Helen makoilee kyljellään sohvalla ja selaa intensiivisesti puhelintaan. Hänellä on yllään pelkät pikkuhousut ja kireä toppi, joka on hilautunut ylös ja paljastaa vatsan. Helenin musta tukka on aivan pörrössä. Huulille on jäänyt huulikiiltoa, vaikka muut kasvot ovat meikkaamattomat. Hän näyttää tavattoman kauniilta ilman meikkiäkin, hänen pisamansa korostuvat. Minun tekisi joka kerta mieli suudella niistä jokaista.
Tällaisina hetkinä jään vain tuijottamaan Heleniä. Hän on niin keskittynyt puhelimeensa, ettei hän erota minun saapuvan olohuoneeseen. Kun hän viimein erottaa minut ja kuljettamani valtavan sipsikulhon, hänen huulilleen leviää leveä virnistys. Helen tekee minulle tilaa sohvalle ja jää istumaan viereeni kauniit reidet yhteen puristettuina. Miten koskaan kuvittelin, etten rakastuisi häneen palavasti?
”Joko päätit, mitä katsomme?”
”Mä en kirjaimellisesti osaa päättää ees mun omia vaatteita aamuisin, joten tää on ihan liikaa vastuuta mulle.”
”Kulta, sinulla on aina ihanimmat asut.”
”Joo, koska valitsen niitä noin kuusi ja puoli tuntia!”
”Okei, no miten olisi jokin reality? Vai jatketaanko sitä Game of Thronesia? Se ei kyllä ole mikään hyvän mielen sarja tähän iltaan…”
”Tai jokin ällö rakkausleffa?”
”Voi apua…”
”Sä oot äikänope, sulla pitäis olla erinomainen maku hei…”
”Minä katson tyttäreni kanssa intohimoisesti Temppareita, älä odota minulta mitään”, nauran.
Helen pudistelee pörröistä päätään. Hänellä ei ole enää rintaliivejä, erotan nännien tummat läikät vaaleanpunaisen kankaan läpi. Helen on upea. Hän on pehmeä ja täyteläinen kuten vanhanaikaiset maalaukset. Hänen naisellisuutensa saa joka kerta minut kyseenalaistamaan sen, etten varhemmalla iällä ymmärtänyt rakastavani kaikkea naisissa.
Vedän Helenin lähemmäs, suukotan häntä poskelle ja silitän hänen kylkeään. Hänen katseensa käy raukeammaksi ja hän tulee päälleni koko painollaan. Tunnen tykytyksen haaroissani. Helen silittää kasvojani, käy sormillaan läpi jokaisen lempeän uurteen, jonka vuodet ovat niille piirtäneet.
”Mm… Joko sä keksit, mitä katsotaan?”
”Jostain syystä tuli muita ajatuksia mieleen. Vaikea keskittyä”, hymähdän. Helen hymyilee ja kumartuu suutelemaan minua. Hänen kehonsa tuntuu lämpimältä omaaani vasten, annan käteni hivuttautua vaaleanpunaisen topin alle. Helenin rinnat tuntuvat pehmeiltä ja pyöreiltä kättäni vasten, pyörittelen sormiani nännin ympärillä Helenin suudellessa minua. Kun lopetamme, hän kiepsahtaa kainalooni ja vie kätensä vyötäisilleni. Hän jää silittämään lantiotani, joka on viimekuukausina ollut epävarmuuteni. Vatsani ihokaan ei ole enää kimmoisaa, pelkästään pehmeää ja löysää, mutta Helenin kanssa en ole enää aikoihin ajatellut sellaista. En ole koskaan ollut epävarma itsestäni, olen aina ollut pitkä ja näyttävä ja tiedän, että minulla on pitkät kauniit jalat, mutta suhteeni miehiin on aina saanut minut tarkkailemaan itseäni. Jokaista ryppyä silmäkulmassa ja vyötäröä, joka ei ole enää yhtä kapea. Helenin silmissä kaikki minussa on kaunista. Kun katson itseäni hänessä, tunnen suunnatonta ylpeyttä jokaisesta iän tuomasta lempeästä muutoksesta kehossani.
Suukotan Heleniä vielä kerran, saan tytön kihertämään.
”Jos katsotaan jotakin realitya? Love Island?”
”Apua Silvia…”
”No eikö se olisi hyvä?”
”Mahtava. Heterokaaosta. Sopii meille.”
”Indeed.”
”Okei, sillä mennään.”
Helenin näpertäessä televisiota auki en voi lakata tuijottamasta häntä. Hänen pientä nykerönenäänsä ja täydellisiä, pehmeitä huuliaan. Pisamia pitkin poskia. Helenin silmät ovat kaikkein kauneimmat, niiden katsomiseen en koskaan kyllästy. Ne ovat kirkkaat kuin kaksi suurta lampea.
”Helen.”
”Joo?” Hänen silmänsä hehkuvat. On kuin niissä olisi tähtiä.
”Minä rakastan sinua.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti