Monesti mietin
että jonkun täytyisi se olla
joka sammuttaa valon kun itse ei enää jaksa
kun väsymys on vienyt ruumiin
eikä kaamos osaa kääntää kirjan sivua
Olisi oltava joku
johon luottaa
kun katolla on silmät
mutta peilillä ei
Sieltä katsoisi vain muisto
Väsymyksen väärältä puolelta
kurottaisin kuiskaamaan:
”En enää muista kuka olet
mutta hymykuoppasi kertovat
että minun on täytynyt rakastaa sinua tosi paljon”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti