Lapselle

Tämä maailma on kaunis.

Minä olen ajatellut viimeakoina pientä itseäni. Sitä lasta, joka annettiin aikuisen miehen, mestarinsa syliin. Miehen, jonka tehtävä oli pitää huolta meistä kaikista. Minä olin uhri, joka annettiin, jotta kansa saisi toivoa. Minun elämäni annettiin hetken hehkun vuoksi. He saivat katsoa ja ajatella, että tässä se on, meidän pelastajamme, lapsi, joka antaa meille elämän.

Joskus minä mietin, että ei voi olla sattumaa, että vain lapset kantavat valoa. Meidät nähtiin pyhinä ja meidät asetettiin jalustalle. Vasta nyt ymmärrän, miten polttava se jalusta on seisoa. Miten kirkkaana sitä hohtaa, vaikka sisällä on aivan pimeää.

En koskaan katkeroitunut. En hetkeksikään. Ei ollut syytä, vaikka sattui. En ole enää aikoihin ajatellut, että ansaitsin sen. Olen vain ajatellut, että kaiken sen alla minä olin aina se lapsi, joka rakasti maailmaa. Kaikkea siinä. Muita olentoja, jotka näkivät minussa vain välineen toivolleen. Minulle he olivat aina kauniita, vaikka en puhunut heidän kieltään. He eivät ymmärtäneet minua. He eivät ymmärrä vieläkään. Silti he ovat aina olleet minulle kauniita.

Niin on kaikki muukin, mitä maailma kantaa. Luolasto, joka jäi taa. Tämä uusi, notkea maailma, jonka tahdissa niin harvoin pysyn. Sen kirkas taivas ja sitä kohti kurottelevat puut. Mukulakivikadut ja pienet kojut. Rakastan kaikkea, mitä on.

En ajattele, että maailma halusi minulle pahaa kaikkina niinä vuosina. Minulla oli aina toivoa. Se lepäsi sisälläni kuin kukka, joka odotti kaikki ne vuodet voidakseen kasvaa ja kukoistaa. Minä tunnen, kuinka se kukka kurottelee joka paikkaan aina, kun nauran rakkaitteni kanssa. Aina, kun joku saa rintani täyttymään ja kehoni kipristelemään. Minussa on niin paljon kaikkea, myös onnea, ja kun se täyttää minut, ääreni läikkyvät ylitse.

On niin paljon hyvää ja kaunista. En ajattele, että se, mitä koin, teki minusta vahvan. En ole vahva, minuun sattuu joka päivä. En aina muista nimeäni, suurimman osan ajasta olen irti itsestäni ja kysyn maailmalta, voisinko löytää itseni vielä kerran. Minkään sen ei olisi tarvinnut tapahtua. En silti vihaa mitään siitä, en osaa. Minulla on sitä miestä kohtaan pelkkää rakkautta. En koskaan vihannut häntä. Ainoastaan rakastin. Sitä samaa aion nyt tehdä itselleni. Ainoastaan rakastaa.

Kun suljen silmäni, saatan tuntea hänet. Lapsen minussa.

Hänen vuokseen teen kaiken. Äänettömän ja käpertyneen olennon, joka ei tiedä muuta kuin toivonsa.