Luku 16: Valekosketus
Kolmannen kerran jälkeen Enhar huomaa
tytön olevan väsynyt. Näykkäykset kaulalla eivät jaksa nostattaa
samanlaista hymyä kasvoille, nautinnollinen naurahdus on puoliksi
teeskennelty. Kehon liikkeet eivät tule enää luonnostaan. Enhar
kiepahtaa tytön vierelle ja kuuntelee omaa, kiihtynyttä
hengitystään tytön olkapäätä vasten. Huokausten ja väsymyksen
keskeltä hän erottaa jälleen kerran pettymyksen.
”Nukutaan vain”, Enharin sanat
painuvat tytön olkapäätä vasten.
Tyttö ynähtää ja kääntää
kasvonsa Enhariin päin. Enhar oli oikeassa, tämä näytti
kauniimmalta Ietan valkoisilla käytävillä. Nyt tytön tapa katsoa
Enharia on pelkästään ärsyttävä.
”Väsyttääkö sinua?”
Enhar hymyilee. ”Ei, mutta sinua
väsyttää.”
”Etkö halua enää?”
Kahden sekunnin harkinta-ajalla Enhar
päättää kallistua siihen, joka vetää hänet vielä joskus
kuolemaansa. Raastavaan rehellisyyteen sellaisten ihmisten seurassa,
joilla ei ole merkitystä. Enhar valehtelee vain niille, joita
rakastaa.
”En halua”, Enhar sanoo ja saa
tytön nousemaan istuma-asentoon. Pehmeä olkapää lähtee pakoon,
ihon tuoksu vetäytyy Enharin luota. Lämpö viedään aina pois.
”Teetkö näin kaikkien kanssa?”
Tytön ääni ei ole loukkaantunut, siinä on jotakin
omanarvontuntoista. Niin kuin kenelläkään olisi arvoa sen jälkeen,
kun kehot ovat vaihtaneet nesteitä ja hengittäneet hetken yhdessä.
”Useimmiten kyllä”, Enhar sanoo.
”Onko sinun pakko vastata noin?
Olisit edes sanonut, että olet vain väsynyt töistä ja paikkojen
esittelystä minulle.”
”Mitä sinä siitä olisit
hyötynyt?” Enharkin nousee istumaan. Hän ei enää paina päätään
luottavaisena tytön olkapäälle tai kihariin hiuksiin.
Tyttö kääntyy Enhariin päin ja vie
kätensä tämän kasvoille. Enhar todella on kaunis. Nuorella
miehellä on tuikkivat, suuret silmät ja tummemmat ripset kuin
useammalla naisella. Lyhyet, harmaat hiukset kihartuvat
miellyttävästi ja muodostavat kiehkuroita otsalle. Vasemmassa
korvassa on yksinkertainen, roikkuva koru.
”En minä mitään sen kummempaa
halua, kunhan kiusaan sinua”, tyttö sanoo lopulta ja suukottaa
Enharia suoraan suulle. Poika ei vastaa hymyllä. ”Hei, älä nyt.
Minä jaksaisin vielä.”
”Minä en oikeastaan”, Enhar
huokaisee. Kiristyneet leukaperät kielivät kasvavasta
ärsyynnyksestä. ”Inga, kuulehan. Nukutaan nyt vain.”
Inga kurtistaa kulmiaan. ”Ensi
kerralla, kun otat tytön sänkyysi, kannattaa jaksaa loppuun saakka.
Muut eivät välttämättä tykkää, jos innostus yllättäen
lopahtaakin.” Inga vetäytyy pitkälleen, muttei käännä
selkäänsä Enharille.
Enhar istuu vielä hetken. Syyllisyys
etenee askeleittain.
”Muut eivät yleensä valita”,
Enhar sanoo hiljaa, vaikka tietääkin, ettei vika ole tytössä.
Inga ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän on vain väärä. Enhar
muistaa sen aina jälkikäteen. Ollessaan tytön sisällä hän ei
ajattele mitään muuta kuin tämän hikistä pintaa sormiaan vasten,
mutta jälkikäteen hengitysten tahti muuttuu kieroutuneeksi ja
syyllistäväksi. Enhar tietää tarkalleen, ettei saisi kiduttaa
itseään etsimällä jatkuvasti uusia, toinen toistaan innokkaampia
tyttöjä sänkyynsä. Eikä hän missään nimessä saisi viedä
tyttöjä kotiin. Nadihan ilmeet ovat aina viimeinen murskaava
tekijä. Silloin Enhar tietää aina valehtelevansa itselleen
jokaisen uuden tytön myötä.
Mutta siinä Inga nyt on. Olisi
kenties vielä aamullakin, ellei Enharin yhtäkkinen kylmyys
karkottaisi häntä auringonnousuun mennessä. Aurinko nousisi silti,
paistaisi ikkunasta suoraan sänkyyn ja muistuttaisi alkavasta
työvuorosta. Enharilla on aamuvuoro toisiksi ylimmässä
kerroksessa. Vangit eivät odottaisi.
”Anteeksi, Inga”, Enhar sanoo
painaessaan kiharaisen päänsä tyynyä vasten.
Unen ja toden rajamailla häilyvä
Inga mutisee vastauksensa. ”Mistä muka?”
Enhar ei vastaa. Tyttö tietää
kyllä, koska ei kiedo kättään makaavan Enharin vierelle edes sen
jälkeen, kun poika vaipuu hämärien unien sekaan. Inga jää vielä
makaamaan vierelle ja miettimään, miksi kukaan kieltäisi
todelliset tuntemuksensa tällä tavalla. Inga kyllä tiesi, mitä
Enhar ajatteli heidän koskiessaan toisiaan. Kauanko pojalta
itseltään kestäisi myöntää? Vai onko tämä kieltämistä
lainkaan? Kenties tämä on vain pojan tapa muistuttaa itseään
siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Inga ei aio jäädä Enharin
vierelle pelkäksi keinoksi parantua. Inga kääntää kylkeään ja
aikoo antaa itsensä nukkua ja unohtaa vierellään makaavan pojan,
joka hukkuisi syyllisyyteen seuraavana yönä jonkun toisen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti