Istun syliisi odottamatta. Kirja jää väliimme, sen sivu rypistyy, mutta minä en välitä, painan nopeita suukkoja kaikkialle tummiin kiharoihisi. Kysyt, mikä minuun on iskenyt, kun sulan kikattamaan kaulaasi vasten. Sinä, minä vastaan, mutta ei se riitä.
Minun pitäisi sanoa, että ajattelen jokaista kertaa, kun nostat minut ilmaan. Niitä hetkiä, kun popcornit rätisevät mikrossa ja valitset jo kymmenettä minuuttia elokuvaa, etkä siltikään päädy mihinkään. Työvalituksiasi, jotka kestävät tuplasti elokuvan valitsemisen verran. Polvista kuluneita farkkujasi. Sormiasi, jotka upotat hiuksiini. Minä ajattelen sinua ja sitä, että sain jäädä. Kaikkea sitä, mikä sen jälkeen tuli.
Nauran ja kiusaan sinua, kerron sinulle typeriä asioita sinusta itsestäsi etkä tunnu ymmärtävän, miksi olen niin iloinen. Onko kaikki hyvin, kysyt, ja minä toistelen, on, on. Tietenkin on. Minä olen iloinen, koska saan rakastaa sinua. Unohdan, kuinka hauras olet vielä, kuinka ohuella lasilla kävelemme. Kun itket, tartun sinua molemmista poskista. Annan nauruni sinulle, ja sinä otat sen. Hymyilemme toisiimme, kyyneleesi kastelevat poskeni ja kaikki meissä sekoittuu yhdeksi tunteiden välkkeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti