Kaikki tuntuu turvalliselta yhden kauniin hetken. Sukat eivät kutita eivätkä kiristä, korsetti myötäilee kehoani ja saa minut tuntemaan itseni kauniiksi. Katson itseäni peilistä, puuteroin poskiani, lisään kiiltoa huulilleni. Ei vielä merkkiäkään epätoivosta ja pelosta.
”Vau, Gael, oletpa sinä kaunis”, kuulen Bethin pehmeän äänen takaani. Käännyn ympäri, ja sillä sekunnilla, kun näen Bethin alusasussaan, en tahdo enää vilkaistakaan peiliin päin. Beth on eteerinen ja upea kuin kuunvalo.
En saa sanaa suustani. Suuta kuivaa, tahdon juosta pois, älä katso minua, älä, minussa ei ole mitään katsottavaa.
”Ollaankos täällä jo valmiita?” kuuluu Ranin ääni eteisestä. Myöhäistä. En ehdi juosta pakoon.
Rani kävelee olohuoneeseen, katsoo minusta Bethiin ja Bethistä minuun ja henkäisee. Hän näkee saman kuin minäkin. Korkokenkiin ja korsettiin sonnustautunut Beth on lähes kaksi metriä pitkä. Hänen silkkiset hiuksensa valuvat suorina selkään, enkä ole koskaan nähnyt ketään yhtä kaunista. Uusi, hapuileva itsevarmuus pukee häntä.
”Oho”, Ranin suusta putoaa. ”Vau, en tiedä, mitä sanoa…”
Beth hymyilee kuten sellaiset, jotka eivät vielä tiedä olevansa kauniita. Hän näyttää edelleen yhtä ujolta ja varovaiselta, kuin pelko määrittäisi vielä kaiken hänestä.
”Kulta”, Rani kuiskaa ja vetää Bethin lähemmäs. Yritän kääntää päätäni, kun he suutelevat ja syleilevät toisiaan, mutta en saa päätäni käännettyä, seison heidän vierellään lamaantuneena, vaikka tahtoisin juosta pois, huutaa ja paeta. He hymyilevät toistensa suihin, vetäytyvät muutamiksi sekunneiksi omaan maailmaansa. Heidän onnensa on hehkuvaa ja kirkasta, tunnen sokaistuvani sen edessä.
”Gael, hitto vieköön, sinä myös”, Rani hengähtää. ”Vaaleanpunainen pukee sinua täydellisesti. Missä Isaias on?”
”Töissä”, sanon värittömällä äänellä. Tietenkin hän on töissä. Se on hyvä. Vaikka haluaisin hänen olevan täällä. Vaikka haluaisin, että hän katsoisi minua kuten Rani katsoo Bethiä. Vaikka tahtoisin hänen rakastavan minua niin paljon, että hän laittaisi minut ensimmäiseksi kaikessa.
”Ah, voi ei”, Rani huokaa. ”Sinä voit yllättää hänet, kun hän tulee. Olen varma, että hän ilahtuu tästä.”
”En minä ole mikään kotivaimo!” Se tulee suustani kovempaa kuin ajattelin. Rani ja Beth näyttävät hämmästyneiltä. ”Anteeksi, en tarkoittanut sitä niin… Minä vain, minä…”
Tunnen kyynelten kutittavan silmäkulmiani. Olen naurettava. Minussa ei ole mitään katsottavaa, tunnen oloni kauttaaltaan typeräksi. Miksi laittauduin näin? Miksi kuvittelin, että se johtaisi mihinkään?
”Gael, ei mitään hätää.” Puhuja on Beth. Hän tarkoittaa hyvää, hän on lempeä ja ihana, mutta minä saan väristyksiä enkä pysty päästämään häntä lähelleni. Bethillä ja Ranilla on jotain, jota en voi koskaan saada, ja kävelen kauemmas heistä, jotta he eivät tuo lämpöään lähelleni. Minä myrkytän kaiken kauniin ja aidon.
”Anteeksi… minä…”
Kävelen pois, vedän oven kiinni perässäni ja lyhistyn sängylle. Kyyneleet tulevat kuumina ja armottomina. Ne tuntuvat yhä samalta kuin vuosia sitten. Tuijotan paljaita reisiäni, jotka ovat viiltämieni jälkien peitossa, ja maistan kuvotuksen suussani. En muista aikaa, jolloin olisin tuntenut itseni mukavaksi tässä ihossa, joten kuritin sitä. Kuritan edelleen. Kierrettä on joskus mahdoton katkaista.
Kuulen, kuinka Isaias tulee kotiin. Puheensorinaa. Beth ja Rani kenties selittävät tilanteen aviomiehelleni. Häpeä kuumottaa poskiani. Aina minä järjestän kohtauksen. En osaa olla. Ei Isaias tällaista kauaa jaksa. Nyt, eläessään kanssani, hän saa ymmärtää, että tällainen minä pohjimmiltani olen. Ja silti minä takerrun häneen kuin pieni poika.
Kun ovi raottuu, en kykene vetämään hymyä kasvoilleni ja leikkimään, että kaikki menee ohi. Kyyneleet purkautuvat minusta aaltona, kun näen Isaiaksen surunsekaiset kasvot.
”Voi, rakas… Hei…” Isaias vetää oven kiinni perässään ja istuu vierelleni. ”Saanko koskea?”
”Saatko! Totta kai saat, sitä minä haluan! Tahdon sinun haluavan minua niin paljon, ettet voi pitää käsiäsi erossa minusta… Että pidät vapaapäivän kaikkien muiden auttamisesta ja olisit kerrankin minun kanssani koko päivän…”
”Gael kulta, sinä tiedät, että tahdon kunnioittaa sinun rajojasi. Siksi minä kysyn.”
”Voisitko edes kerran vain työntää minut seinää vasten ja näyttää, miten paljon tahdot minua…”
”Mutta kyllähän minä teen niin.”
”Kysymättä lupaa! Yllättäen! Koska et voi kontrolloida itseäsi…”
”Voi muru…”
Isaias tarttuu minua kädestä ja silittää hellästi. Eikö hän ymmärrä?
”Minulla on niin ruma olo… Niin uskomattoman ruma. Me näemme asiat ihan eri tavalla. Sinä haluat aina olla niin huolehtiva ja kohtelias, ja minä tahdon, että olisit minuun niin hulluna, että et voisi hillitä itseäsi ja tahtoisit olla kanssani niin paljon, että kaikki muu jäisi taakse. Toivon kaikkea sellaista, vaikka ei minulla ole mitään oikeutta, kun olen tällainen. En ole erityisen ihana enkä kaunis, anna anteeksi typerät unelmani…”
”Gael, ihan oikeasti.”
”Anna anteeksi…”
”Ei, kun katso minua silmiin. Katso.”
Hän puristaa kättäni lujempaa, kunnes uskallan kohdata kylmänsiniset silmät.
”Sinulla on mennyt hienosti. Olet ollut niin urhea. Minusta on ihanaa, että vietät aikaa Bethin ja Ranin kanssa ja piristät itseäsi pukeutumalla kauniisiin alusvaatteisiin. Mitä tapahtui?”
”Minä… minä en kokenut itseäni kauniiksi näissä.”
”Miksi?”
”Koska…”
Hän tietää kyllä. Hän haluaa minun sanovan sen.
”Koska Beth on paljon minua kauniimpi. Koska Rani on häneen ihan hulluna. Ja sinä olit töissä… Mutta ei se ole sinun syysi, minusta on ihanaa, että elät kuten ennenkin. Minä vaadin ihan liikoja. Minä vain… minä tahtoisin sinun katsovan vain minua.”
”Minähän katson. Koko ajan.”
Isaias tulee lähemmäs, vie kädet reisilleni, silittää jokaista aiheuttamaani haavaa. Tunnen kehoni kihelmöivän.
”Minä haluan sinua jatkuvasti, ja sinä tiedät sen. Anna anteeksi, rakas, etten ole ollut paljon kotona viimeaikoina. Pukeuduitko sinä näin nätisti ihan minua varten?”
En sano mitään. Alahuuleni värisee.
”Voi muru. Anteeksi. Sinä olet kaunis.” Isaiaksen kädet pysähtyvät vyötäisilleni. ”Niin uskomattoman kaunis.”
Kehoni tuntee niin paljon. Kaiken samanaikaisesti.
”Toivoisin, että tekisit tämän kaiken ihan itsellesi. Jotta tuntisit itse itsesi upeaksi.”
”Minä tahdon ilahduttaa sinua!”
”Minä ilahdun joka tapauksessa. Älä ymmärrä väärin, olen erittäin onnellinen siitä, että tahdot piristää minua töiden jälkeen, mutta tiedät kyllä, mitä tarkoitan.”
Painan pääni hänen olalleen. Ajattelen Rania, joka hädin tuskin pysyi nahoissaan nähdessään Bethin korsetissa. Minä en ole joku, joka saa sellaisia reaktioita ulos toisista.
”Muru… Minä ihan tosi toivoisin sinun voivan paremmin. Teen kaikkeni, jotta kykenisit itse näkemään, miten kaunis olet.”
”En minä näe. Ja…” Vilkaisen oveen päin. Beth ja Rani ovat vielä täällä. Kylässä.
”Kulta, muistuttaisin sinua, että minä valitsin sinut. En ole ikinä tuntenut vetoa kehenkään ennen kuin kävelit elämääni. Se olit sinä. Aina. Rakastan sinua. En ehkä ole täynnä nuorta intoa kuten Rani enkä kenties osaa aina sanoittaa tuntemuksiani, mutta Gael, rakastan sinua aivan hirvittävästi. Ole kiltti ja usko se.”
”N-… näytä minulle.” Raotan huuliani. Isaias katsoo minua pitkään ja työntyy sitten voimakkaana päälleni, painaa minut vasten patjaa ja suutelee minua niin kovaa, että hädin tuskin saan henkeä. Hukuta minut. Hukuta. Rakastan sinua.
Isaias koskee minuun kaikkialta, täyttää minut lujilla, mutta pehmeillä suudelmilla. Hetken olen täynnä valoa. En ajattele ketään tai mitään muuta, pelkästään sitä, että rakastamani mies koskettaa minua kaikkialta, tekee minusta kauniin.
Kaiken jälkeen Isaias makaa hengästyneenä vierelläni ja silittää kylkeäni. Hänen kätensä ovat lämpimät ja rakastan häntä kamalan paljon.
”Pukeuduit vaivalla, ja minä tulin tänne vain riisumaan sinut…” Isaias naurahtaa.
”Paha, paha mies…” Hymyilyttää.
Isaias kääntyy suutelemaan minua.
”Onko olosi yhtään parempi?”
”Vähän”, kuiskaan hänen kaulaansa vasten.
”Rakas…”
”Niin?”
”Olen ikuisesti huolissani sinusta. Jaksamisestasi.”
”Kyllä minä pärjään, olen aikuinen mies.”
”Sinä olet niin kovin hauras.”
”Pärjään minä.”
”Minä olen kanssasi koko huomisen. Tehdään jotain rauhallista yhdessä.”
”Ei sinun tarvitse vain sen takia, että sanoin niin.”
”Ei niin. Mutta minä haluan.”
Isaias kiepsauttaa minut päälleen. Hän tekee sen niin vaivattomasti, että tunnen oloni nuoreksi jälleen. Hänen kätensä kiertävät reisilläni ja vyötäisilläni kuin aarteilla.
”Ei tekisi mieli nosta tästä nyt, kun sain sinut kokonaan itselleni…”
”Oi, minusta tuntuu, että Rani ja Beth odottavat meitä”, hymähdän. ”Ehkä he ovat jo tehneet illallista. Norikin on tulossa.”
”Ja te meinasitte Bethin kanssa olla alusvaatteisillanne? Kuinka minun ja Ranin on tarkoitus olla rauhallisia ja syödä, kun te… näytätte tuolta?”
”Hassu, sinä saat jälkiruokasi myöhemmin. Ole kiltisti.” Suukotan häntä nenänpäälle ja nousen ylös. Kiskon korsetin takaisin ylleni, Isaias jää kiristämään sitä ja painaa samalla suudelmia niskaani.
”Olet ihanin. Älä unohda sitä.”
”Yritän parhaani…”
Käännyn ja painun vielä hetkeksi Isaiaksen syliin ennen kuin palaamme muiden luo. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun en kykene näkemään arvoani yksin. En anna pelon lamauttaa minua vaan silitän rauhassa Isaiaksen selkää ja tiedän, että hän pysyy siinä, sydän sydäntäni vasten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti