja,
haluaisin hieman tarkennusta”, Wylona vastaa ja istuutuu
ristiasentoon mahdollisimman epäsopivasti. Etäisyys naisesta on
juuri oikea – hän näkee selkeästi ikkunasta sirottuvan valon
ansiosta Wylonan piirteet, muttei yletä koskettamaan, sillä kahle
estää häntä. Valta pysyy Wylonalla.
”Miksi vangita kaltaiseni? Minä olen
pelkkä prostituoitu.”
Wylona naurahtaa. ”Oletko? Sittenhän
päästän sinut heti pois.”
”En usko, että päästät.”
”En minäkään”, Wylona vastaa
oitis. Äänessä ei ole ivaa.
”Mutta sinähän –”
”Sittenhän sinä et ole
pelkkä prostituoitu. Täällä olollesi on syy.”
Nainen
alkaa nauraa. Kirkas ja puhdas nauru kuulostaa kaikin puolin
epäsopivalta, Wylonan tekee miltei pahaa kuunnella sitä. Se ei sovi
tähän tilaan, ei tähän tilanteeseen eikä kerrassaan mihinkään.
Wylona ei nauti naisen naurusta sen enempää kuin nauttisi
itkustakaan.
”En
ymmärrä enää mitään, mutta kenties en ole täällä ymmärryksen
vuoksi”, nainen toteaa kiillon hänen silmissään sammuttua.
”Niin. Miksi minä olen täällä? Sidottuna kuin eläin,
alastomana kuin...” Lause jää kesken, sillä hän ymmärtää
asemansa vuoksi alastomuuden olevan pelkästään luonnollista. Se ei
ole vertauskuvan arvoista.
”Minä
aion olla kanssasi rehellinen, joten oletan sinultakin täyttä
rehellisyyttä”, Wylona ohjeistaa ja suo naiselle väkinäisimmän
hymynsä. Se on hänen suurin valheensa, ja hän ymmärtää
tilanteen ironisuuden vasta palauttaessaan huulensa viivaksi.
”Aiotko
satuttaa minua?” Pelko näkyy ensimmäistä kertaa naisen vaaleissa
silmissä. Wylona ei erota huonossa valossa niiden väriä, mutta hän
erottaa pelon. Hän erottaisi sen missä vain.
”Aion.”
”Voin
estää sen. Voin palvella, minulla on yhä kehoni, voin antaa sen
käyttöönne.”
Wylonan
silmät – silmät, joista hänet tunnetaan – siristyvät jääden
siltikin tavattoman suuriksi. ”Tehdäänpä eräs seikka selväksi”,
hän sanoo lähestyen naista, kunnes tuntee tämän katkonaisen
hengityksen ihollaan. ”Täällä sinä et saa mitään etuisuuksia
valheilla tai mielistelyllä. Satutan sinua, jos satun haluamaan.
Satutan sinua, jos syljet naamalleni, ja satutan, jos suutelet
varpaitani. Perseeni nuoleminen ei siis auta, minua ei voi ostaa.
Saat täysin samaa kohtelua käyttäydyitpä miten halusit.”
Wylona
nousee ylös, tällä kertaa koko pituuteensa. Hän ei astele
kauemmas, nainen voisi tehdä hänelle mitä tahansa, jos tahtoisi.
”Joten olet onnekas, kun olet täällä minun kanssani”, Wylona
sanoo pieni hymynkare kasvoillaan, ”joku muu olisi jo hermostunut
sinun rehellisyyteesi. Minä puolestani pidän sellaisesta.” Wylona
miltei lipsauttaa vaaleilta huuliltaan sanan arvostaa,
kunnes
muistaa, ettei arvostusta ole olemassakaan. Se on ihmisten mieluisin
valhe, ja hän on luvannut olla valehtelematta. Wylona katsoo naista,
ja nainen katsoo takaisin räpäyttämättä silmiään. Yöstä
tulisi pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti