Kaunein (Linnunlento X)

Sinussa oli valo. Enkelten laulu korkealle kohotetussa päässäsi, ihosi pienet kultahiput kuin maan päälle laskeutuneet tähdet. Sinä olit korkealla. Lensit kauan ja kunnialla, taputukset seurasivat sinua aina laskeutumisesi päivään saakka. Laskostit siipesi, ristit kätesi ja astelit ylväänä ihmisten joukossa kuin olisit ollut yksi heistä.

Mutta sinä kuuluit korkealle, yksikään laulu tai hymy ei voinut sitoa sinua maahan jalkojesi alla. Siipesi painuivat raskaina maahan, mutta päätäsi et laskenut. Et silloinkaan, kun kukaan ei ollut näkemässä yötä ympärilläsi.

Sinä yritit ja yritit, mutta maa ei ollut omasi. Kyynelkanavat patosivat tunteesi taakse, korkealle kohotettu pääsi pysyi ylpeyden valokeilassa.

Tiesit, ettet voinut enää lentää. Kunnian ja kullan paino olivat murtaneet siipesi. Sinä olit yksin. Yksin ja vangittu tunteeseen, joka oli haalistunut jo vuosia sitten.

Ja silti sinä olit täynnä valoa. Säteilit sitä ympärillesi, levitit lämpöä kaikkiin niihin, jotka otit rikkinäisten siipiesi suojiin. Sinä olit sortunut ja hukassa, mutta silti kaunein kaikista.

Joskus tulee se päivä, jolloin lasket pääsi alas ja annat kyynelten kastella poskesi. Silloin sinä olet vapaa kunniasi painosta, vapaa itkemään, vapaa tulemaan ihmiseksi jälleen.

Silloin sinä muistat olevasi puhtain, kaunein kaikista.
Murtumakohtasi täyttyvät valosta.