Elias seisoo kylpytilassa näpräten limsapulloaan auki. Näen hänet pitkästä aikaa ilman pipoa. Hänen maantienvaaleat hiuksensa sojottavat joka suuntaan.
”Mikä kestää?”
”No en saa tätä auki. Saatana.”
”Joo, ok, venaa.” Ryöstän pullon häneltä. Se avautuu sihahtaen. Elias katsoo minua hetken ennen kuin näyttää minulle keskisormea.
”Come on, miten sä sait sen noilla sun rimppatassuilla auki ja mä en? Mitä piilotettuja voimia sulla oikein on?”
”Ehkä käynkin salaa salilla. Oisin horoin jätkä siellä.”
Eliasta naurattaa. Viskaan pullon takaisin hänelle. Hän juo kerralla puolet, vaikka emme ole vielä astuneet saunaan.
”Jätkä veti niinku yhdellä höräyksellä.”
”Kuuluu asiaan.”
”En kestä sua.”
”Mennäänkö?”
Olen vähällä kysyä, stressaako hän, mutta tajuan tekeväni niin itse ja vaikenen. Meidän perheemme ovat katselleet sekoilujamme jo vuoden, mutta emme ole koskaan vieneet ystävyyttämme siihen pisteeseen, että yöpyisimme toistemme luona kokonaista viikonloppua. Perheeni on tottunut Eliaksen naseviin kommentteihin TV-sarjoista, he ovat jo oppineet riitelemään tosi-TV:stä siskoni kanssa.
Elias kiskoo paitansa pois hetkessä. En uskalla kääntää katsettani heti, en tiedä, kuinka tällaiset tilanteet toimivat heteropoikien välisissä ystävyyssuhteissa. Eliaksella on isot käsivarret. Katseeni jää niihin jumiin ensimmäiseksi. Kaikki hänessä on pehmeää ja pyöreää. Tunnen poskieni helottavan, kiskon villapaidan äkkiä yltäni. Käännän katseeni Eliaksesta lattialaattoihin. En ole aikoihin ajatellut niiden sinisyyttä.
Minua harvemmin jännittää olla alasti muiden seurassa. Olemme sitä perheen kesken turhankin kasuaalisti, pyörimme milloin kukin ilman housuja olohuoneessa. Elias tekee tästä vaikeaa. Hän ei osoita ensimmäistäkään merkkiä ujostelusta, hän kantaa veden saunaan ja viskoo sitä antaumuksella löylyä. Silti minun on vaikea katsoa häneen päin. Annan hänelle tilaa, yritän sivusilmällä vilkaista, katsooko hän minuun, mutta hän ei katso. Hän on kuten kuka tahansa ystävä saunassa.
”Vittu, mä en kestä näitä sun löylyjä”, ähisen ja painun kyyryyn. ”Ihan periaatteesta en suostu olemaan eka, joka lähtee mun omasta saunasta.”
”Bro, sun kinda täytyy, koska mä en aio luovuttaa.”
”Vihaan sua. Saat sitten kerätä mut tuolta lattialta, kun pyörryn.”
”Niin varmaan”, Elias nauraa ja sihauttaa löylylle lisää vettä.
Minä olen ensimmäinen, joka poistuu saunasta. Elias nauraa minulle katketakseen seuratessaan perässä.
”Äähhähä, kukas nyt on luuseri, kuka!”
”Juon sun cokikset kohta kostoksi.”
”Sä et edes tykkää cokiksesta. Et ansaitse sen täydellistä aromia tulikuuman saunan jälkeen, koska et edes pidä siitä.”
”Fair, mutta sä et ansaitse voittaa mua saunakilpailussa mun omassa saunassa.”
”Vedän sua lempeesti turpaan kohta.”
”Vedä kuule vaan, ois eka kerta mulle.”
Eliaksen ilme vakavoituu. Hän hörppää juomastaan vain nopeasti ja pukkaa minua lempeästi olalle.
”Hyvin saunottu”, hän sanoo. ”Kumpi ottaa ekan suihkuvuoron?”
Jään tuijottamaan hänen saunasta punottavia käsivarsiaan ja kaulaa. Kaikki hänessä säkenöi juuri nyt liikaa.
”Mä otan ekan suihkuvuoron.”
Käännän hänelle selkäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti