Kun suljen silmäni, saatan miltei haistaa suolaisen meriveden tyrmän seinistä. Varovainen kaiku mereltä, jonka tunnen yhä lähelläni, vaikka olen kylmän kiven sisässä, hengitän tunkkaista ilmaa sisääni. Kenties minä vain toiveajattelen. Kenties meren tuoksu on vain muistoissani. Mutta minä olen optimisti ennen kaikkea. En tiedä, kauanko aikaa on kulunut, mutta meren tuoksu on yhä kanssani.
Kuningas käy säännöllisin väliajoin katsomassa minua, mutta ei koskaan mainitse sanallakaan teloittamisestani. Mies, joka on teloituttanut tuttujani ja ystäviäni, ei harkitsekaan minun henkeni viemistä. Olen seilannut merta vuosikymmenet, mutten koskaan ole katsonut silmiin miestä, jonka silmät läpäisisivät minut. Olen vannonut käsi sydämelläni polttavani rikkaat ja kuninkaalliset, mutta kun hän astelee luokseni, hän riisuu minut aseista, ja olen huomannut pitäväni siitä.
Minä pidän naisista. Pidän heistä kovin paljon. Pitkistä ja lyhyistä, vaaleista ja tummista, kaikki käy, sillä he ovat ihania kuin tuuli korvissani ja laineiden liplatus laivaani vasten. Joka satamassa he odottavat minua, ja minä annan heille rakkauttani, suutelen heidän pehmeää ihoaan ja annan heidän tietää, että he ovat upeinta maailmassa. En tahdo satuttaa heitä kietomalla heitä valheisiin. Annan vain sen, minkä tiedän annettavakseni. Ja he ottavat sen ilomielin. Tiedän, miltä nainen näyttää, kun hän haluaa minua. Tiedän, miten naisten silmät kiiltävät, kun he ovat rakastumassa. Mutta minä en ymmärrä, miksi sama pakottava tarve hehkuu kuninkaan silmistä yhä useammin ja useammin.
Minua huimaa, kun hän puhuu minulle. En ole koskaan ennen häntä ajatellut, että mieskin voi olla kaunis. Minä osaan neuvotella miesten kanssa. Osaan kaksintaistelun, sovinnon ja vaihtokaupan. Tiedän, miten miehet puhuvat keskenään. Mutta kuningas ei ole sellainen. Hän kallistaa päätään ja kuuntelee, kun puhun. Ja hän katsoo lakkaamatta, aivan kuin piirteeni olisivat hänelle kuin veistos, jota ihailla.
Sitä jatkuu kauan. Niin kauan, että miltei unohdan, miltä raikas meri-ilma tuoksuu. Seinät ovat hävittäneet taikansa, en tavoita merta niistä enää. Alan väsyä. Tunnen, kuinka kehoni on heikentynyt. En tahdo haistaa itseäni, en nähdä enkä kuulla. Mutta kuningas on kanssani yhä useammin. Eikä nälkä hänen katseessaan ole vieläkään kertonut, mitä haluaa.
Me puhumme kaikesta. Politiikasta, toisistamme, meren laineista ja haavoista. Kaikesta, paitsi siitä, mikä leijuu ilmassa välillämme. Me emme juuri kosketa toisiamme. Kerran hän antaa kätensä kalterien välistä, ja minä silitän kämmentä, jonka läpi suonet hehkuvat kuin sininen kartasto. Ohut, sairas iho. Silitän hellemmin. Jos hän tulisi lähemmäs, en tiedä, mitä tekisin. En tiedä, mikä tämä tunne on, en ymmärrä sen luonnetta. Minä, meren kasvattama, oikkuihin ja muutoksiin tottunut, en tavoita, mistä sydämeni laulaa, kun kuningas katsoo minuun.
Kunnes eräänä iltana, kun sade pieksee linnan kylmiä seiniä, kuningas tulee luokseni ja astuu suoraan selliin mitään sanomatta. Hän istuu vierelleni, mutta ei kosketa. Ajatus siitä, ettei välillämme ole enää mitään, saa kehoni kihelmöimään. Minä rakastan naisia, mutta yhdenkään rannan neidot eivät ole saaneet sydäntäni hakkaamaan näin kovaa. Koskaan aiemmin en ole pelännyt mennä iholle, koskettaa, hyväillä.
Hän ei katso minuun. Hetken istumme täysin hiljaa, vaikka me aina sanailemme keskenämme. Se on meidän tapamme viihdyttää toisiamme. Sitten hän kääntää päänsä minuun päin ja tunnen, kuinka poskeni punehtuvat. Minä, joka olen kiertänyt meret ja katsonut kuolemaa silmiin, punastun, kun mies lähestyy minua. Nähtävästi maailmalla oli minulle vielä yksi yllätys tarjottavanaan.
”Etkö aio koskaan suudella minua?” Hänen äänessään on enemmän odotusta kuin pettymystä. Naurahdan. Se on ainoa asia, jonka osaan tehdä tämän edessä. Kurotan lähemmäs, vien käteni hänen kasvoilleen, aivan kuten teen naisille satamassa. Mutta hän ei ole kuten ne naiset. Tämä ei ole samanlaista. Tämä polttaa syvältä. Minua pelottaa, että palan kokonaan.
”Mistä sinä sait nuo haavat?” Nyt hänen kätensä lepää minun kasvoillani.
”En muista”, hymähdän.
”Et muista? Voi sentään. Kyllähän sellaisen luulisi muistavan.”
”No, minä en muista. Elämässä sattuu ja tapahtuu.”
Hän hymyilee. Näin läheltä katsottuna hän on häikäisevän kaunis. Olen sanonut sen hänelle kerran, mutta silloin hän käänsi päänsä kuin häpeillen sairauttaan. Hän on kaunis, sairas tai ei. Minä saatan kuvitella, miltä hän on näyttänyt nuorena ja ylpeänä. Minua huimaa jälleen.
Vanha taktiikkani ei toimi. Se ei vala minuun varmuutta. Otan kuningasta vyötäröltä, vedän hänet hellästi lähemmäs ja vien toisen käteni hänen niskaansa. Hän sulaa kosketukseeni, painautuu minua vasten ja antaa minun painaa huuleni hänen omilleen. Yleensä olen luja, annan haluni näkyä, mutta jokin hänessä on erilaista, se saa minut pidättelemään itseäni. Kukaan ei ole koskaan herättänyt minussa halua olla näin hellä. Tiedän, ettei se johdu pelkästään hänen sairaudestaan.
Suudelma syvenee, kuninkaan kädet eksyvät kaulukselleni. Pian hänen kätensä liikkuvat alemmas, paikkoihin, joita kukaan mies ei ole koskaan aiemmin koskettanut. Minä annan hänen tehdä sen. Hetki taipuu reunoistaan, hän tuntuu hyvältä minua vasten, oikealta. Ja minä päästän itseni pois. Unohdan, kuka olen, missä seison, mistä katson maailmaa. Unohdan, kuka hän on, unohdan hänen tekonsa ja sanansa ja annan itseni hänelle. Me kuljemme koko matkan loppuun saakka.
Kaiken jälkeen hän värisee puoliksi riisuttuna kylkeäni vasten. Olen taas kiinni hetkessä, haistan meren suolaisen tuoksun seinistä. Ja minä tiedän, mitä tunnen.
”Voi sentään… Nyt minun rakkaani kyllä suuttuu.”
”Sinun rakkaasi?” kuninkaan ääni kohoaa.
”Kesyttämättömin ja hurjin kaikista.” Katson häntä pitkään, mutta hän ei ymmärrä. ”Meri.”
Hänen silmänsä suurenevat.
”On nimittäin saattanut käydä niin, että olen löytänyt toisen. Uuden rakkauden. Niinköhän sydämessäni on sijaa teille molemmille?”
Kuninkaan kulmat kaartuvat, silmien tuli hiipuu. Hän näyttää lempeältä tullessaan lähemmäs, suudellessaan minua vielä kerran. Minä voisin tottua tähän, ajattelen. Voisin antaa itseni, voisin viimein rakastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti