Ensiaskeleet

(Kajon ja Iltan ihmis-AU)

Minun isoveljeni on maailman ihanin veli. Koko ikäni olen ollut lapsi, joka on kompastunut jokaiseen tielleni tulevaan esteeseen ja polveani on saanut laastaroida ja suukottaa. Ilta on puolustanut minua, kertonut minulle elämäni ensimmäiset härskit vitsit ja lainaillut kuluneita t-paitojaan. Ilta on se, jolle olen voinut kertoa kaiken, jota en ole äidin ja isän kuullen koskaan saanut sanotuksi. Iltan kylkeen olen jäänyt kiinni, hän on ollut se, jonka tekemisiä ja ajatuksia olen katsonut silmät sädehtien kauempaa.

Ilta vihaa tiettyjä värikkäitä lasten muroja.

Ilta huutaa tosi-tv-ohjelmille.

Ilta tykkää käyttää aina samoja polvista kuluneita farkkuja.

Ilta osaa soittaa akustista kitaraa, hän harjoittelee usein öisin, kuulen sen seinän läpi.

Ja Ilta on palavasti rakastunut minuun.

Kun tajusin sen, koko lapsuutemme meni uusiksi. Ei sillä tavalla, jolla hän varmasti pelkäisi sen menevän, jos tietäisi, että tiedän. On helpompi ajatella kaikkia niitä hetkiä, kun olemme maanneet kylki kyljessä ja Ilta on suukottanut minua jonnekin. Vihdoin näen, mitä se tarkoitti, kun hän suukotti minua suoraan suulle ja kertoi pitävänsä tosi, tosi paljon. Olimme alle kymmenenvuotiaita, tuskin hänkään silloin tiesi kaiken sen merkitystä, mutta me molemmat tiedämme nyt. Minä olen alusta asti merkinnyt Iltalle paljon muutakin kuin pikkuveljeä.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän minussa kihelmöi. Ymmärrän, että hänen katseensa on aina seurannut minua. Lapsuuden ja nuoruuden saunat eivät enää merkitse samaa. Olen viisitoista ja tiedän, että hänen katseensa ei ole kuten kenen tahansa veljen katse. Hän on minun isoveljeni. Ainoa veljeni. Rakkain ihminen koko pienessä maailmassa.

Luulin hämmentyväni, mutta jokin siinä kaikessa tekee asioista paljon, paljon helpompia minulle ymmärtää. Kaikki se viha ja raivo ja purkaukset. Jokin niin syvä, etten koskaan saanut siitä kiinni. Vaikka sitä ei ole enää, tiedän, että sama kipu kytee Iltassa. Hänen silmänsä ovat muuttuneet. Niiden katse ei koskaan ennen ollut noin samea.

Vaikka olemme voineet lähentyä uudelleen, ottaa varovaisia askelia veljinä, tiedän, että on asioita, joita hän ei kerro. Joskus, kun istun hiljaa huoneessani, muistelen kaikkea sanomaani ja itken.

Se tyttö oli niin hyvä pussailemaan! Siis, Ilta, ootko kuullut, että kieltä pitää käyttää sillee, että…

Minä puhuin hänelle sellaisia. Intoilin tytöistä veljelle, jonka sisällä kaikki hajosi pieniksi palasiksi. Jos hän ei ollut sitä ennen ymmärtänyt, mitä tunsi minua kohtaan, tiedän, että se selvisi hänelle silloin. Minun typerien juttujeni myötä. Minuun sattuu ajatella, että hän saattoi ymmärtää tunteensa sillä tavalla. Hajoamalla.

Vihdoin minä näen hänet kokonaisena. Ymmärrän jokaisen katseen, jokaisen hellän eleen. Kaikki ne verukkeet, joita hän käytti päästäkseen lähelleni, ja silti se silkka paniikki hänen eleissään, kun hän pääsi. Kuin ihoni polttaisi häntä. Sen minä hänelle teen. Veljelle, jota olen aina rakastanut enemmän kuin ketään. 

En ole varma, milloin se alkaa. Minä alan katsella häntä eri silmin. Tai kenties olen aina kantanut tätä liekkiä sisälläni ja vasta nyt ymmärrän, mitä se tarkoittaa. Ehkä olen kuten hän ja tarvitsen vain pienen sysäyksen ymmärtääkseni, mitä toinen minulle merkitsee. En enää pelkästään vello siinä, että rakkaaseen isoveljeeni sattuu ja vaatisi minulta isoja askelia helpottaa hänen kärsimystään. Olen alkanut kikattaa peiton alla yksikseni, kosketella itseäni varoen ja miettiä sitä, että kenties Iltakin tekee samoin ajatellessaan minua. Ajattelen sitä, että minulle tärkein ihminen rakastaa minua. Haluaa minua. Se on liian suuri ajatus. Poskeni kuumenevat ja hengitän raskaasti. Käperryn aivan pieneksi ja hihitän, hymyilen peiton alla ajatellen hänen selkänsä kaarta ja tummia kulmiaan. Miltä tuntuisikaan, jos hän koskettaisi minua kuten haluaisi.

Tai kuten minä haluan?

Kun näen ensimmäisen eroottisen unen Iltasta, herään hikisenä ja kiihkeänä erektio alushousuissani. Uni oli kuten mikä tahansa arkinen tilanne; me istuimme Iltan huoneessa ja hän näpytteli kitaraansa. Silittelin ajatuksissani hänen ponnarilta karannutta suortuvaansa ja nojauduin vasten hänen olkaansa. Koko kehossani säkenöi. Veljen lähellä oleminen ei ollut vielä koskaan tuntunut samalta. Sormeni kulkivat pitkin tummia kiharoita aina selkään saakka. Ilta lakkasi soittamasta, laski kitaran lattialle. Kuljetin sormiani selältä vyötäisille, asetin molemmat käteni vyölle. Tunsin, kuinka isoveljeni tärisi, kun avasin housujen vyön hitaasti ja sujautin käteni sisään.

En ymmärrä. Erektioni on kova, kehoni salamoi kuin ei olisi koskaan tuntenut mitään tällaista. Ei se olekaan. Kun ajattelen itseäni unessa, tärisen kauttaaltani. Miten varmasti kosketin ja menin lähelle. Miten ihana ja lämmin Ilta oli. Ja hänen... Voi. En kestä. Minua kiihottaa niin, etten saa henkeä. Autan itseni loppuun, mutta minun tuskin tarvitsee koskea itseeni ennen kuin tulen jo.

Makaan keskellä sänkyä hikisenä ja jalat täristen ja ajattelen isoveljeäni. Olen vähällä nousta sängystä, kävellä orgasminhuuruisena hänen luokseen ja painautua päälle, mutta jokin minussa estelee. Vavisuttaa. Minua ei hävetä tippaakaan. En ajattele sitä, että Ilta on veljeni. Se tuntuu täysin luonnolliselta. Olen yllättynyt, mutta en järkyttynyt. Reaktio ei yllätä minua siksi, miltä se tuntuu. Kaikki tässä tuntuu täysin minulta. Ilta on aina ollut kallein. Kenties hämmennyn siitä, miten lujana ja kuumana aalto juoksee ylitseni. En ole koskaan elämäni aikana tiennyt, että halu voi tuntua myös tältä.

Sen jälkeen minusta tulee se, joka etsii verukkeita päästä lähelle. Kömmin sohvalle viereen, kun katsomme koko perheen voimin elokuvia. Se ei riitä. Haluan lähemmäs. Niin lähelle, että voin niellä hänet kokonaan. Kun annan kerran janolleni luvan tulla, se tulee vaativana ja voimakkaana.  Ymmärrän olevani kirjaimellisesti ihastunut teinipoika hänen lähellään. Hihittelen omiani ja rakastan erityisesti niitä hetkiä, kun hän opettaa tai näyttää minulle jotakin. On se sitten läksyjä tai uusi biisi yhteisiltä suosikkiartisteiltamme, se kaikki on minulle arvokasta, koska se tulee häneltä.

Käymme yhä koko perheen tai vain miesten kesken saunassa. Sellaisina hetkinä Ilta pitää tiukasti katseensa kiukaassa. Olemme harvoin kahdestaan alasti. Tiedän, mitä ajattelisin, jos saisin olla niin pitkään hänen lähellään paljaana. Alan tehdä asioita ihan vain tarkistaakseni, olenko varma hänen tunteistaan. Kumartelen ja nojailen. Keinahtelen, olen ujo ja silti vapautunut ja nauravainen. Tiedän, miten kuumana hän siihen käy. Tulen siitä jatkuvasti tietoisemmaksi.

Kerran pyydän häntä laittamaan selkääni rasvaa.

”Häh, eikö äiti voi?”

”No ei kun sä olet nyt siinä. Voisitko millään?”

”Olikse tää sininen puteli?”

”Joo, se iso.”

”Ookoo.”

Riisun paitani keveästi, olen kuin se ei tarkoittaisi mitään. Katson Iltaa olkani yli. Hän ei katso minua silmiin. Hän rasvaa selkääni aivan tavanomaisesti. Korostetun tavanomaisesti. Rakastan hänen karheita sormiaan. Hän on soittanut kitaraa viimeaikoina, se tuntee kovettuneista sormenpäistä. Haluan hänen sormensa sisääni. Kaikkialle minussa. Täytä minut.

Iltan sormet pysähtyvät vain hetkeksi alaselälleni. Hengitän raskaasti, raskaammin kuin toivoisin. Jännite ei laukea, keskityn lujaa, että pysyn housuissani.

”Sulla on joku haava täällä.”

”Ai?”

”Tällanen hankauma. Ihottumaa ehkä?”

Käännähdän yllättäen ympäri ja silloin erotan sen. Vaikeuden isoveljeni kasvoilla. Hän ei pysty peittämään sitä heti, näen, millaisella ilmeellä hän on katsonut selkääni. On kuin joku sytyttäisi jotain sisälläni tuleen. Rakas minä haluan sinua niin paljon että sekoan.

Mistä lähtien olen kutsunut Iltaa rakkaaksi?

”Mm? Niin mikä ihottuma?”

”A-… emmätiiä, jos se on hangannu johkin.”

”Olitko sä jo valmis?”

”Joo.”

Hän kokoaa itsensä yllättävän nopeasti. En pue paitaa päälleni. Annan hiljaisuuden asettua välillemme kuin kalvon, joka odottaa puhkeamista. Ilta tuijottaa hetken lamaantuneena minua silmiin ja nousee sitten ylös.

”Ilta, oota. Katotaanko me illalla jotain yhessä vai olitko menossa johonkin?”

Ei Ilta koskaan käy missään. Minulla on aina ollut laajempi sosiaalinen piiri. Hän tuijottaa minua pitkään tummien kulmiensa alta.

”Äiti halus kattoo jotain. Ja me kai leivotaan.”

”Aaa kiva! Mut… haluutsä jäädä vielä? Mun kanssa. Tänne.”

”Miks?”

”Muuten vaa.”

Ilta ottaa askeleen pois päin. Pysähtyy. Kääntyy ja sulkee oven. Olen edelleen ilman paitaa. Sylissäni oleva peitto peittää sen, että minulla seisoo. On valtava riski, että hän huomaa sen nyt. Miksi se ei haittaa minua lainkaan? Päin vastoin. Kiihottaa vain lisää.

Ilta istuu sängylle kauemmas minusta. Möngin lähemmäs. Muistelen unta, jossa nojasin häneen. Yhtäkkiä en keksi, mitä sanoa. Haluaisin vain suudella häntä. Mistä me keskustelimme ennen kuin hän löi minua ensimmäisen kerran? Musiikista. Peleistä. Hän ei enää juuri jaksa pelata. Elokuvista, sarjoista, kaikesta tavallisesta. Haluaisin kertoa hänelle, että hän näyttää kuumalta valkoisessa t-paidassa ja kuluneissa farkuissaan. Nuo jumalaiset pitkät kapeat jalat. Pörröinen tukka. Miten en koskaan ennen tajunnut, että isoveljeni on maailman kuumin ihminen?

”Ilta.”

”Joo?”

”Ei mitään.”

”Aha? Halusitsä tehdä jotain tai puhua jostain?”

”Ollaan oltu aika vähän kahestaan. On vaan ikävä sitä.”

Ilta on pitkään hiljaa.

”Mullakin.”

Näen, että häpeä painaa häntä kasaan. Tahtoisin suudella sen pois.

Hetki väreilee. Hiipuu. Tunnen, kuinka hänen häpeänsä ja jännityksensä saavat hänet piiloutumaan. Hän haroo tukkaansa. Minä istun yhä paidatta hänen vieressään.

”Eiks sulla oo kylmä?”

”Ai. Joo. No ei kauheen. Ootan, että se rasva kuivuu.”

”Miks sä ees halusit laittaa sitä? Onks se selän juttu joku ihottuma?”

”Ai, en mä tiedä.”

”Miks sä sit halusit rasvaa?”

En sano mitään. Katson Iltaa silmiin. Suora katsekontakti saa kehoni sykkimään. Ilta näyttää pelkästään hämmentyneeltä, aavistuksen vihaiselta. Hän on äärimmäisen kireä liikkeissään noustessaan ylös.

”Joo mä meen tästä.”

”Aha.”

”Joo.”

Ilta sulkee oven perässään. Minä lysähdän selälleni sängylle ja masturboin. Se on ainoa, mitä keksin tehdä tämän jälkeen. Penikseni suorastaan huutaa tulla kosketetuksi. Mietin Iltan käsiä selässäni. Hänen tuimia kulmiaan. Miten upea. Minun oma veljeni. Tuli mitä tahansa, hän olisi aina veljeni. Se saa minut kliimaksiin.

Kun huohotan lakanoissa hikisenä ja märkänä, tiedän, että minun on tehtävä tälle jotakin ja pian.

Aika kuluu. Tiedän, että tämä on Iltalle yhtä tuskallista kuin minullekin. Koetan muistella sitä isoveljeä, joka tuli aina tarttumaan isoja poikia kauluksista, kun he työnsivät minut ala-asteella lumipenkkaan. Mietin isoveljeä, joka otti minut aina syliin, kun panikoin suuren ötökän nähdessäni tai sitä isoveljeä, joka osti minulle joululahjaksi omilla rahoillaan kaikkein hienoimmat lelut ja pelit. Nyt välillämme on kaikki se odotus ja lataus, joka ei vain suostu purkautumaan. Vaikka olemme läheisempiä kuin silloin, kun Ilta alkoi lyödä minua, jotain puuttuu.

Läheltä piti -tilanteita tulee paljon. On useita hetkiä, kun olemme lähellä toisiamme ja erotan, kuinka vaikeaa hänen on olla. Tiedän kiduttavani häntä testailemalla ja yrittämällä. Alan ymmärtää, ettei Ilta koskaan paljasta tunteitaan minulle itse. Sen olisi oltava minä. 

Se, miten kovasti Ilta yrittää tukahduttaa tunteensa, saa minut tuntemaan yhä vain lujemmin. Hän pidättäytyy niin kurinalaisesti. En voi edes kuvitella, paljonko se sattuu. Minun on yhä helppoa olla hänen lähellään, mutta minä tiedän hänen tunteistaan. Se antaa minulle luvan. Iltalla ei ole aavistustakaan, mistä kaikesta olen ehtinyt unelmoida. 

Joten kun viimein saan hänet suutelemaan minua peiton alla, koko maailmani tuntuu täydeltä. Oma veljeni suutelee minua. Hetki kipinöi joka ruumiinosassani. Ilta on niin pieni ja pelokas ja haluaa minua niin kovin.

Suhteemme alku on kipinöivä, mutta myös kipeä. Minä tiedän, miten suurta heittäytymistä kaikki tämä vaatii minulta. Minun on oltava varma. Ei enää tyttöjen suutelua koulun käytävillä, ei avointa flirttailua ostoskeskuksen sohvilla. Minä kuulun nyt veljelleni. Haluan kuulua. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä selkeämmältä se tuntuu. Ihminen, jota olen aina ihaillut kaikkein eniten, on yhtäkkiä se, jota saan koskettaa ja suukotella.

Iltalle kaikki on kamalasti vaikeampaa. Kun hän tulee huoneeseeni yöllä, minun pitää silitellä ja rauhoitella häntä pitkään. Emme ole harrastaneet vielä seksiä, koska tiedän, ettei hän kykene siihen. Se hukuttaisi hänet. On vielä niin paljon pelkoa, jonka yli kävellä.

”Rakas…”

Ilta istuu jäykkänä sänkyni reunalla eikä katso minuun. Kiedon käteni hänen kaulalleen ja suukotan poskea. Säkenöin onnesta, kun saan viimeinkin tehdä niin. Minulla on lupa olla lähellä ja helliä.

”Onks kaikki hyvin?”

”Tykkätkö sä musta ihan oikeasti?”

”Mä rakastan sua.” Suukotan poskea uudelleen. Ilta katsoo minua jälleen kulmiensa alta.

”Mä olen koko ikäni…” Ilta ei uskalla tulla lähemmäs. Kapuan hänen syliinsä. Hänen silmissään on kyyneliä, otan hänen kasvonsa käsiini.

”Söpöliini, ei mitään hätää. Mä olen aivan hullaantunut.”

”Entä, jos se menee ohi? Jos tämä antaa sulle dopamiiniboosteja vähän aikaa ja sitten kyllästyt ja sua alkaa hävettää, että oot lopun ikääsi ihminen, joka on suudellut omaa veljeään?”

Nielaisen. Tietysti olen harkinnut. Pitkään ja paljon. Tällaisia päätöksiä ei voi tehdä hetken huumassa.

”Mä haluan paljon enemmänkin kuin suudella sua.”

Liikutan haarojani lähemmäs hänen omiaan. Ilta parahtaa, on vähällä sysätä minut sylistään.

”Kajo, mä en kestä enää. Mä en kestä menettää sua.”

”Tiedän, siksi olen tässä näin. Oon sun oma. Aina sun oma. En mene minnekään.”

”Kuka vittu runkkaa vuosia omalle veljelleen?”

”Well, meitä on kaksi…”

”Mun on vieläkin vaikea uskoa sitä.”

”Puhuisko tää omasta puolestaan?” Työnnän erektiotani kovemmin häntä vasten.

Ilta sulkee silmänsä vetäessään minut lähemmäs. Hän hengittää raskaana kaulaani. Tunnen, kuinka jokin kovenee haarojani vasten. Päästän hienoisen äännähdyksen.

”Ilta… haluisitsä…”

Ilta kohtaa silmäni. Elämän mittainen häpeä erottuu hänen kasvoiltaan. Silitän poskea. En ole koskaan halunnut mitään näin paljon. Ilta nyökkää pienesti. Tartun häntä kasvoista ja suutelen.

Asetun sängylle selälleni ja puren toista etusormeani. Ilta pudistelee kiihkeänä päätään.

”Teet ton tahallas.”

Kikatan. Kiemurtelen.

”Ehkä.”

”Senkin.”

Ilta kiskaisee t-paidan päältään ja asettuu voimakkaana päälleni. Ihailen jokaista yksityiskohtaa hänen paljaassa ylävartalossaan. Hän on kiinteä ja solakka, hänellä on kapea lantio ja karheat sormet. Kuljetan käteni vatsalle, jonka karvoitus kulkee aina haaroihin saakka. Ilta värähtää. En ole koskaan koskettanut häntä tästä, vaikka olen vuosia tuijottanut, kuinka hänen kehonsa muuttuu ja kehittyy ja tekee hänestä aiempaa miehekkäämmän. 

Ujosti ja haparoiden Ilta kiskoo minut ulos paidastani. Kun olen yläruumis paljaana hänen edessään, hänen täytyy hetki vetää henkeä ennen kuin hän painautuu suutelemaan kehoani. Hänen huulensa tapailevat kosketuspintaa ennen kuin löytävät oikean rytmin. Puristan käteni lakanoihin ja haukon henkeäni.

Iltan kiharat kutittavat ihoani hänen suudellessaan rintakehääni. Hänen liikkeensä ovat vielä hapuilevia, hän etsii tietään iholleni. Hänen huulensa pysähtyvät lanneluulleni ja hän joutuu jälleen vetämään pitkään henkeä.

Vien käteni vyölleni, Ilta nostaa katseensa. Hänen poskensa punoittavat. Ilta näykkäisee vyötäni kevyesti saaden minut hymähtämään. Avaan vyön hänen puolestaan, potkin housut pois. Annan hänen lepuuttaa päätään kalsareillani.

”Kajo… mä en voi, mä…”

”Voit. Ja saat.”

Tartun häntä tukasta, otan ison nipun hiuksia ja pitelen. Ilta henkäisee.

”Tahdotko koskea muhun?”

”Mmhhh…”

”Ota mun kalsarit pois.”

Iltasta lähtee älähdys. Vedämme yhdessä alushousuni pois, Ilta jää avuttomana tuijottamaan kaluani, johon hän ei ole koskaan tutustunut tällä tavalla. Veljet tekevät keskenään kaikenlaista, muistan kymmeniä kertoja lapsuudesta, kun olemme leikkineet itsellämme ja toisillamme. Lapsien leikkejä. Silloin täysin viattomia. Aivan kuten saunahetketkin. Kunnes.

Ilta koskettaa ujosti sormenpäällään. Hän päästää jatkuvasti pehmeitä ääniä. Hänen suunsa tapailee kaluni päätä, kunnes hän painaa päänsä lantiolleni ja jää siihen vetämään henkeä.

”Ei hätää. Ihan rauhassa. Ei sun multa suihin tartte ottaa.”

”Haluaisin… voitaisko me…”

”Saat panna mua. Ihan koska vaan, rakas.”

Nousen istumaan, otan Iltan kädet omiini. Ne tärisevät aavistuksen. Olemme suukotelleet ja silitelleet toisiamme paljon, ja sekin on tuntunut omalta maailmaltaan. Ilta istuu häpeän kalterien takana eikä pääse eteenpäin, ellen auta häntä itse. Silittelen hänen rystysiään.

”Ihan rauhassa. Ei ole pakko, jos et nyt vielä pysty.”

”Kajo… saanko mä itkeä sitten jälkikäteen?”

Iltan ilme on kaikesta tyhjä. Suutelen häntä lempeästi, silitän niskaa samalla.

”Saat. Ei ole mitään hätää. Mä olen tässä. Et ole tekemässä mitään väärää. Mä rakastan sua. Sun ei tarvitse hävetä sitä, että sä rakastat mua ja oot mun kanssa. Me molemmat halutaan tätä.”

Suukotan häntä uudelleen. Hän tarttuu minua niskasta ja vetää alastoman kehoni itseään vasten. Hän suutelee kaulaani, etenee aina nänneihin saakka. Suudeltuaan riittävästi hän ottaa minut viimein käteensä. Olen pakahtua, kun hän katsoo minua samalla silmiin. Tässä katseessa ei ole häpeää, ainoastaan syvää janoa ja rakkautta.

Ilta painaa minut lakanoita vasten ja nostaa jalkani ylös. Hänen kätensä sivelevät sisäreisiäni pitkään, yritän rentouttaa lihaksiani ja hengittää syvään. Kun hän menee sisään, voihkaisen tahtomattanikin. Puristan jälleen lakanoita sormieni väliin. Tiedän, että Ilta tietää, mitä on tekemässä. Ajatus siitä, että hän on ensimmäiseni, kiihottaa minua entisestään. Rakas isoveljeni on se, joka opettaa minullle, kuinka nautitaan.

Kaikesta häpeästään huolimatta Ilta on kiihkeä ja innokas kehollani. Hän nipistelee nännejäni ja nai minua sellaisessa rytmissä, etten voi muuta kuin täristä. Minä tulen ennen häntä. Voihkin äänekkäästi lakanoissa, kun hän vielä viimeistelee itseään. Ilta on häikäisevän luonnollinen, vaikka tiedän, että häntä jännittää hurjasti. Hivelen hänen lantiotaan, kuljetan kättäni hänen vatsallaan, ja hän päästää raskaan hengähdyksen ja sulkee silmänsä. Tunnen jonkin kostean sisälläni.

Ilta vetää itsensä sisältäni ja lysähtää tukka hiestä märkänä päälleni. Hän tärisee kauttaaltaan. Kiedon käteni tiukasti hänen ympärilleen ja suukotan pörröistä päätä.

”Rakastan sua”, kuiskaan, ”rakastan sua…”

Ilta hengittää raskaasti. Kestää hetki, että ymmärrän, että hänen hengityksessään on myös itkua. Kehoni on nautinnosta lämmin. Otan hänet tiukasti syliin ja suukotan.

”Ilta, mä rakastan sua. Ei hätää. Sshh, rakas…”

Hän ei ole vieläkään tottunut siihen, miten helposti pystyn kutsumaan häntä rakkaaksi ja pieneksi ja kullaksi. Hän ei ole tottunut mihinkään tässä, ja nyt hän on tullut sisälleni. Elämän mittainen häpeä vääntää hänet pieneksi, ja minä voin vain pidellä ja suukotella. Miten epäreilua onkaan, että hän joutuu kokemaan kaiken tämän siinä, missä minä vain nautin siitä, että saamme rakastaa toisiamme näin.

”Rakas… ei ole hätää.”

Ilta vain itkee pitkään siinä minua vasten. Hän on lämpöinen ja turta. Silittelen pehmeää, hien kastelemaa tukkaa, pyörittelen sitä sormiini.

”Kajo, mä…”

Ilta nostaa päätään, en kestä katsoa hänen itkuisia kasvojaan. Suutelen häntä. Toinen käteni lepää hänen tukassaan.

”Mä rakastan sua”, Ilta itkee.

”Mäkin rakastan sua. Olit aivan ihana. Ei mitään hätää. Oon tässä ja tuun aina olemaan.”

Ilta ei kykene puhumaan. Hän suutelee minua pitkään, rakastan tuntea hänen koko kehonsa omaani vasten. Tahtomattanikin pidän lanteeni mahdollisimman lähellä häntä. On niin lämmin. Tuntuu kauttaaltaan ihanalta.

”Oon tosi onnellinen”, kuiskaan. Ilta painaa päänsä rintakehääni vasten. Tiedän, että saisin pidellä häntä vielä pitkään. ”Rakastan sua.” Sanon sen niin monta kertaa, että hän sisäistää sen. Toistelen sitä vaikka vuosia.

Rakas isoveljeni on viimein siinä, antamassa minulle onnea, jonka kaltaista en ole koskaan kokenut. Vedän peiton päällemme ja jatkan hänen päänsä silittelyä. Ensimmäiset yhteiset askeleemme saavat oloni tuntumaan lämpimältä. On kuin elämäni alkaisi tästä.