Lauluton

Siellä hiljaisuus on hiljaista. Ei kaupunkien teennäistä, vääräksi väännettyä versiota hiljaisuudesta, johon yltää kuitenkin hienoinen äänten kerrostuma, joka koostuu tikittävistä kelloista, puhelinten värinästä ja kahisevista peitoista. Siellä hiljaisuus ei ole sellaisten äänten sävyttämä. Siellä se täyttää pään, jää kaikumaan kuin olisikin täyttävän sijasta tyhjä; luo illuusion pysähdyksestä. Kaikki loppuu hetkeen, jolloin hiljaisuus kiertyy sisälle niin lujaksi ja kovaksi, että se alkaa muistuttaa kaikkeutta.

Siellä on tummat, korkealle kohoavat seinät ja äänettömyydessään kaunis sali. Joskus täynnä tanssia ja elämää, parhaimpiinsa sonnustautuneita muistoja, joilla on hymyhuulet ja onnellisuutta hameidensa hehkuvissa helmoissa. Aina ne eivät jaksa tanssia ollenkaan. Silloin ne eivät jää reunoille keräämään pölyä harteilleen, vaan juoksevat portaat ylös päästämättä ääntäkään. Sali jää tyhjäksi. Se on silloinkin kaunis samalla tavalla kuin puut ovat talvisin kauniita lehdettöminä kylmää taivasta vasten. Se kykenee loistamaan, mutta siitä puuttuu jotakin olennaista, se on riisuttu karuksi. Vaikka se on kaunis, se ei kykene päästämään ääntäkään.

Jos sinne astuisi, siellä ei oikeasti viihtyisi. Sitä kuvittelisi nauttivansa korkeista seinistä ja helmiäiskuvioiden koukeroista lattialla. Kenties luulisi kuulevansa naurua ja tanssiaskelia. Pettyisi. Kun siellä käy, sen kylmä lattia hohkaa tyhjyyttään. Siellä ei ole enää säveliä kuulevalle. Se kuurouttaa sen, joka kuvittelee vielä pystyvänsä lauluun.

Hiljaisuudellakin on ääni. Sellainen, joka luikertelee varomattoman mieleen ja painaa itsensä vasten löytämiään laitoja. Tekee kipeää kaikkialta, koska ei ole enää todellisen elämän mukaelma hiljaisuudesta, vaan aito, painostava ja kivulias, reunoista itseään kaiuttava hiljaisuus.

Salin voi löytää, hiljaisuuden kuulla. Sinne ei tarvita avainta tai kutsua, se ei kysy valitultaan nimeä. Se kysyy vain katseen peilissä. Silmien takana kiiluva pelko on ainoa reitti sinne, jossa minuus määritellään, jossa äänettömyys kuiskaa, että etuoikeus on tietää, miltä lauluttomuuden kuuluisi kuulostaa.