Musteenkantaja: prologi

Prologi: Valkoinen Varis

Ennen aikaa oli pahuus, pahuudessa varis, autuudessa paperitaivas vielä syntymättömän maan yllä

* * *

Athalan luomismyytti

Valkoisella taivaalla lensi varis. Sen olemus oli syvänmusta, pelkkää mitään heijastamatonta mustaa sulkaa. Pahan ydin oli käynyt siihen asumaan ennen kuin maailma oli syntynyt. Se oli löytänyt variksesta hyvän kodin. Varis ei enää muistanut, miltä tuntui olla puhdas, ja kerran se päätti kokeilla, miten se pääsisi eroon pahuudesta itsessään.

Se ravisti mustuutta yltään pelkällä voimakkaalla siipienräpäytyksellä. Pahuus putoili valkoiselle paperitaivaalle musteen lailla, piirsi koukeroitaan valkoisuuteen. Varis pääsi vapaaksi pahuudesta itsessään, se tuli jälleen täysin valkoiseksi ja muisti, että siten kaiken kuuluikin olla.

Varis oli kuitenkin tullut vain ripotelleeksi musteensa kaikkialle ympärilleen. Taivas ei ollut enää pelkästään valkoinen, se oli täynnä koukeroisia mustepolkuja. Varis ei voinut jättää taivasta sellaiseksi, se ei sallinut autuuden tahriintua.

Silloin oli variksen aika luoda elämää ympärilleen. Yksinäisyys raastoi sen linnunsielua, se kosketti siivellään mustetta ja alkoi maalata ympärilleen maailmaa. Syntyi kaupunkeja, ihmisiä, aitoa elämää. Varis ei ollut enää yksin mustuuden tahrimalla paperitaivaalla.

Vaan maailma oli luotu siitä, mikä oli ensimmäiselle olennolle merkinnyt pahuutta. Varis oli luonut olevaiset maahan siitä samasta musteesta, joka oli tehnyt siitä itsestään pahan. Oli selvää, etteivät sen eläviksi tekemät ihmisetkään saattaneet pysyä puhtaina ja täydellisinä. He hukkuivat musteeseensa, eivät osanneet käsitellä kaikkea sitä pahaa, jonka olivat saaneet osakseen.

Valkoisen Variksen viimeinen tahto oli päästää luomansa maailma musteesta. Se leikkasi palan valkoista taivasta ja antoi kansalle paperin. Paperille he saattoivat kerätä mustettaan, kunnes se valutettiin ajallaan pois. Kevään saapuessa paperi pyyhittiin tyhjäksi, talven aikana tehty pahuus valutettiin musteeksi altaaseen. He olivat puhtaita jälleen, vapaita aloittamaan kaiken alusta. Varis tahtoi heidän tekevän niin, se tahtoi jonkun jatkavan puhtauden perinnettä. Se tahtoi jonkun opettavan, että pahuudesta täytyi päästä eroon. Siten, ja vain siten elämä saattoi jatkua.

Niin se jatkuikin. Vuosisatoja kului, Valkoinen Varis haipui taka-alalle muttei unohtunut. Pahuus valutettiin ikisyvään altaaseen, paperikääröt tyhjenivät musteesta. Maailma oli vapaa, mutta myös unohtanut sen, mistä se oli syntynyt. Musteesta. Pahuudesta.

Iänkaikkinen kierre jatkui. Sielut puhdistuivat, allas ei koskaan täyttynyt. Valkoisen variksen oppi jäi elämään.