Julius on kääntänyt selkänsä dramaattisesti, jotta en pääse kurkkimaan, miten piparien koristelu sujuu.
”Vaimot pois keittiöstä! Me teemme kerrankin kaiken”, Julius mutisee samalla, kun Dorian purskahtaa nauramaan hänen vieressään. ”Dorian eeei, sinä et voi tehdä niistä… Victoria tappaa sinut.”
”Veljen oikeuksilla.”
”Ei et todellakaan.”
”Fridakin tappaa minut.”
”Siskot ovat kestäviä.”
Pudistelen päätäni ja päätän siirtyä tyttöjen seuraan olohuoneeseen. Maria pyyhkii vielä viimeisiä pölyjä.
”Maria, tule nyt sinäkin istumaan aloillesi. Annetaan noiden nyt riehua. Joulu on huomenna, tänä iltana istutaan vain rauhassa”, sanon Marialle, joka hinkkaa kynttelikköä. Maria hinkkaa kynttelikön loppuun vilkaisemattakaan meitä muita, siirtyy hetkeksi kylpytiloihin ja tulee lopulta takaisin kuin olisi ollut pienikin homma kuurata koko kartano.
Maria istuutuu Victorian viereen hellästi. Naiset, jotka harvemmin osoittavat hellyyttä julkisesti, käpertyvät toistensa kainaloihin. Victoria silittää Marian kylkeä. Minua hymyilyttää. Keittiöstä kuuluu ryskettä, mei kaikki päätämme kollektiivisesti olla puuttumatta poikien riehumiseen.
”Niinköhän saamme ensimmäistäkään syömiskelpoista ruokaa huomenna”, Victoria hymähtää. ”Tuon veljeni tuntien…”
”Minä luotan tuohon idioottikaksoseeni”, Frida hymähtää. ”Se ruokkii sentään Wilhelmiä usein.”
”Totta, hän pitää minut ruoassa”, pistän väliin. ”Eiköhän sieltä ruokaa tule. En tosin luota siihen, että pipareista tulee erityisen… muotovalioita.”
”Ette arvostele yhtäkään piparia!” kuuluu keittiöstä.
Me pudistamme päitämme.
”Nuo kaksi tekevät meille aivan varmasti genitaalipipareita”, Frida huokaa. ”Aivan kuin tietäisivät niistä mitään…”
”Ettepäs tiedäkään, mitä kaikkea me olemme kokeilleet!” kaikuu protesti.
”No aijaha”, Frida kiljuu takaisin, ”en kyllä haluakaan tietää!”
”Eikä varmaan halua Wilhelmkään”, Victoria kikattaa.
”Me itse asiassa keskustelemme usein iltaisin kaikista niistä tyypeistä, joiden kanssa Julius oli silloin, kun olimme erossa. Julius kertoo minulle iltasatuja.”
”Oho, oikeasti?” Victoria kysyy.
”Minä ihan uskon”, Maria vastaa. ”Kuulostaa heiltä.”
Nauran.
”Niin, luulisi, etten kestäisi kuulla, mutta ne ovat olleet parhaita tarinoita”, hymähdän. Vuotemme erossa tuntuvat tänä jouluna pelkältä kepeältä iltasadulta. Kaikki se kipu on yhä tallessa, mutta sen päälle on kasvanut muuta. Se ei tule heti pintaan, kun muistelen aikaa, jolloin emme olleet toistemme syleilyssä.
”Wilhelm, onko kaikki okei?” Maria kysyy huomaamattomasti, kun Victoria ja Frida ryhtyvät juttelemaan muuta.
”On”, sanon ja huomaan vasta silloin silmieni olevan kyynelissä. Räpyttelen, en ymmärrä kyynelten putoilevan. ”On… Kaikki on tosi hyvin.”
En pyyhi silmiä, hymy nykii suupielilläni.
”On vain kiitollinen olo”, sanon ja painan kädet sydämelleni. ”Kaikki on hyvin.”
Frida ja Victoriakin huomaavat kyyneleeni. Pudistelen päätäni, ei ole hätää. Juliuksen täytyy aistia kyyneleeni, sillä hän on yllättäen ponnahtanut vierelleni ja kietonut piparitaikinaiset kätensä ympärilleni.
”Rakas?”
”Hassut, ei ole mitään hätää. Olen vain onnellinen. Jatketaan. Kaikki hyvin. Tosi hyvin.”
Julius suukottaa poskeani. Hän osaa lukea jokaisen eleeni, ne puhuvat hänen kieltään.
”Olen sinusta ylpeä”, Julius kuiskaa ja painaa päänsä hetkeksi olalleni. ”Huomenna on joulu. Rakastan sinua.”
”Kulta.”
Julius istuu hetkeksi sohvalle viereeni ja tunkee piparintuoksuiset kädet naamalleni.
”Noniin, eläin, ja rauhoitutaanpas.”
”Eii! Piristän. Katsos. Piparisormet.”
”Kulta rakas nyt seis.”
”Maista tästä!”
”Saat sen kuulostamaan pahemmalta kuin piparitaikinalta!”
Jäämme vieretysten mytyksi. Lämpö läikehtii rinnassani, nuolaisen Juliuksen piparinmakuisia sormia. Hän jää viereeni pehmeäksi keräksi. Upotan sormeni hänen tukkaansa ja suljen silmäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti