sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kirje itselleni

Hei siellä, pikkulintu.

Ei tarvitse sanoa mitään. Ei ole hätää. Sä lähetit mulle kauniita sanoja sieltä tänne, kolmen vuoden päähän. Tämä on nyt sulle sinne, takaisin, koska ajat ovat limittyneet ja tiedän, että kuulet. Sä näit mut silloin, etkö nähnytkin? Uskalsit katsoa niin pitkälle. Sulla on niin kirkkaat silmät. Tähtiä niiden toisella puolella.

Me ollaan kuljettu paljon yhdessä. Nähty ja koettu. Se, mitä sä tulet seuraavaksi kokemaan, muuttaa sut kauttaaltaan, syvemmältä kuin sä olisit osannut arvata. Eikä mikään siitä ole hyvää tai huonoa, se vain tapahtuu. Pidä itsestäsi kiinni, sä olet selvinnyt ennenkin. On vain tuuli, joka puhaltaa, meren pehmeät aallot. Vesi on sun koti, tuuli sun veli, puut siskoja. Kuuntele niitä. Kuuntele itseäsi. Kyllä sä tiedät. Sä olet sade ja sä olet aurinko, sun ei koskaan tarvitse olla vain yhtä, ei koskaan tarvitse päättää. Ole kaikki. Elä, elä, elä.

Mä olen kamalan ylpeä susta. Sä uskalsit valita jotain, jota sä itse halusit. En sano sulle, että sun olisi pitänyt valita toisin tai rohkeammin. Sä teit mitä sä silloin pystyit, ja sä teit oikein. Sun seuraava kesä on sun ensimmäinen kesä elossa, aivan kuten sä kirjoitit mulle. Voikukkakesä. Elä ja huuda, anna mennä, ole niin paljon kuin pieni ihmiskeho kestää ja sen ylikin. Sä olet muutakin kuin sulle piirretyt rajat. Älä koskaan unohda sitä.

Lukio on multa nyt ohi, mutta sullahan se vasta alkaa. Muhun on sattunut. Mä olen käynyt niin syvällä pimeässä, että tukehduin siihen, luulin sitä osaksi itseäni. Mä olen antanut pahoinpidellä itseäni niin monen ihmisen toimesta niin pahasti, että osa sulista ei koskaan kasva takaisin. Osa musta on ikuisesti paljas ja rikki eikä ikinä parane. On pelottavaa kulkea joka päivä niin paljaana, tietoisena siitä, että kuka vaan voi iskeä suoraan eikä mulla ole mitään itseni suojaksi. Haluaisin sanoa, että opin. Haluaisin sanoa, että en kadu. Mutta mä en voinut tietää. Mä ymmärrän sua, kun sä teet ne kaikki valinnat. Sä et tiennyt. Sä olit pieni ja sä kokeilit siipiäsi. Se, että niitä koeteltiin, ei tarkoita, etteivätkö ne kestäisi. Olen oppinut olemaan sulle sun paras ystävä. Ei hätää, pieni lintu, me ollaan vasta alussa. Kyllä me vielä lentämään opitaan.

Paljaus on osaltaan myös mun isoin vahvuuteni. Mä olen auki revitty, mulla ei ole enää suojaa, mutta mä olen lempeä. Se on mun isoin vahvuuteni. Sä opit sen vielä. Sä opit sen todella hyvin. Älä pelkää mennä päin. Ole itsellesi armollinen. Mäkin olen jo oppinut kiinni siihen. Pidä silmät auki ja anna kaiken tulla. Sä kestät kyllä.

Jotain jää aina taa. Sille ei mahda mitään. Sä et voi pitää kaikkea käsissäsi. On asioita, jotka lipuu pois ilman, että haluat, ja osa jotakin siltä väliltä. Ei ole hyvää ja huonoa, mutta senhän sä jo tiedätkin. Älykäs olento. Älä luovu sydämestäsi. Älä anna periksi. Susta on juuri siihen, mitä sä vain itse päätät.

Maailma on meidän kanssa. Me puhutaan sille usein. Tähtitaivas, aurinko, joki, rankkasade. Suuri ja loputon universumi. Se tietää, se on vanhempi kuin me ja me ollaan siinä ja se meissä. Luota siihen. Tulet oppimaan, miten kaunista ja merkityksellistä kaikki lopulta on. Katse vain tähtitaivaalle, kyllä sä tiedät. Tai tulet tietämään ihan pian. Limittyneet ajat, ystävä rakas. Me ollaan yhtä niin kuin maailmakin.

Avaa silmät. Avaa siivet. Älä pelkää, sä olet niin paljon ja niin lujaa. Mä olen täällä sua vastassa.

Ylioppilas 30.5.2020

4 kommenttia:

  1. Tuli tippa silmään, kaunis teksti! :c Oot niin upee ihminen.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää Oona ;___; <3<3 Sinä myös, kiitos ihana 💛

      Poista
  2. Eksyin tän blogin puolelle ja itkuhan tässä tuli heti.
    Niin kaunista!!
    Kaikkea hyvää sinne❤️❤️

    VastaaPoista