Rakastamisesi on kipeää. Se sattuu paikoissa, joita minussa ei pitänyt olla. Aavesärky aavekohdissa; sellainen tämä maailmakin minulle kai on, aavetila, jossa kaikki ihmiset lipuvat ohitseni kuin unessa. En ole todellinen heille eivätkä he minulle. Olit minulle ainoa asia, joka elämääni ohjasi vuosia ja vuosia ja vuosia.
Etsin oikeaa terapeuttia pitkään, sellaista, jolle voin puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Olen yrittänyt kirjoittaa, mutta siitä ei tule mitään, sanat tuntuvat ontoilta. En tahdo nähdä niitä paperilla. Tekojani. Ajatuksiani. Sittenkin tekojani? Minulla on tyhjiä muistoja kohdissa, joissa naurusi vielä soi. Sen muistan; sinut sylissäni ja naurun. Kaikki muu on tyhjää. Joskus muistan asioita, joita ei ole ehkä tapahtunut, aavemuistoja, katson itseäni ulkopuolelta. Muistoissa on reikiä. Näen sinut ja minut, mutta kuva on kesinyt, se hajoilee.
Terapeutti, johon päädyin lukuisien yritysten jälkeen, tietää jo sinun nimesi. Minua pelottaa lausua se kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olen säpsähdellyt jokaista kertaa, kun jollakulla on sama nimi. Asiakkaalla. Joskus koiralla. Hassua, sinullako koiran nimi, ehkä sitten niin.
Rakastan sinua edelleen samalla tavalla kuin silloin. Vaikka sinä olisit jo eri, minä olen yhä sama eikä mikään ole muuttunut. Kipu seuraa minua huoneesta huoneeseen. Tilasta tilaan. Aavetiloja. Aukkoja, joita terapeutille puhumani sanat eivät täytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti