Musteenkantaja: luku 46

Luku 46: Kynnetön

Inahe tietää kaiken johtuvan vain siitä, että aina on olemassa joku, johon sattuu. Kipu ei loppujen lopuksi ole mikään syy lähettää sitä eteenpäin. Inahe ei osaa sanoa, miten kivun kanssa tulisi menetellä. Hän on sulkenut silmänsä omaltaan. On aina ollut jonkun muun päätös näyttämässä suuntaa, se on riittänyt.

Inahen kävellessä Korallitalossa hän näkee ympärillään vain sammutettuja elämiä. Vankeja Korallitalon sillä puolella, joka ei kuulu Musteenkantajalle ja Puhdistautumiselle. Toinen puoli on pelkästään pimeä. Inahen kulkua ei estetä, kun hän kävelee huoneen päähän löytääkseen Rudi Cortelin viimeisestä sellistä.

Rudista on kulkenut paljon tarinoita viiden vuoden aikana. Inahe tietää nuoren miehen viruneen tyrmässä kauemmin kuin hän itse on ollut Ietassa. Hän on kuohuttanut kansaa paljon. Ihmisten tunteilla on suuri merkitys – Inahe on edennyt urallaan ainoastaan siksi, että on osannut käyttää Jorinia hyväkseen. Hän on edennyt pelkästään urallaan, ei elämässään. Siihen havahtuminen on tapahtunut juuri oikeaan aikaan.

Rudi sen sijaan ei ole edennyt viidessä vuodessa mihinkään, ei kenenkään muun silmissä. Edes hyvin muita lukeva Inahe ei erota Rudin kärsineessä ulkomuodossa mitään ratkaisevaa muutosta. Huulet ja silmät ovat pikimustat, sormenpäät kovettuneet ja keho lähellä kuolemaansa. Valkoiset hiukset roikkuvat pitkinä selässä. Silti Rudi kohottaa päätään katsoakseen Inahea silmiin.

Se, mitä Inahella on sanottavanaan, ei voi päästä ilmoille vartijoiden ja muiden vankien kuullessa. Inahe käskee vartijoita sitomaan Rudin ja kuljettamaan tämän Ietan puolen kuulusteluhuoneeseen. Ei siihen, jossa on peilejä. Siihen, joka on täysin tyhjä, vapaa kuulustelijan mielikuvitukselle.

Vartijoiden katseista näkee, että he kyseenalaistavat käskyä suuresti, vaikka toteuttavatkin sen. Inahe seuraa hiljaa, kuinka Rudi kuljetetaan kaikkien nähden lasisiltaa pitkin aulan kautta Ietan toiseen kerrokseen. Vastaan tulee Variksia, jotka katsovat, kuinka Rudi joudutaan raahaamaan, sillä hänen jalkansa eivät enää kanna kunnolla. Inahe pitää naamion kasvoillaan eikä kiinnitä muihin ihmisiin huomiota.

Kuulusteluhuoneen oven sulkeuduttua Inahe riisuu naamionsa oitis ja istuutuu lattialle lysähtäneen Rudin viereen. Rudin yllä on pelkkä harmaa, resuinen kaapu. Hän ei kykene seisomaan. Haave vapaudesta on kuollut hänen huultensa sisäpinnoille. Ei olisi enää edes käytännössä mahdollista olla vapaa, sillä jalatkaan eivät voi häntä kantaa. Ihmisyydellä on lakaistu lattioita, Korallitalo on tehnyt tehtävänsä ja karkottanut mahdollisuuden tavalliseen elämään.

”Hei, Rudi”, Inahe sanoo ristiessään jalkansa. Hän pyrkii mahdollisimman luonnolliseen asetelmaan. Tasavertaisuuteen. Inahea häiritsee oma valkoisuutensa, oma asemansa. Se tekee vaikuttamisesta vaikeampaa, sillä hän tiedostaa liian hyvin, miltä hänen täytyyy vankilassa viruneen Rudin silmissä näyttää.

Rudi Cortel ei vastaa. Hän ei vastannut viiden vuoden aikana Suurvariksellekaan. Inahe on elänyt Jorinin keholla riittävän kauan tietääkseen, millaiset menetelmät tällä on toisten ihmisten kanssa. Jorin ei ole päästänyt Rudia helpolla. Kuitenkin Inahe on havaitsevinaan tässä aivan erilaisen auran kuin tavallisissa vangeissa. Mustissa silmissä on yhä inhimillinen kiilto. Rudi ei ole haipunut pois.

”Oletat varmasti, että tämä on tavallinen kuulustelu. Sellainen, joihin olet tottunut”, Inahe sanoo pitäen katseensa koko ajan Rudissa. ”Minä en ole täällä kenenkään käskystä. Olen tässä omana itsenäni, en Perijänä. Olen tässä, koska olen saanut kuulla erinäisiä seikkoja sinuun liittyen.”

Rudi kallistaa hieman päätään. Eleen voi tulkita sanomattomaksi sanaksi. Rudi kuuntelee.

”Sanon suoraan: olen kuullut sinun avanneen suusi Anadil Feneriton seurassa”, Inahe tunnustaa. ”Haluaisin puhua kanssasi siitä. Se ei onnistu, jos sinä et puhu. Totta puhuakseni en oleta, että vastaisit minulle mitään, ethän sinä vastannut Suurvariksellekaan. Mutta Anadilille sinä olet puhunut, sen minä tiedän. Olisin kovin kiinnostunut motiiveistasi sen takana.”

Inahen tuttavallisuus toimii. Rudi vie sidotut kätensä syliinsä ja nyökkää vaisusti. Hän on pitänyt pintansa joka ikisessä virallisessa kuulustelussa. Vaikka vettä ja muita nesteitä on valunut hänen kurkustansa ja korvistansa sisään, vaikka Suurvariksen käsi on painanut pään pinnan alle, hän on pysynyt hiljaisuudessa.

Inahe on kuitenkin erilainen. Inahe ei ole Varis. Rudi näkee tässä osan samasta valosta, jota Anadilkin tietämättään kantaa. Sillä erotuksella, että Inahe on selvästikin havahtunut omaan valoonsa. Hän osaa käyttää sitä. Taktiikka toimii; Rudi todella tahtoo puhua Inahelle. Se olisi ensimmäinen Variksen kanssa vaihdettu sana kohtaan. Mutta eihän Inahe ole Varis, ei sydämeltään. Rudi osaa nykyään luottaa kykyynsä arvioida toisia, vaikka kyky onkin joutunut koville Musteviittojen kohtaamisen jälkeen.

”Minusta tuli ajan mittaan tunteilija”, Rudi sanoo matalalla äänellään. Hän uskaltautuu jopa naurahtamaan. ”Tai sitten tajusin, ettei minulla ole enää tarpeeksi aikaa, jotta voisin pitää kaiken sisälläni.”

”Minkä kaiken?”

”Esimerkiksi sen, että Feneritot ovat Musteviittoja ja aikovat saada poikansa edesauttamaan hyökkäystä, jonka ajankohta on tietojeni mukaan seuraavan Puhdistautumisen aikana. Niin minulle kerrottiin.”

Rudi ei jaksa enää pitää mitään sisällään. Kaikki saisi lentää paperitaivaalle, hänellä ei ole mitään menetettävää. Inahen nuoret, veistokselliset kasvot pysyvät neutraaleina, vaikka Rudi vain töksäyttää tietonsa. .

”En ole vieläkään valinnut puoltani, mutta Anadiliin tutustuminen sai minut kuvittelemaan, että tahdon sittenkin antaa osani tämän maan kohtalolle”, Rudi jatkaa. Hänen olemuksensa muuttuu, keho näyttää rentoutuneemmalta. ”Anadil on täysin tietoinen valinta. Hänessä yhdistyy kaikki se, mitä arvostan niin sanotuissa puolissa, mustassa ja valkoisessa. Vaikka oikeastihan me olemme vain ihmisiä, jotka emme tiedä ja tietämättömyyttämme satutamme muita.”

”Olet oikeassa”, Inahe sanoo. Hän ei sano muuta, sillä tahtoo Rudin sanoittavan tilannetta itse.

”Et tee elämänfilosofiallani mitään, joten jätän sen omaan arvoonsa”, Rudi naurahtaa ja antaa naurahduksen muuttua raskaan kuuloiseksi yskäksi. Hän osoittaa sidotuilla käsillään kasvojaan ja yrittää epätoivoisten yskösten keskeltä nauraa. ”Katso, tämän takia minun on pakko kertoa siitä, mitä tiedän. En kertonut Anadilille hänen vanhemmistaan satuttaakseni tai helpottaakseni omaa tilaani. Kerroin vain, koska tiedän, että kuolen musteeseeni aivan pian. Jos voin sillä pelastaa edes yhden hengen, teen sen.”

”Sinä siis uskot Musteviittojen suunnittelevan hyökkäystä. Mitä tarkalleen ottaen kerroit Anadilille tästä aiheesta?” Inahe yrittää yhdistää lankoja Musteviitoiksi paljastuneiden Feneritojen ja mahdollisen hyökkäyksen välillä. Poissa tolaltaan ollut Anadil alkaa yhtäkkiä käydä surullisella tavalla järkeen. Inahe näkee vain hätääntyneen lapsen, joka joutuu tekemään päätöksen. Päätös vie toisen elämän, koska Anadil ei tiedä, mitä tekee. Kokokuva ei enää koskaan sumene Inahen edessä nyt, kun hän tietää paremmin.

”Kerroin hänen vanhemmistaan. Taisin aiheuttaa melkoisen kaaoksen”, Rudi naurahtaa. ”Olen kyllä kuullut, mitä käytävillä puhutaan. Anadil tappoi ihmisen, kun tänne hyökättiin. Ne hyökkääjät tuskin olivat Musteviittoja, mutta Anadil varmasti kuvitteli sillä hetkellä niin.”

”Oletattavasti”, Inahe huokaisee. ”Ieta on kaaoksen vallassa. Suurvaris ei tiedä, mitä tehdä minkään suhteen. Anadilin tappama nainen on haudattu mullan sekaan, hänen sukunsa sai jäädä eloon, koska yhteyttä mihinkään ei vielä tiedetä. Hyökkäyksen motiiveja ei tunneta, ja heillä on yksi Musteenkantajista. Musteviitat varmasti näkevät aikansa koittaneen.”

Inahesta tuntuu huvittavalta puhua Jorinista Rudin kanssa. Jorinista puhuminen kenen tahansa toisen ihmisen kanssa tuntuu aina pelottavan intiimiltä. Inahella on täysi valta, sillä hän tietää Jorinin palaavan hänen jalkojensa juureen yhä uudelleen ja uudelleen. Sellaiset tunteet ovat vaarallisia. Inahe huomaa ajattelevansa, että juuri tällaisia asioita hänen kuuluisikin miettiä. Tavallisen kaksikymmentävuotiaan kuuluu miettiä rakkauselämäänsä eikä puhua kaaosta herättäneen miehen kanssa siitä, miten maailma tuhoutuu. Inahen ei vain annettu kasvaa siihen suuntaan. Hän ei osaa olla katkera.

”Loppujen lopuksi kukaan ei siis ole turvassa”, Inahe toteaa. ”Eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Onko sinulla kertoa minulle jotakin muuta Musteviittojen suunnittelemasta hyökkäyksestä? Mikä sen tarkoitus on?”

Toisin kuin Anadil, Rudi ei tiedä, että Musteviitat ovat aikaistaneet suunnitelmaa huomattavasti. Hän tietää vain viiden vuoden takaisia tietoja.

”Kohun herättäminen on saanut riittää. Tällä kertaa he aikovat ottaa vallan lopullisesti itselleen. Mitä todennäköisemmin he tuhoavat kaiken merkittävän Ietassa. Feneritot varmasti mahdollistavat sen.”

”Kaikki tulee siis sittenkin päättymään mustan ja valkoisen kohtaamiseen.”

Rudi nauraa jälleen. Osa äänestä jää kurkkuun. ”Niin, ajatella. Vaikkei sellaisia seikkoja pitäisi enää olla olemassakaan.”

”Minä uskon, että ne lintunaamioiset ihmiset yrittivät muistuttaa meitä siitä onnistumatta siinä.”

Rudi pysyy hetken hiljaa. Hän katsoo Inahea tarkkaan, kiertää jokaisen valkoisen raajan, kiharapilven ja laskostuneen kankaan. Inaheen voi luottaa. Hän on kuten Anadil. Tällaiselle ihmiselle Rudi uskaltaa jättää Athalan.

”Sinä taidat olla hivenen väärässä paikassa, Perijä. Et voi vaikuttaa siellä, missä valheet ovat muodostuneet ainoaksi, mitä on. Vallanpitäjät eivät ajattele kuten sinä.”

”Olen tullut siitä valitettavan tietoiseksi, siksi minä olen tässä. Yritän toimia Suurvariksen selän takana, vaikka saankin kuulla siitä jälkikäteen. Haluan vain lopettaa kaikki vanhat asetelmat, ottaa ne pois. Mutta minulla ei ole mitään uutta tilalle.”

”Ei sinulla tarvitse olla. Nyt riittää, että pidät huolta siitä, ettei maailma romahda. Romahdus on jo alkanut, railot syntyivät lintunaamioisten hyökkäyksen myötä.”

Sanat todella lohduttavat Inahea, jolle oman paikan etsiminen on ollut alusta asti hankalaa. Rudi vahvistaa sen, jonka Inahe on tiennyt jo pitkään: hän ei kuulu Ietaan. Hänestä ei voi tulla Perijää, sillä hän ei usko mihinkään, mitä Varikset ovat kehittäneet. Oikea vaikuttaminen tapahtuu jossakin muualla. Inahe ei keskittyisi siihen nyt. Tärkeintä on estää Musteviittoja ja Variksia tuhoamasta toisiaan.

Inahe nousee ylös ja ojentaa kätensä sidotulle Rudille. Asetelma on räikeä, mutta Rudi tarttuu ojennettuun käteen ajattelematta, miten paljon tilanne korostaa kaikkea sitä, mistä he puhuivat. Musta ja valkoinen ovat yhä vahvasti olemassa ulkoisestikin. Sisimmässä on vain ihmisiä vailla selkeää väriä määrittämässä. Pelkkiä pelkääviä olentoja, jotka yrittävät raapia liukasta jäätä kynnettömillä sormillaan.