Tulisielu: luku 8

Luku 8: Valheiden suojaamat

Kuunvalo on, sikäli mahdollista, heikompaa kuin aiemmin. Xander katsoo tummien lasiensa läpi taivaalle, mutta tavallisen valon sijaan hän joutuu katsomaan tuskin edellisen veroista valonkaistaletta. Se valaisee yhä koko Avarin, mutta tuntuu olevan heikompaa kuin koskaan aiemmin. Xander tuntee yhä ihollaan kuunvalon vaikutukset, mutta jokin siinä on erilaista. Se ei tunnu heikommalta kehossa, mutta sen luonne on muuttunut. Ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen Xander ottaa lasit pois kasvoiltaan ja katsoo taivaalle paljain silmin. Näky ei muutu. Kuunvalo on edelleen yhtä heikkoa.

Xander vie nopeasti tummat lasit takaisin silmiensä suojaksi ja huokaisee. Ei Kuun vuoksi, vaan sen, että on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan paljastanut pienen osan kasvoistaan. Eihän häntä kukaan näe, ei, sillä suurinosa yökulkijoista on kokoontunut Kuun temppeliin ihmettelemään heikennyttä Kuuta Ogren johdolla. Kaikki yökulkijat tietävät, Liv piti huolen siitä.

Liv. Pelkästään Livin nimen muisteleminen saa Xanderin puristamaan kätensä nyrkkiin. Hän yrittää hillitä vihan aaltoa yllään, jottei tunne vie häntä mennessään ja tiputa sulkia selästä, mutta hän ei voi reaktiolle mitään. Xander alkaa kävellä usvapolkua eteenpäin, jottei ryhtyisi tekemään mitään harkitsematonta.

Livin olemassaolon muistaminen sekä lasien pois ottaminen ovat liikaa Xanderille, muistot vyöryvät hänen ylitseen kivuliaina ja todellisina. Hän on tietoisesti ollut miettimättä kaikkea tapahtunutta, mutta pienenkin ärsykkeen myötä hän huomaa jälleen muistavansa jokaisen tapahtuman yksityiskohtia myöten. Jokaisen hymyn, jokaisen huudetun sanan, kaikki kyyneleet Elin kasvoilla. Elin. Rakkaan Elin. Muisto tuntuu ensin lämpimänä rinnassa, mutta kun mieli muistaa lopputuloksen, lämpö tuntuu pelkästään korventavana. Xanderiin sattuu, muisto ei anna hänelle rauhaa.

* * *

Ensimmäinen päivä oli tullut yllätyksenä. Livin hymy oli epätodellisen leveä, teennäisen houkutteleva. ”Veljeni tarvitsee apuasi, Xander”, Liv sanoi eikä Xander epäillyt hetkeäkään. Hän oli kuullut tarinan monta kertaa: Livin pikkuveli Eliarys oli jo syntyessään omannut hyvin heikot siivet, lentokyvyttömät. Hänelle oli yritetty opettaa lentoa jo aiemmin, – Livin sekä johtaja Ogren suuresti arvostaman Iscarion toimesta – mutta opetus oli saanut nuoren Elin sulkeutumaan kuoreensa. Hänen itseluottamuksensa oli murskattu, eikä hän ollut noussut kertaakaan siivilleen. Lentokyvyttömänä hän oli taakka kaikille, eikä Liv kestänyt ajatusta siitä, että hänen pikkuveljensä joutui kävelemään paikasta toiseen muiden lentäessä.

Xander tiesi huhun siitä, että Elin ja Livin isä olisi aiheuttanut pojalleen tämän siipirikkouden. Heidän isänsä oli tunnettu kansankiihottaja, aina syyttelemässä päiväkulkijoita. Hän oli jo useita kuunkiertoja sitten siirtynyt Lasiaan siipiensä tippuessa kaikki sulat kerralla. Kukaan ei muistellut tätä ylpeää ja hulluuteen ajautunutta miestä lämmöllä. Ainoa, joka kieltäytyi puhumasta hänestä syyttävään sävyyn, oli hänen tyttärensä Liv, joka oli lapsuudessaan viettänyt paljon aikaa isänsä seurassa.

Johtaja Ogre oli kuitenkin kieltänyt kansaa levittämästä huhuja, ja hyväksyi täysin Xanderin nuoren Elin opettajaksi. Xander oli saattajan työnsä ansiosta paras lentäjä, joten hänellä oli parhaat edellytykset opettamiseen.

Xander oli päättänyt olla luottamatta huhuihin. Kun hän näki Elin ensimmäisen kerran, jokainen ajatus huhuista kieppui hänen mielensä taustoilla, mutta kohdatessaan pojan silmät hän kykeni ajattelemaan vain yhtä asiaa. Elillä oli satutetun silmät. Hän oli hyvin pienikokoinen, tuskin sataakuuttakymmentä senttiä pitkä. Siivet olivat pelkkä varjo muiden usvastasyntyneiden siivistä. Ne näyttivät kynityiltä. Xander, joka oli työnsä vuoksi nähnyt useita satoja siipiä, ei ollut koskaan nähnyt sellaisia siipiä kuin Elillä. Xander tiesi, millaisilta vääryyttä tehneen usvastasyntyneen siivet näyttivät ennen kuin ne tippuivat kokonaan selästä. Elin siivet eivät olleet lähelläkään sellaisia.

Elillä oli ruskeat, lyhyet hiukset, jotka olivat toiselta puolelta lyhyemmät. Silmät olivat häiritsevän samanlaiset kuin Livillä, kuin syvät lammet, mitään heijastamattomat. Niiden katse oli sellaisen olennon katse, joka on nähnyt liikaa. Siltikin Eli katsoi Xanderiin luottavaisesti tämän astuessa pieneen rinneasuntoon, jonka katossa oli halkeama.

* * *

”Anteeksi.” Naisen ääni keskeyttää Xanderin muistelun, palauttaa hänet todellisuuteen. Epämiellyttävä tunne rinnassa laantuu, kun hän ymmärtää, että toisen usvastasyntyneen läsnäolo pakottaa hänet olemaan ajattelematta Eliä.

Tunne palaa kuitenkin takaisin, kun Xander kääntyy ja kohtaa häntä puhuttelevan naisen. Tällä on syvää punaisen sävyä olevat hiukset ja päättäväiset silmät. Nämä tekijät eivät yksin riitä tekemään Xanderille epämukavaa oloa. Kun hän katsoo naisen selkään, hän huomaa tämän laskeutuvan maahan mustien siipien kantamana. Nainen on päiväkulkija, ja nyt on yökulkijoiden vuoro Avarissa. Päiväkulkija Avarissa yöllä on pahin mahdollinen yhtälö.

”Sinun täytyy lähteä heti takaisin Marmoreaan”, Xander sanoo vaistomaisesti. Hän näkee naisen itsevarmasta tavasta kävellä, että tämä on tullut Avariin väärään aikaan vain tavatakseen häntä. Naisen katseesta ei voi lukea, onko hän vaarallinen vai ei. Vihreissä silmissä palaa tahdon tuli.

”Minä tarvitsen sinun apuasi”, nainen sanoo, ja vasta nyt Xander huomaa, miten kaunis ääni hänellä on.

”Sinä et ole siivetön. Et voi tarvita apuani.”

Nainen naurahtaa hieman. ”Minun tulee silti päästä Lasiaan, ja se onnistuu ainoastaan sinun avullasi.”

Xander ihailee naisen suorasukaisuutta. Hän tekee rikkeistä lähes suurimman ja jättäytyy Avariin kiellettynä ajankohtana, ja ilmoittaa Xanderille suoraan haluavansa Lasiaan. Ilman perusteluja, ilman anelua. Kirkas ääni ei pyydä mitään. Se on aina osannut vaatia muuttamatta sävyään.

”Minä en saata Lasiaan tavallisia kansalaisia. Sinulla on vielä siivet selässäsi, nauti niistä ja elämästäsi.” Mielikuva Elistä palaa jälleen Xanderin verkkokalvoille, mutta hän pakottaa sen pois. ”Alahan jo mennä.”

”Et ole lainkaan utelias tietämään, miksi minä haluan sinne, vaikka minulla on siivet?”

”En.” Xander itsekin tietää sen valheeksi. ”Minä en aio rikkoa minulle annettuja sääntöjä enkä luonnon lakeja. Lasiaan kuuluvat vain ne, jotka sovittavat tekojaan siipiensä karistua.”

”Toisin sanoen jokainen meistä joskus.” Nainen hymyilee. Hänellä on kauniit kasvot.

”Minun nimeni on Zenith, ja minä aion selvittää totuuden.” Hän yrittää katsoa Xanderia suoraan silmiin, mutta miehen tummat lasit estävät sen. Niiden sekä mustan kasvomaskin on tarkoitus peittää kaikki Xanderin tunteet. Hän ei saa työssään näyttää myötätuntoa.

”Totuuden löydät varmasti myös täältä”, Xander tokaisee. ”Silloin, kun aikasi on olla Avarissa. Nyt on yö, ja pyydän sinua poistumaan.”

”Ei, ei se niin mene.” Zenith ottaa mustat, pienet siipensä alleen ja kiertää Xanderin ilmassa muutamaan kertaan. ”Totuus ei löydy Avarista. Katso ympärillesi.”

Xander näkee kummallakin puolellaan usvapolun sekä tummia puita, jotka jättävät juuri sopivasti tilaa kuunvalolle päästä loistamaan myös aluskasvustoon. Usva näyttää kuunvalossa taianomaiselta.

”Minä, päiväkulkija, joka en saisi edes kohdata kuunvaloa suoraan, olen tuntenut sen vähentyvän. Miksi?”

”Yksikään ei tiedä sitä”, Xander vastaa oitis. ”Ei edes Ogre.”

Zenith laskeutuu hänen eteensä uudelleen, tällä kertaa pysyvästi. ”Jos itse Ogrekaan ei tiedä, miksi kuunvalo on näin nopeassa ajassa alkanut vähetä, tuskin kukaan muukaan tietää.” Xander värähtää Zenithin sanoille. Jopa päiväkulkijatkin luottavat Ogreen kaikessa. Päiväkulkijat, joilla ei ole syytä luottaa kehenkään heidän asemansa vuoksi.

”Taidat jo arvata syyn, miksi haluan Lasiaan. Minun täytyy saada tietää.”

Xander kurtistaisi kulmiaan hämmennyksestä, jos osaisi yhä ilmentää tunteitaan. Kaikki työssä vietetyt kuunkierrot ovat syöneet hänen kykynsä näyttää mitä tahansa tunnetta kasvoillaan tai elekielellään. Hän vain tuntee, muttei näytä.

”Miten sinä aiot saada Lasiasta käsin selville kuunvalon vähenemisen? Kuunvalo ei ylety Lasiaan asti.” Xander jättää mainitsematta sen, ettei yksikään elävä usvastasyntynyt kestäisi Lasiassa yötäkään.

Zenith naurahtaa ja katsoo ylös kaartuvia puita. Hän ei ole koskaan elämässään nähnyt Avaria yöllä, mutta ilmekään ei värähdä hänen tutkiessaan ympäristöään. Xander tulee siihen lopputulokseen, että Zenithin täytyy olla erittäin lujaluontoinen. Hänen kanssaan keskustelemisesta tulee vaikeaa, ja Xander toivoo, että hän ymmärtäisi palata Marmoreaan päivää odottamaan ennen kuin yksikään muu yökulkija huomaa.

”Minun veljeni on ollut Lasiassa jo pitemmän aikaa”, Zenith sanoo, ja Xander odottaa hänen lausuvan veljensä nimen. ”Kain. Kain tietäisi varmasti, mitä Avarille ja kuunvalolle on tapahtumassa.”

Xander ottaa askeleen taaksepäin ja vie kätensä ristiin, jottei alkaisi väännellä niitä. Jokainen Avarissa on kuullut Kainista. Yökulkijoiden keskuudessa hän on suuri myytti, kunnioituksensekaista vihaa herättävä henkilö. Kain oli aikanaan saanut herätettyä suuresti huomiota koko kansan keskuudessa esittämällä väitöksiä Kuusta ja hänen merkityksestään kansalle. Kain oli yhdessä Auringon luomuksen, Niarin kanssa kehittänyt mitä monimutkaisempia suunnitelmia todistaakseen, ettei kansa tarvitse kuunvaloa elääkseen.

”Sinullahan on yhä valostasyntynyt totuudenlähteenäsi”, Xander sanoo pelästyen hienoista ivaa äänessään. Yksikään yökulkija ei mielellään lausu sen olennon nimeä, jonka olemassaolo on vaaraksi koko kansalle.

”Niar ei tiedä mitään”, Zenith vastaa hiljaa, piilottaen jotakin sanojensa taakse. Xander on hyvä lukemaan olentoja, mutta Zenithin vihreät silmät eivät paljasta mitään.

”Minä en voi auttaa sinua. Et voi mennä Lasiaan veljesi luokse, ja tiedät itsekin syyn siihen.” Xanderin ääni on armoton, se ei jätä Zenithille toivoa. ”Ja kuten tiedät, yksin Lasiaan menemistä on turhaa yrittää. Sinä et pääsisi sinne ilman saattajaa.”

”Siksi minä sinut halusinkin tavata”, Zenith sanoo katkeruutta äänessään. Hän hymyilee muutaman sekunnin ajan Xanderille ja nousee sitten siivilleen. Hymy pakenee naisen kasvoilta ja tekee niistä hetken ajan miltei liian kylmät katsoa. Kuin Xanderin elinvoima pakenisi jokaisen sekunnin myötä. ”Harmillista, ettet voi olla avukseni. Minä kun olin siinä uskossa, että mikä tahansa syy olisi sinulle riittävä, kunhan vain pääsisit jälleen käymään Lasiassa.”

Zenith tiedostaa kuulostavansa lapselliselta ja keinottomalta, mutta lisäys on paikallaan. Hän ei tietenkään voi nähdä Xanderin suojattujen kasvojen ilmettä, mutta hän näkee heti muutoksen miehen olemuksessa. Hänen pitkä vartensa suoristuu ja siivet värähtävät.

”Kunhan olen kuunnellut päiväkulkijoiden huhuja”, Zenith tokaisee heilauttaen hiuksiaan, aivan kuin huhuilla ei olisi hänelle merkitystä. ”Näemmä ne eivät pitäneet paikkaansa.”

Xander nyökkää. ”Jatka huhujesi kuuntelemista, päiväkulkija. Minusta ei ole sinulle apua niin kauan, kun siipesi pysyvät selässäsi. Ja ne toivon mukaan pysyvät siellä pitkään.”

”Eikö sinua lainkaan huolestuta maamme tilanne? Kuunvalo vähenee. Me tarvitsemme sitä.”

”Se asia ei ole minun huolehdittavissani”, Xander sanoo miettien Ogrea ja Liviä, jotka ovat Kuun temppelissä keskustelemassa yökulkijoiden kanssa aiheesta. Jos Xander itse lähtisi miettimään aihetta, hän ei saisi koskaan rauhaa. Siispä hän pitää huolen siitä, että joku muu huolehtii maan tilanteesta hänen puolestaan.

Zenith kohauttaa harteitaan. ”Yksi kysymys vielä.” Hänen ilmeensä vakavoituu, vihreät silmät kiertävät jälleen Xanderia kaikkialta. ”Ne huhut sinusta. Pitävätkö ne paikkaansa?”

Xander pudistaa päätään. ”Minä en tiedä, mistä sinä puhut.” Jälleen yksi valhe vavisuttamaan hänen siipiensä sulkia.

Zenith nyökkää vaisusti. ”Vai niin”, hän sanoo ottaen mustat siivet alleen. Hän lähtee lentämään kohti keskimmäistä porttia, eikä katso enää taakseen.