Hymy

Milo

SV: mainintoja seksistä

“Milo…”

Helmi kuiskaa nimeni kuin se olisi vielä vieras hänen suussaan. Pitelen häntä sylissäni ja painan pieniä suudelmia hänen niskaansa. Helmi hengittää edelleen raskaasti. Tuntuu oikealta pitää hänet näin lähellä itseäni, on kuin meidät olisi tarkoitettu juuri näin. Minä sovin häneen täydellisesti. Hänen lapaluunsa. Minun solisluuni. Huuleni hänen ihollaan.

“No?”

“Mitä nyt?”

“Nyt me wolttaamme meille tacoja.”

Helmi naurahtaa. Se saa hänen hartiansa liikahtamaan somasti.

“Ihana. Mutta entä… jatkossa? Nyt, kun näin pääsi tapahtumaan.”

Kiepsautan Helmin ympäri. Vaikka olemme olleet kaikkialla toisissamme edelliset puoli tuntia, tunnen poskieni punehtuvan, kun näen hänet alastomana siinä edessäni. Luoja, miten kaunis hänestä on tullut. Hetken mielijohteesta silitän hänen pehmeää vatsaansa. Helmistä pääsee hento huokaus.

“En tule varmaan koskaan tottumaan, jos saan koskea sinuun näin”, kuiskaan hänen niskaansa silittäen samalla hänen vartaloaan joka puolelta. Käteni merkitsee vatsan ja rintojen kaaret.

“Haluaisitko? Jatkossakin, tarkoitan.”

“Tietenkin, jos sinä haluat. En tee tällaista muuten vain.”

“Vaikka mehän vasta tapasimme.”

“Sinä olet eri juttu. Olet aina ollutkin.”

Hänen kasvonsa ovat punaiset, mutta jokin siinä, miten jäykältä hän tuntuu seksin ja itkunsa jälkeen kertoo minulle toista tarinaa. Sellaista, josta en ole koskaan kuullut mitään. En tiedä, millä saisin hänet rentoutumaan. Suukottelen ja silitän häntä jatkuvasti.

“Okei, eli… tapailua?” Helmi kysyy varoen. Mitä hän pelkää? Minähän tässä vain olen.

“Jos haluat. Tahdon tietää kaiken edellisistä yhdeksästä vuodestasi. Onhan niitä yhdeksän? Älä kysy, miksi olen laskenut… Olen ajatellut sinua.”

“Minäkin.” Helmi nielaisee. “Sinua.”

Hän sanoo sen niin varoen, että vedän hänet heti lähemmäs.

“Tacojen pitäisi tulla kohta. Tule tänne… Olet niin kaunis, että saan väristyksiä.”

Suudelma on viipyilevä ja pehmeä. Hänen suunsa jää raolleen kuin odottamaan lisää. Wolt-kuskin ovenpimputus leikkaa hetken kahtia. Jätän Helmin alastomana sängylleni ja toikkaroin ovelle vähintään yhtä alastomana.

“Milo, hei! Et sinä voi sinne ilman vaatteita mennä, Milo!”

Minua vain naurattaa. Näkisipä Helmi, miten elän täällä muutenkin. Minulla on kaksikymmentäviisi neliötä täynnä urheilusukkia, wolt-ruokien jämiä ja helvetin kallis imuri. Tiedän, että jos Helmi suostuu käymään täällä jatkossakin, naisellinen ote asuntooni olisi oikein tervetullut.

“Elän reunalla, okei?” nauran ja nappaan oven taakse jätetyt tacomätöt. Alamme syömään niitä suoraan sängyllä. Kumpikaan ei vaivaudu pukemaan ylleen. En tiedä kumpi saa minut nälkäisemmäksi, ruoan mausteinen tuoksu vai Helmin paljaat rinnat edessäni. Katson häntä häpeilemättä, kun syömme.

“Opiskelen liikunnanopettajaksi”, tunnustan. “Viimesyksy oli fuksisyksyni. Minulla on ollut hauskaa.”

Helmin kasvot kirkastuvat.

“Ihanaa! Se sopii sinulle, sitähän sinä aina haaveilit.”

“Entä sinä?”

“Kaikenlaisia töitä. Kauppoja, useita, myös useita kahviloita… Olen juuri nyt töissä kahvilassa tuossa keskustassa. Ihan tässä lähellä.”

“Täydellistä. Pääset helposti tänne joka päivä.”

“Milo…”

En minä hänen töistään tai arjestaan ole ainoastaan kiinnostunut. Sellainen ei ole lopulta kovin tärkeää. Haluan hänen ajatuksensa, kaikki niistä. Helmissä on jotakin aiempaa varautuneempaa. Hän oli aina seurassani täydellisen huoleton, hän hymyili eri tavalla kuin kenenkään muun lähellä. Huomasin sen aina.

Sormeni ovat vielä ruokatahmassa, mutta haluan silti tarttua Helmiä leuasta ja painaa hänen huulilleen rohkaisevan suudelman. Hän näyttää siltä kuin kaikki tapahtuisi aivan liian nopeasti. Hän ei tiedä, että olen toivonut tätä vuosia. Näin aina unia, joissa kohtasin hänet yllättäen ja vein mukaani. En koskaan uskonut, että niin voisi käydä. Kaiken absurdius istuu rintakehälläni.

“Haluatko jäädä yöksi? Mitä sinulla on huomenna?”

“Ei mitään. Voin jäädä, haluan keskustella kaikesta.”

“Samoin. Ja…” Jätän käteni hänen reidelleen. Hänen hymynsä on yhä varovaisempi kuin ennen. Päätän jäädä tähän, kunnes se muuttuisi lopullisesti takaisin siksi auringoksi, jona sen tunnen.