Musteenkantaja: luku 3

Luku 3: Myrsky

Maailman pienet rakennusosaset avautuvat kirkkaansinisten silmien edessä. Kadut, Ninarin tori, kaikki alapuolella kuin pienet langanpätkät kietoutuneena yhdeksi aaltoilevaksi kudelmaksi. Siniset silmät katsovat kaikkea korkeammalta. Silloinkin, kun ne eivät ole Ietan korkeiden ikkunoiden takana, vaan kansan keskuudessa. Alhaalla. Torilla ja kaduilla, pienissä ja suurissa kuppiloissa.

Inahe Kerefin kuljettaa linnunluisia sormiaan ikkunan kirkasta pintaa vasten. Katsoo ja kääntyy sitten tiedostaen, että voi palata koska tahansa. Hänen vaaleansinisille silmilleen suodaan tämä näky aina uudelleen ja uudelleen. Hän kuuluu Ietaan. Ja Variksiin. Ajatuksia, joihin ei välttämättä koskaan totu.

Inahesta puhutaan kaikkialla Athalassa. Lucastassa, maan keskuksessa, mutta kaikkialla muuallakin. Inahe ei ole vaivautunut ottamaan selvää, millaisia huhuja on levinnyt Lucastan ulkopuolelle. Ne koskevat häntä, mutta niitä ei ole tarkoitettu hänen korviensa kuultaviksi.

Eniten Inahea arvelluttavat ne puheet, jotka ovat kulkeutuneet Marnan yli Anfariin, sinne, mistä hän on kotoisin. Sinne, mistä hän ilmaantui Lucastaan yleiseksi keskustelunaiheeksi. Puhtaaksi pojaksi, joka otettiin saman tien Ietaan kirjuriksi, kun hän jalkansa Lucastan kaduille asetti.

Kirjurin työ oli ollut vasta alkua. Kirjurit eivät ole Athalassa niitä, joiden kuville kumarretaan ensimmäisenä. He ovat toki arvostettuja, mutta arvoasteikolla on aina joku, joka on ylempänä. Athalassa, Ietan suuressa rakennuksessa on monia töitä, joista kirjurit ja neuvojat ovat vasta pikkutekijöitä Varisten rinnalla. Varikset ovat valta. Varikset ja Suurvaris heidän ylimpänä johtajanaan. Nimensä luojalta saaneet ovat pitäneet valtaa alusta asti. Ensimmäisestä alusta. Maailman synnystä.

Variksien vuoksi Inahesta puhutaankin. Nuori poika kohosi tavallisesta kulkijasta kirjuriksi ja kirjurista Varikseksi. Ja siitä vielä korkeammalle, niin korkealle, että se irrotti kansalaisten kielenkannattimet ja sai nämä kertomaan tarinoita. Sellaisia tarinoita, joissa nuori Inahe Kerefin keinotteli tiensä sinne, missä hän on nyt. Inahe on vastikään nostettu Perijäksi. Athalassa se tarkoittaa sitä, että nykyisen Suurvariksen kuoltua Inahe kohoaisi tämän tilalle. Perijää ei valita sukulinjan tai rahan perusteella. Se valitaan luottamuksen perusteella, ja siitä syystä kansa on osannut kertoa yhden jos toisenkin tarinan vasta kaksikymmentä Puhdistautumista nähneestä Inahesta. Inahe on ehtinyt olla vasta kaksi vuotta Ietassa. Kukaan koko Athalan historiassa ei ole koskaan noussut niin nopeassa ajassa niin korkeaan asemaan.

Inahe tiedostaa asemansa uhat. Vaikka hän onkin nuori ja tunnettu puhtaudestaan, hän ymmärtää, että maailmassa on paljon niitä, jotka kokevat hänet uhkana. Kun hän katsoo alas, hän näkee kaduilla rauhanomaisilta vaikuttavia ihmisiä. Jos kudelmaa heiluttaisi, se hajoaisi palasiksi. Langoista jokainen vierisi omaan koloonsa. Inahe ei aio olla se, joka heiluttaa ensimmäisenä. Hän tietää paikkansa. Kansa puhukoon, jos tahtoo.

Ietan käytävillä on seesteisen valkoista. Siihen tottuminen vaatii jokaiselta siellä työskentelevältä aikansa. Valkoisuuden on kuitenkin oltava ehdotonta, sillä Ieta rakennuksena edustaa kaikkea sitä, mitä Valkoinen Varis kansalle merkitsee. Puhtautta, valkoisuutta. Autuutta, mutta ei maanpäällisenä. Jokainen neljästä suuresta ympyräikkunasta on rakennettu katsomaan maailmaa eri ilmansuunnista. Valkoisen Variksen silmän symboli, ympyrä, varjelee täten kansaansa kaikkialta. Inahesta ajatus on kaunis, mutta hauras. Silmät voi rikkoa kuka tahansa, koska tahansa.

Juuri nyt Ietan käytävillä on yllättävän hiljaista. Jopa alakerran suuri sali on rauhaisampi kuin yleensä. Inahe tietää, mistä se johtuu. Varikset pitävät kokousta. Varikset, joista hän on yksi. Ja silti hänet on jätetty suuren valkoisen marmorioven toiselle puolelle, käytäville harhailemaan ja katselemaan ulos isoista ikkunoista. Inahea ei Perijänä voisi jättää kokouksista pois kukaan muu kuin Suurvaris itse. Kaikkien muiden yli Inahella on valta. Poika huokaisee syvään, kun hän miettii, mistä syystä Suurvaris on tällä kertaa halunnut jättää hänet kokouksen ulkopuolelle. Ei ole kovinkaan useaa aihetta, joiden vuoksi tämä olisi valmis jättämään oman Perijänsä pois. Inahe tietää, että tässä on kyse Musteenkantajasta.

Ietaan päästyään Inahe on ajatellut Musteenkantajaa useasti. Hän ajattelee sitä nytkin, kävellessään tälle pystytetyn valkoisen patsaan ohi. Patsas on useita satoja vuosia vanha ja yksi niistä useista, joita Ietan suurille käytäville on pystytetty. Inahe on nähnyt Musteenkantajan ja tietää, ettei tämä patsas anna hänelle oikeutta. Musteenkantajan silmät ovat oikeasti täysin mustat. Se on merkki siitä, että tämä on antanut ihmisyytensä pois kantaakseen kaikkien musteen pois Puhdistautumisessa. Valkoisen Variksen valittuna Musteenkantaja on ainoa jäänne niistä ajoista, jolloin Varis vielä kulki kansan kanssa ja opetti heille puhtaudesta.

Inahen ajatukset keskeytyvät, kun hän kuulee puhetta sivulta. Tuttu, tumma ja aavistuksen nariseva ääni saa Inahen kääntymään patsaan luota. Sen täysin valkoisena kuvatut silmät pysyvät yhä kiinni hänessä, kun hän kääntyy ja askeltaa äänen luo. Kokous on päättynyt. Varikset astelevat ulos ylemmästä kerroksesta. Suurvaris tulee suoraan Inahen, Perijänsä luokse. Tämän nariseva, tuttu ääni pysäyttää Inahen hetkeksi. Hän kohtaa pitkän ja voimakkaan miehen. Suurvaris on paitsi pitkä ja vahva, myös rakenteeltaan lintumaisen kepeä. Viisikymmentä Puhdistautumista nähnyt mies omaa pitkät ja taipuisat hiukset, jotka roikkuvat luonnollisen vapaina hänen selässään. Pukinparta korostaa kasvojen kapeutta. Kasvojen, jotka ovat silmät peittävän varisnaamion peitossa. Inahella on samanlainen.

Maskit peittävät vain puolet kasvoista. Niiden ei ole tarkoitus piilottaa vaan näyttää. Ne korostavat, että Varikset todella ovat Musteenkantajan ohella niitä ainoita, jotka yhä kykenevät olemaan täysin puhtaita. Inahe katsoo häntä lähestyvää Suurvarista ja hymyilee tälle.

Keskustelua ei käydä ennen kuin Inahe ja Suurvaris ovat kävelleet yhteen asuinkerroksista. Ieta on suurin talo koko Athalassa, sen tiloilla voisi päällystää paperitaivaan. Toistaiseksi tilanne on toisin päin – paperitaivasta jäljitellään Ietan arkkitehtuurissa. Korkeissa katoissa ja kaarevissa muodoissa.

Inahelle varattu huone on yksi Ietan suurimmista. Siellä ei ole muuta kuin kaartuva katto ja suuri sänky keskellä huonetta. Ja yksi valtavan iso ikkuna, joka avautuu kaupunkiin päin. Inahen huone on pelkistetty, koska Suurvariksen mielestä se kuvastaa poikaa itseään parhaiten. Pitää tämän puhtaana ja kuuliaisena, mitä ikinä se hänestä tarkoittaakaan.

”Sinä et päästänyt minua kokoukseen.” Ääni kimpoilee suuressa tilassa.

Suurvaris ottaa askeleen lähemmäs. Empii. Kosketuksen ja koskemattomuuden raja on hiuksenhieno.

”Kerron sinulle myöhemmin.”

”Minä olen sinun Perijäsi”, Inahe sanoo. Äänessä ei ole sävyä. Inahe huomaa ajattelevansa rauhallisesti. Suurvariksen kanssa ei saa koskaan ottaa liian suuria askelia, ettei joudu palaamaan takaisinpäin.

Suurvaris riisuu maskinsa ja paljastaa kapeat, valkoiset silmänsä. Terävät, kauniit piirteet. Inahe katsoo miestä suoraan silmiin. Hienoiset rypyt silmien vierellä eivät anna ilmi tämän ikää. Inahe tietää paremmin. Hän on nähnyt muutakin kuin silmät.

Inahe tietää, ettei tässä tilanteessa kannata vielä lähteä tiedustelemaan sen suuremmin. Suurvariksen silmät ovat järkkymättömät. Inahe tietää, miten ne saa sulamaan. Nyt ei ole sen aika. Nyt on aika pysyä kylmänä, pitää hymy poissa valkoisilta kasvoilta. Se murtaa kovimmankin marmorin Suurvariksen kasvoilla.

”Älä”, Suurvaris kuiskaa. Hän astelee lähemmäs, laskee maskinsa Inahen sängylle ja tulee kosketusetäisyydelle. Inahe ei päästä miestä sen lähemmäs. Maailmassa kuhisee vielä liikaa. Yö ei ole täällä. Päivä sen sijaan on, päivä ja sen valoisuus, paperitaivas yllä todistamassa liian monta asiaa, jota sen ei tarvitse. Kokous on juuri käyty, ja mies Inahen edessä on päättänyt olla kertomatta hänelle siitä. Inahe vihaa sitä, miten on oppinut kietomaan Suurvariksen sormensa ympärille kuin pienen valkoisen langan muiden joukossa. Hän inhoaa syvästi sitä osaa itsestään, joka on oppinut käsittelemään tällaisia miehiä. Opetettu. Mielen automaattinen korjaus sattuu. Inahe ei tahdo muistaa. Tässä päivässä on ollut jo tarpeeksi. Ikkunat ja maailma niiden takana, häneltä käymättä jäänyt kokous ja Suurvaris maskittomana hänen edessään.

Inahe tietää auringon olevan vielä vasta nousuasemassa. Silti hän istuutuu suurelle sängylle ja käy pitkälleen. Hänen kevyt painonsa laskostaa valkoisen kankaan. Inahe hengittää varoen, yrittää olla mahdollisimman hiljaa. Hän kuulee Suurvariksen askeleet oven luota. Tänään ei myrskyäisi.