Tulisielu: luku 13

Luku 13: Auringon palasia

Auringon käsi on punaisen hansikkaan suojaama, eikä poika osaa kysyä, miksi. Hänelle ei tule mieleen yhtäkään syytä, miksi suuri ja voimakas Aurinko tahtoisi pitää kätensä suojattuina, mutta jostain syystä kysyminen tuntuu epäkorrektilta. Kenties poika pelkää vastauksen murtavan jonkin niistä käsityksistään, joilla hän oli täyttänyt päänsä siihen asti.

”Sinä tahdot siis veljen”, Aurinko sanoo äänellä, joka kuulostaa tuhannelta valonsäteeltä, jotka olisivat vain ottaneet äänen hahmon. ”Veljen edistämään tätä suunnitelmaasi.” Suunnitelma on suuri sana pojalle, suurempi kuin hän itse, mutta Auringon suussa se ei kuulosta yhtä pahalta.

”Kyllä, isä”, poika kuiskaa hiljaa vääntelehtien käsiään.

Aurinko hymyilee. Poika tietää kokemuksesta, että hymy voi merkitä mitä tahansa. Aurinko ei saa näyttää vihan tunteita, ne eivät pääse hänen kasvoilleen asti. Hymy voi olla aitoa tyytyväisyyttä tai merkki siitä, että hänen raivonsa on pääsemässä valloilleen. Poika ei ota sitä riskiä, että arvaisi.

”He eivät pitäneet siitäkään, että tein sinut, Niar”, Aurinko sanoo ja Niar ymmärtää, ettei hymy ole tarkoitettu tänään ystävälliseksi. ”Ja mielestäni suunnitelmasi on täynnä aukkoja. Kertaisitko sen varmuuden vuoksi minulle, jotta voin punnita, onko pyyntöösi järkevää vastata.”

Niar tietää isänsä osaavan suunnitelman ulkoa. Hän tahtoo silti kuulla sen jokaisella käynnillä uudestaan, ikään kuin varmistuakseen siitä, ettei hän koskaan aio puoltaa sitä. Niar tietää olevansa älykkäämpi kuin Aurinko. Aurinko on syntynyt vihasta ja julmuudesta, mutta nämä ominaisuudet eivät periytyneet Niarille puhtaina. Hän sai syntyessään valosta jotain muutakin kantaakseen. Niarilla on tunteiden koko kirjo harteillaan, ja ne tuntiessaan hän osaa käyttää myös muiden omia edukseen. Hänellä on läheinen ystävä päiväkulkijoiden keskuudessa, punatukkainen Kain, jolla on aina hymy herkässä. Hymy ei kuitenkaan ole olennaisin osa Kainia. Kain on nimittäin ainoa syy, jonka vuoksi Niar on kyennyt kehittämään suunnitelmansa.

”Minä aion todistaa kansalle, – niin päiväkulkijoille kuin yökulkijoillekin – etteivät he tarvitse kuunvaloa elääkseen”, Niar sanoo peittäen kyllästyneisyyden äänestään, ”ja se onnistuu ainoastaan Kuun kadottua lopullisesti.” Sanat tuntuisivat Avarin pinnalla lausuttaessa myrkyllisiltä, sydäntäkalvavan vaarallisilta, mutta täällä Auringon luona Niar kykenee lausumaan kuunvastaisia lauseita ilman pelkoa.

”Minulla ei ole vihaa kansaa kohtaan. Olen elänyt heidän luonaan tarpeeksi kauan, jotta olen kyennyt huomaamaan, miten paljon he minua halveksivat, mutta itse en tunne lainkaan kaunaa heitä kohtaan”, Niar sanoo pakottamaan hymyn kasvoilleen. Hänen isänsä tutkailee häntä oransseilla silmillään ilme värähtämättä.

”Sen sijaan minä olen luova. Luova ja utelias. Tahdon tietää, onko maaimassa todella jotakin muuta suurta ja kaikkivoipaa kuin Kuu. Minut on luotu sinun voimillasi, ja sinä olet syntynyt usvastasyntyneiden vihasta. Kaikki ei ole lähtöisin Kuusta, ja tahdon osoittaa sen kansalle.” Niar pitää tauon, hengittää syvään ja katsoo isäänsä silmiin.

Aurinko nyökkää merkiksi jatkaa.

”Kainin avulla se kaikki on mahdollista. Minä voin todistaa heille, että Kuunkin voimat voivat loppua”, Niar sanoo. Nyt hänen huulilleen leviää hymy. Hän pitää siitä, mitä saa sanoa seuraavaksi. Kun hän kertoo Auringolle, mitä Kain on hänelle kertonut maailmasta, hän huomaa isänsä ilmeen muuttuvan yhä vain hyväksyvämmäksi.

”Kain on kertonut minulle, mitä hän on havainnut jo useiden satojen kuunkiertojen ajan. Hän on kertonut minulle yhdestä ainoasta usvastasyntyneestä, jonka ansiosta voimme romahduttaa maailman tasapainon ja kadottaa Kuun.”

Aurinko kohottaa kulmiaan. ”Yksi ainut usvastasyntynyt?” Hän tietää kyllä, kenestä puhutaan.

”Kyllä. Yksi ainoa. Kain nimittäin tietää jonkun sellaisen, jonka epätoivo on riittävän suurta Kuun elinvoiman riistämiseksi. Joku yökulkijoista varastaa sitä suoraan Kuulta itseltään.”

”Ja miten minä edesautan tällaista toimintaa?”

”Luomalla minulle veljen yökulkijoiden puolelle. Täydellisen, puhtaan ja valkosiipisen veljen. Kainin mukaan Kuun elinvoimaa varastava olento pelkää Lasiaan joutumista – kuolemista – niin paljon, että vie Kuulta tämän elinvoimaa elääkseen itse kauemmin. Kuvittele, miten paljon enemmän tämä olento varastaisi Kuun elinvoimaa, jos hänen edessään käyskentelisi joka yö joku sellainen, joka olisi häntä täydellisempi ja elinvoimaisempi.”

”Toimisiko tuo oikeasti?” Aurinko ristii kätensä ja luo kysyviä, pitkiä katseita poikaansa. Poika ei kuitenkaan näytä lannistuneelta, päin vastoin.

”Kokeillaan. Minä luotan kaikkeen siihen, mitä Kain on minulle kertonut tuon olennon merkityksestä. Ja sinäkin haluat edesauttaa Kuun sortumista, etkö haluakin?”

Aurinko hymyilee jälleen. ”Luonnollisesti, poikani”, hän sanoo ja silittää punaiseen hansikkaaseen verhotulla kädellään poikansa vaaleaa päätä. Hän aikoo toteuttaa suunnitelman, tietysti hän aikoo. Toimii se tai ei.

Ja viimeinkin Niar näkee hyväksynnän isänsä kasvoilla. Hän saisi veljen, joka toteuttaisi puolet hänen suunnitelmastaan.

Ei mitään suurieleistä. Ainoastaan suunnitelma, jonka tarkoitus on osoittaa kansalle, ettei mikään ole niin yksinkertaista kuin näyttää. Niar ja Aurinko hymyilevät yhdestä suusta.