Epilogi: Seuraaja
He saapuvat jälleen jonoissa,
vanhoihin rutiineihinsa tottuneina. Tänään heitä ei pelota,
maailma ei enää anna heidän tuntea syyllisyyttä musteestaan.
Katseet vaihtelevat hämmästyneestä levolliseen. Musteenkantaja on
jo tottunut, hänen yhdestoista Puhdistautumisensa sujuu
tottumuksesta. Silti sisäinen tuntemus on erilainen. Tummuneet
hiukset ja sormenpäihin kiinni jäänyt muste ovat kertoneet hänelle
seuraavan saapumisesta.
Tutut kasvot käyvät Musteenkantajan
luona. Hän tunnistaa valkohuppuisten seasta viisi saman kokemuksen
läpi käynyttä ihmistä, jotka hän on jo ajat sitten juotunut
hyvästelemään. Tänään hän puhdistaisi heidät viimeistä
kertaa. Sisäinen tuntemus voimistuu jokaisen ihmisen myötä.
Musteenkantaja ei olisi enää auringon laskiessa Musteenkantaja.
Kun jonossa viimeinen astelee
Musteenkantajan eteen, hän tietää aikansa tulleen. Uusi ihminen
kävelee rennoin, mutta varmoin askelin hänen luokseen ja ojentaa
tyhjän käärön. Katseesta näkee, että hän tietää, mitä
hänelle on tapahtumassa. Musteenkantaja hymyilee seuraajalleen.
Musteenkantaja ottaa puhtaan käärön
vastaan ja nyökkää eteensä astelleelle ihmiselle. Kiertokulku
pääsee vihdoin jatkumaan. Hän on tehtävänsä täyttänyt, valmis
siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Seuraajan silmät ovat vielä
vihreät. Ne saavat Musteenkantajan hymyilemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti