Avuton

SV: seksin kuvaus

Peilipöydän valojen loiste on liki sokaiseva, kun astun huoneeseen. Nuoren naisen hartiat vapisevat, erotan peilikuvasta hänen painaneen pään käsiinsä. Huoneessa tuoksuu kanelinen omena ja käytetty huulipuna. Esiintymisen tuoksut.

”Liv? Hei… Liv, katso minuun”, puhuttelen pöydän äärellä tärisevää tyttöä.

”Mene pois.”

”Minä tulin keskustelemaan kanssasi.”

”Mene pois!”

Vedän samettipehmusteisen tuolin alleni ja istuudun.

”Liv, minä en tarkoittanut moittia sinua Evangelinelle. Minä tahdoin yksinkertaisesti keskustella hänen kanssaan tapahtuneesta. Olisin tehnyt saman sinun kanssasi, mutta aikataulumme olivat ristissä. Esityksesi meni hienosti, voit nyt rentoutua.”

Kun Liv kääntyy, erotan loukkaantumisen hänen eleistään. Koko pieni keho on jännittynyt, posket punoittavat. Nypityt kulmat ovat kurtistuneet ja silmissä hehkuu se pieni liekki, jota olen hiljalleen oppinut lukemaan.

”En minä tahdo kuulla Evangelinelta, että sinä olet moittinut minua!”

”En ole moittinut sinua, olen vain keskustelut Evangelinen kanssa yleisöä koskevasta etiketistä. Te molemmat heittäydyitte liian tuttavallisiksi kävijöiden seurassa, eikä sellainen kuulu meidän esiintymisetikettiimme. Tämä ei ole moite, tämä on pelkkä muistutus.”

”Tiedän, mutta sinä valitit minusta hänelle etkä minulle! Teetkö niin useastikin, keskusteletteko te Viktorin kanssa siitä, miten helvetin paska minä olen?”

”Liv.”

Liv tuijottaa minua kuin uhmakas lapsi. Hän lyö meikkipöytäänsä nyrkillä niin lujaa, että paletit hypähtävät ja huulipunat kaatuvat. Joskus erotan Livin eleissä pelkän lapsen, joka ei koskaan oppinut hallitsemaan tunteitaan. Hellyys sisälläni käy lähes kuristavaksi.

”Liv, minä olen sinusta ylpeä. Minähän sinut valitsin osaksi sirkusta.”

Kaikki pyyhkiytyy Livin keijukaismaisilta kasvoilta.

”Mitä?” Hän pudistaa päätään. ”Ei, kyllä se oli Viktor. Hänhän minun luokseni tuli.”

”Hän teki sen, koska olin jo valinnut sinut. Minun ei tarvinnut pyytää. Viktor näki juhlissa, kuinka katsoin sinuun. ’Hänetkö sinä haluat’, hän kysyi, eikä minun tarvinnut vastata. Minä halusin aina sinut sirkukseen. Se oli minun valintani alusta asti.”

Kun Liv alkaa itkeä, minä menen lähemmäs ja tartun häntä lujasti käsistä.

”Livvy, hei, ei mitään hätää…”

”Minä kuvittelin, että sinä… että…”

Silitän hänen kämmenselkäänsä.

Livin huulet värisevät, hänen koko olemuksensa on seitinohut. Vien toisen käsistäni hänen poskelleen ja silitän. Valot hehkuvat hänen takanaan, mutta näen vain hänen kasvonsa. Tätä minä olen vältellyt alusta saakka. Hellyyttä, joka kouraisee syvältä vatsanpohjasta.

Kuljetan kättäni hänen poskellaan, sivelen nenän kaarta, poskipäätä ja huulia. Huulten kohdalla sormeni pysähtyy, ja hetken näen kaiken hänen kasvoiltaan niin selvänä, että lamaannun. Livin huulet raottuvat, vain hivenen, niin vähän, että voisin tulkita sen kutsuna, jos tahtoisin. Erotan merkin hänen itkuisista silmistään. Hän voisi niellä minut kokonaisena, jos päätän niin.

Emmin.

Hän nousee tuolilta niin nopeasti, että se kaatuu. Häpeä hehkuu Livin kasvoilta, tein virheen, en reagoinut riittävän nopeasti. Liv katsoo minuun kauhun vallassa, kaikki hänessä on paljasta ja raakaa enkä kykene sanomaan mitään ennen kuin hän on ehtinyt juosta pois.

En lähde hänen peräänsä. Jään istumaan lattialle hänen kaatuneen tuolinsa viereen ja tunnen, kuinka kirkkaat valot ja lempeät tuoksut nauravat minulle. Olen aikuinen nainen, yhden lapsen äiti ja entinen vaimo, ja tässä minä olen, vapisen haluni edessä. Se on yhä yhtä hauras ja vaikea kuin kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten. Olen yhä se sama nuori tyttö, joka katsoo toisen tytön kehon kaarta ja tuntee lämmön ruumiissaan. Jalkovälissäni sykkii, poskeni helottavat kuumina, en ole koskaan ollut näin alaston, näin paljas, ja minä rukoilen, että kukaan ei tule nyt sisään.

*

Minä en voi alkaa suhteeseen itseäni yli kymmenen vuotta nuoremman naisen kanssa. Minä en voi alkaa suhteeseen naisen kanssa. Minä en voi – 

Hänen suuret kauriinsilmänsä. Hänen hiuksensa, jotka keinahtelevat puolelta toiselle hänen kävellessään. Hänen pieni, kapea nenänsä terävine nenänpäineen. Hänen näppärät sormensa ja kapeat hartiansa. Ja hänen ohuen pitsipaitansa alta pilkistävät pienet rintansa, joita hän ei suojaa liiveillä.

Minun koko ruumiini on tulessa. Se huutaa.

Jos en nyt tee mitään, Liv saattaa loukkaantua niin pahasti, ettei enää palaa sirkukseen. Jos Liv ei enää palaa sirkukseen, asetan myös muut vaikeaan tilanteeseen. En voi tehdä sitä sirkukselle. Enkä Liville. Nousen ylös. Rationalisoitko sinä oman himosikin? Pudistan kaikki ajatukset harteiltani ja kävelen ulos omasta teltastani. Tämä on oikea päätös, tämä on kaikille hyväksi.

Hänen pehmeät huulensa. Hänen kapea lantionsa ja pienillä mustelmilla olevat polvensa. Hänen – 

Raotan Livin teltan ovea ja erotan hänet käpertyneenä sänkynsä nurkkaan. Kehon elekieli on niin sulkeutunutta, että hetki tuntuu kihelmöivän intiimiltä. Pyydän lupaa tulla sisään ja sen saatuani kävelen hänen eteensä. Vedän alleni tuolin, jolle istua. Olemme kaksi naista keskustelemassa tunteistamme, minä pystyn tähän kyllä.

Hänen itkun punertamat kasvonsa – 

”Voi, Livvy…”

”Älä. Älä…”

”Minä vain…”

”Älä! Säästä minut tältä häpeältä, en kestä kohdata sitä!”

”Liv rakas, mistä sinä puhut?”

”En tahdo kuulla sitä suoraan.”

”Mitä sinä…?”

”Ei sinun tarvitse torjua minua vielä sanoillasikin, ymmärsin jo. En tahdo keskustella tästä, en tahdo enää olla täällä, säästä minut sääliltäsi, en tahdo sitä.”

”Minä en tullut torjumaan sinua.”

Hän on aikeissa avata vielä suunsa, kun prosessoi, mitä sanon hänelle. Hänen poskensa rusottavat, silmänsä ovat täynnä kyyneliä.

”Mitä?”

”En tullut torjumaan sinua”, toistan ja istun hänen vierelleen sängylle. En kosketa häntä, vaikka koko kehoani kihelmöi.

Liv ei sano mitään. Hän tuijottaa minua silmät suurina, ja tässä lempeässä valossa tajuan, miten kaunis hän on. Hänen piirteensä ovat sirot ja herkät, kuin toisesta maailmasta. En ole koskaan eläessäni suudellut naista. Olen ollut perheenäiti ja vaimo, olen ollut seurapiirikaunotar, olen keskustellut ja pyörinyt piireissä, mutta en ole koskaan suudellut naista. Minä olen ollut monta, mutta en koskaan se, joka sydämessäni olen.

Ja minä pelkään sen edessä. Pelkään sitä, kuka olen, kun hän katsoo minuun. Hän tärisee, ja tiedän, ettei hän koskaan rikkoisi rajaa välissämme, sen olisi oltava minä. Minä, joka olen kieltänyt itseni miltei neljänkymmenen vuoden ajan.

Hän katsoo minuun kuin teurastettava eläin. Peloissaan, häpeissään, täysin avuttomana. Sitä minäkin olen. Avuton. Mutta tämä on minun valintani, ja minä olen valinnut hänet ja valitsen hänet yhä uudelleen. Kuljetan käteni hänen leukaperilleen, hän raottaa huuliaan, ja minä vien omani niille suudellen häntä ensin pehmeästi, etsien, ja sitten lujaa, koko sydämestäni. Liv kietoo kätensä kaulalleni ja antautuu kosketukselle.

Pelottaa. Ottaa vatsanpohjasta. Olen aikuinen nainen, mutta hänen kosketuksessaan olen paljas ja hauras, olen nuori jälleen, kokemassa kaikkea ensimmäistä kertaa. Suudelman jälkeen hänen katseessaan ei ole enää häpeää, se on täynnä nälkää, ja minua kouraisee syvältä. Tahdon häntä niin paljon, että häpeä miltei painaa minut kaksin kerroin. En pakene nyt. En varmasti. Hän on tässä, hän on vihdoin sylissäni, ja minä olen kulkenut koko elämäni vain tätä hetkeä varten.

”Olga…” Liv koskettaa vuorostaan poskeani. Hän koskettaa varovasti kuin ei vielä tietäisi, mitä tehdä. ”Oletko sinä… kaiken tämän aikaa…”

”Minä rakastan sinua”, kuiskaan vasten hänen kaulaansa.

”Voi…”

”Ja minua pelottaa. En ole koskaan ollut kenellekään mitään tällaista.”

”En minäkään. Mutta Olga, minä rakastan sinua, enkä koskaan kuvitellut sen olevan molemminpuolista. Olen kiduttanut itseäni joka suuntaan, koska olen haaveillut sinusta.”

Hetken vain katson häntä.

”Enää ei tarvitse sattua.”

Liv istuu sylissäni hajareisin ja vie kätensä paitansa kaulukselle.

”Tahdotko ottaa minut nyt?”

Tahdonko? Minun koko kehoni huutaa sitä, mutta pelkään, että hajoan, jos kosken häneen. Mutta pelko en ole minä. Se ei ole koskaan ollut. Se on kuori, joka suojelee minua tuntemasta tätä kehoa rikki näillä polttavilla tunteilla. Minä päästän sen pois ja nyökkään.

”Minä… Minä en vielä osaa olla kosketettavana”, kuiskaan, ja hän hymyilee.

”Ei se mitään. Minua saa koskea kaikkialta.”

Hän on niin nuori. Niin kaunis, nuori ja naiivi, ja minä tunnen oloni samanlaiseksi kuin ne irstaat ukot, joita seurapiireissä joskus tapaa. Minäkin olen kerran ollut Livin tapaan nuori ja kaikkien katseiden kohteena.

Minä vien käteni mekkoni napeille, tahdon riisuutua ennen häntä, tahdon hänen näkevän minut kokonaan, vaikka en osaa vielä antautua hänen kosketukselleen. Miltei neljänkymmenen vuoden häpeä pitää minua vankinaan, eikä se katoa yhden suudelman myötä.

Olen täysin alaston hänen katseensa alla, ja se on enemmän kuin vaatteettomuutta, se on paljautta juuri sillä tavalla, jota olen aina kaivannut ja pelännyt. Hänen katseensa on täynnä lempeyttä ja kiihkoa, jonka hän peittää viemällä käden suulleen. Hän puree aavistuksen sormeaan kuin hermostuksissaan eikä uskalla pitää katsettaan kehollani pitkään.

”Olet niin kaunis”, hän sanoo tuskin kuuluvalla äänellä.

Hymähdän, vaikka koko kehoni tuntuu jäykältä ja vieraalta.

”Tämä keho on jo kertaalleen synnyttänyt ja imettänyt, sen jäljet näkyvät edelleen. Toivottavasti et pety.”

”Pety? Olga, sinä olet… sinä…” Hänen äänensä taipuu, hän tulee lähemmäs ja suutelee, mutta ei koske, ja minä rakastan häntä, luoja, minä rakastan häntä. Hän kunnioittaa valitsemaani etäisyyttä, ja se ajaa minut yli kaikkien rajojen. Painan hänet vasten peittoa ja avaan hänen paitansa niin, että näen kaiken, mitä hänessä on. Riisun kaiken hänen päältään kuin riivattuna, ja hän katsoo suoraan minuun eikä enää häpeä. Tämä kaunis, rohkea tyttö on valmiimpi kuin minä. Kurotan suutelemaan häntä, ja tunnen, kuinka koko kehoni lämpenee.

Hän on niin kaunis. Kaikkialta. Linnunluinen ja laiha. Suutelen häntä kaikkialta, jätän merkkejäni hänen kaulalleen ja vatsalleen. Hän ei vielä uskalla päästää ääntäkään, kun kosken häneen, ja minun tekisi mieli sanoa, että hän saisi huutaa juuri niin paljon kuin haluaisi, mutta en uskalla vielä. Minäkään hädin tuskin uskallan katsoa hänen pieniä rintojaan, niin paljon koko kehoni kiljuu, mutta minä olen vahvempi ja vanhempi kuin pelkoni. Kun nuolen hänen rintaansa, hän päästää ensimmäisen äänen, ja minä olen varma, että kuolen pian.

”Olga… hh, ole kiltti ja…”

Nostan katseeni, tiedän olevani punainen ja märkä ja avuton.

”Tahdon sinut alas. Jos vain haluat.”

Minä haluan.

Kaikki tämä on pelottavaa ja suurta, mutta hän on lämmin ja minä rakastan häntä. En ole likainen. En ole likainen. Hän on nainen, minä olen nainen, olen häntä vanhempi, mutta sillä ei ole mitään muuta virkaa kuin se, että osaan tehdä tämän. Osaan ottaa vastuuta, osaan koskettaa häntä, vaikka minua pelottaa. Haluni on suurempaa, ja kerrankin minä osaan sulkea kaikki muut äänet taustalle.

Hän osaa tulla aivan hiljaa. Hän käpertyy kasaan ja painaa päänsä tyynyyn. Olen kauttaaltani märkä, kehoni tippuu hikeä ja saan pyyhkiä suutani käteeni, mutta hän vain vapisee ja huohottaa vasten lakanoita.

”Liv… Livvy, oletko kunnossa?”

”Olen… jestas… olen.” Hän katsoo minuun autuaasti hymyillen. ”Sanoitko sinä, ettet ole koskaan ollut naisen kanssa? Missä hitossa sinä olet sitten oppinut nuolemaan naista noin?”

Hän sanoo sen niin suoraan, että tunnen poskieni punehtuvan entisestään.

”Ei kun oikeasti, missä? Et sinä itseesikään ylety…”

Minusta pääsee hallitsematon naurunpyrähdys. Juuri tämän vuoksi rakastan häntä.

”Olen vain ajatellut sitä paljon. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta kaappia tekee ihmeitä. Ja sinä olit tosi rentona.”

”Minä en sitten joskus tule olemaan noin hyvä.”

”Ei sinun tarvitse olla. Minuun riittää, että se olet sinä, joka saa koskea minuun.”

Liv painaa hymyilevät kasvonsa tyynyyn ja päästää naurunsekaisen äänen, jonka tulkitsen onnelliseksi. Hän nousee istumaan, ja minä kiepsautan hänet keveästi päälleni, kysyn katseellani lupaa koskea häneen vielä. Hän kurottaa suutelemaan minua, ja painan käteni hänen rinnoilleen, en tahtoisi vielä päästää häntä irti nyt, kun hän on vihdoin siinä.

Olen hengästynyt ja vapisen, mutta hänen onnellinen kiherryksensä ihoani vasten saa tuhannet auringot syttymään vatsani pohjassa. Kiedon käteni hänen ympärilleen ja suutelen häntä vielä kerran.