lauantai 7. tammikuuta 2023

Yhteys

Rani istuu sohvalla niin pehmeässä käärössä, että minua alkaa itkettää. Hän on nostanut polvensa ylös ja kietonut kätensä niiden ympärille. Hän tuijottaa televisiota kiinteästi. Ranilla on pörröinen vaalea villatakki, toppi ja alushousut, ei mitään muuta. Minussa herää tunne, joka ei salli tulla sivuutetuksi. Nori ei olisi kotona vielä pitkään aikaan.

”Muru, mitä seisot siinä?” Rani hymähtää.
Huomaan jääneeni jäykkään asentoon vain nököttämään keittiön ja olohuoneen väliin. Käteni ovat jäätyneet vaikeaan kulmaan. Rani nousee ylös, oikaisee käteni ja suukottaa nenänpäätäni. Tunnen, kuinka sormeni ovat aivan jäässä.
”Onko kaikki hyvin?”
”On”, hymähdän. ”Näytit tosi… tosi…”
”Mhhm?”
”Haluan sinua.”
”Voi rakas.”

Rani tarttuu minua vyötäisistä. Näen hänen ilmeestään hänen huomaavan heti, että minulla seisoo jo. Innokkuuteni ei ole aikoihin enää hävettänyt minua. Hänen ilmeensä pehmenee ennen kuin hän vetää minut suudelmaan. Tarraudun hänen kaulaansa, annan suudelman täyttää koko kehoni. Tunnen, kuinka aistini heräävät, kaikki minussa laulaa. 

”Rani…”
Vien käteni Ranin vyötärölle. Rani on kauttaaltaan kova ja kiinteä, hänellä on kapea, kaunis vyötärö ja silti hän tuntuu voimakkaalta. Joinain päivinä vain katselen, kuinka hänen selkänsä lihakset liikkuvat. Istun ja tuijotan hänen sisätilakuntoiluaan, katselen, kuinka jokainen lihas kiinnittyy toiseen ja liikkuu hänen selässään. Ihonalainen tanssi. En koskaan kyllästy tuijottamaan Rania, ihastelemaan jokaista yksityiskohtaa hänessä.

Istutan Ranin sohvalle, painan hänet vasten tyynyjä. Olen kerrankin läsnä itsessäni. En dissosioi kesken liikeratojen. Käteni tärisevät, tunnen niin kovaa, että pitää hengittää välissä. Kiskon Ranin alushousut alas, ja hänen kalunsa katsominen saa minussa niin voimakkaan tunnereaktion aikaan, että joudun hetkeksi nipistämään silmäni kiinni ja painamaan pääni hänen polvelleen. Rani silittää tukkaani, hän tietää, miten toimin eikä koskaan syytä minua siitä. Pääni nytkähtää muutaman kerran. Vedän syvään henkeä.

Avaan silmäni, tartun toisella kädellä Ranin kaluun. Painan huuleni kevyesti sen päähän. Katson Rania silmiin, hän hymyilee ja huokaa hennosti. Rani on aina yhtä rennosti. Hän kuljettaa kätensä hiuksiini ja nappaa tupon niitä otteeseensa. Hän puristaa siitä kevyesti, kun otan hänet suuhuni.

Ranin nautinto on minun nautintoni, se tanssii koko kehossani. Aina, kun hän nauttii, minussa säkenöi. Tunnen hänen tunteensa aivan kuin ne olisivat omani. Jokainen vavahdus hänen kehossaan on tarina. Ymmärrän niistä jokaista.

Haluan, että Rani tulee suuhuni. Nielen kaiken. Toimituksen intiimiys saa koko kehoni tärisemään, värisen yhtä paljon kuin Rani, vaikka minä en ole se, johon kosketaan. Ei tarvitsekaan koskea, tunnen kaiken, mitä Ranikin. Hetken me vain värisemme, minä siinä Ranin reittä vasten, Rani pehmeillä tyynyillä.

”Mmm, Beth, rakas…”
Nousen varovasti ylös, koko kehoni tärisee edelleen. Maistan Ranin yhä suussani. Se saa minut hymyilemään. En pysty hallitsemaan kasvojani, hymy nykii kasvoillani ja saa minut käpertymään kiinni Raniin.
”Olit… suussani…” Se on joka kerta minulle niin suuri ajatus. Ummistan jälleen silmäni tiukasti kiinni. Rani silittää poskeani.
”Kiitos, rakas. Ainahan minä olen.”
Hän saa minut kikattamaan.
”Asun siellä. Muodostan sinne kohta yhteiskunnan. Paremman kuin se, joka meillä oli maan alla, toivoakseni.”
”Rakas!” nauran.

Ryömin hänen päälleen, koko kehoni värisee sen auringon voimasta, joka Ranissa on. Rani vetää minut aivan itseään vasten ja halaa minua tiukasti. Tämä on maailman paras paikka olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti