(SV: seksin kuvaus)
Liv istuu puuteroimassa kasvojaan, kun kävelen huoneeseen. Hänen esiintymismeikkiinsä kuuluu kauttaaltaan valkoiset kasvot ja voimakas poskipuna. Livin huulet ovat punatut ja terävä nenänpää punertaa. Minua heikottaa edes katsoa häntä näin.
”Tulitko kuokkimaan?” Liv hymähtää nähdessään minut peilistä. ”Sinun esitykseesi on vielä aikaa.”
”Niin on sinunkin”, sanon pehmeästi, ja näen hänen levenevästä hymystään, että hän ottaa kiinni vihjeestä äänessäni. Liv jättää meikkivälineet pöydälleen ja kääntyy minuun päin. Huoneessa on niin punaista, että hän näyttää entistäkin kalpeammalta.
Menen lähemmäs, riisun hansikkaani pöydälle ja kuljetan käsiäni hänen poskillaan. Liv on kauttaaltaan siro, hän on kuin pieni keijukainen, ja olen hulluna siihen, tahdon nielaista hänet kokonaisena. Hänen huulensa raottuvat, hän katsoo minua nälkäisenä, ja koko kehossani sykkii.
”Livvy…”
Livin kädet kulkevat lanteillani, hän kuljettaa sormensa monikerroksisen hameeni alle ja löytää etsimänsä.
”Rakas. Ehtisimmekö me…”
”Ehdimme me.”
”Ei, kun tarkoitan, että tahtoisin nähdä sinut alastomana.”
Miltei vilkaisen kelloa, kunnes ymmärrän, miltä se näyttäisi. Naurahdan ajatukselleni keveästi ja suutelen Liviä vastaukseksi hänen kysymykseensä. Hänen näppärät, kapeat sormensa riisuvat esiintymisasuni kuin se olisi tehty hänen riisuttavakseen.
Olen hiljalleen oppinut olemaan täydellisen alaston Livin lähellä, mutta se on vaatinut itseni kohtaamista. Minun on täytynyt syöksyä päin kaikkea sitä pelkoa, joka minuun on iskostunut yli kolmessakymmenessä vuodessa.
Hienostorouva. Kotiäiti. Vaimo. Jonkun oma. Lutka, huora. Sanoja, jotka joku toinen on iskenyt ihooni, kukin vuorollaan. Olen ollut monen silmissä monta, mutta en koskaan alaston sen sylissä, jota rakastan.
Liv katsoo minuun joka kerralla yhä syvemmin, halu punertaa hänen poskensa ja tekee hänestä niin hauraan ja kauniin, että minua heikottaa. Miten joku voikaan katsoa minuun niin. Miten joku voi olla niin häpeästä riisuttu. Minä opin kaiken tytöltä, joka on elänyt tässä maailmassa paljon vähemmän aikaa kuin minä.
Liv tarttuu minua takamuksesta ja vetää syliinsä.
”Oh, Liv, oletko varma?”
Tyttö nyökkää.
”Älä häpeile itseäsi.”
Haluaisin sanoa, etten häpeä itseäni, en kehoani, vaan sitä, miten paljaaksi tulen, kun hän katsoo minuun silmät täynnä kyltymätöntä nälkää. Minä, jolle rakkaus ja halu toista naista kohtaan ovat aina olleet kirouksia, joita kannan sydämessäni, tulen aivan pieneksi, kun hän tahtoo minut lähelleen.
Liv on toisesta maailmasta. Toisenlaisen todellisuuden kasvatti. Hänen eleissään ei ole hiventäkään häpeää, kun hän puristaa reittäni ja painaa kielensä nännilleni. Hän saa minut värähtelemään suutelemalla ja näykkimällä minua kaikkialta, koko kehoni tuntuu hajoavan hänen kosketuksessaan. Nykyään annan hänen mennä sisälleni, hän tietää, mitä tehdä, ja joka kerralla hämmästelen sitä, miten luonnostaan hän minuun koskee. Aivan kuin hänen ei tarvitsisi ajatella sitä lainkaan. Miltei huudan, kun tunnen hänen sormensa sisälläni ja huulensa kaulallani. Hän saa minut tulemaan nopeasti, ja hetken vain huohotan häntä vasten samettituolilla.
”Liv… Hei, Liv…”
Hän painaa hellän suudelman hiuksiini.
”Olet ihana. Olga, olet ihana. Rakastan sinua.”
”Minäkin rakastan sinua. Hitto… ah, odotahan vähän…”
Livistä pääsee keveä naurunluritus. Minä kokoilen nautinnonjälkeistä oloani, mutta en mahda mitään sille, että koko kehossa tykyttää edelleen, joka paikka on lämmin ja märkä ja tahtoisin vain jättää esityksen välistä.
Livin huulipuna on levinnyt poskille, ja minua huvittaa. Molemmat rintani ovat huulipunan tahraamat. Liv sivelee minua vielä hetken hellästi kaikkialta ennen kuin me molemmat tajuamme, että esiintymiset todella alkavat pian ja meidän pitäisi olla valmiina. Hän saa minut nauramaan vitsailemalla ajoituksestamme.
Pukiessani eksyn vain tuijottamaan Liviä, joka kääntyy takaisin valaistun peilipöytänsä ääreen meikkaamaan antamiaan suudelmia pois. Hän on niin kaunis, ihailen hänen pehmeitä hiuksiaan, terävää nenäänsä ja täyteläisiä huuliaan. Tämä tyttö rakastaa minua sellaisena kuin olen, ja se tekee minusta kokonaisemman kuin mikään aikoihin. Siihen minä uskallan luottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti