Koulussa testailtiin hieman genren vaikutusta miljöön kuvailuun, joten tässäpä muutama harjoituksien synnyttämä teksti. Taisin eksyä hieman miljöön kuvailusta muille reiteille, mutta minkäs teet, kun yksi tarina innostaa nyt ylitse muiden...
- - -
Neutraali huonekuvaus
Katto on korkealla, korkeammalla kuin kuvittelisit. Et astu huoneeseen ovesta, sillä ovea ei ole, se tehdään. Tummat köynnökset kietoutuvat seiniksi ympärillesi, ne kurottavat korkealle, aina kattoon saakka. Et voi olla varma, muodostavatko kiemuraiset köynnökset itse seinän vai onko seinä niiden takana. Olet jo unohtanut, miltä rakennus näyttää ulkoa päin, joten et voi varmistaa. Voit vain katsoa.
Kaikkialla ympärilläsi pyörii usvaa. Olet kävellyt sisään satuun, jossa mikään ei ole puhdasta ja hyvää. Mutta ethän sinä sitä silloin tiedä, kun kävelet kiiltävällä mustalla lattialla usvan kietoutuessa ympärillesi. Saatat miltei tuntea, miten hopeana hohtava usva pyörähtää jalkojesi ympäri luoden illuusion kosketuksesta.
Huoneiden keskeltä ei yleensä virtaa puroja, mutta tässä huoneessa sellainen on. Unohdat, miltä oikea hopea näyttää, kun kohtaat hopeanhohtoisena huoneen halki virtaavan puron. Se välkehtii kirkkaammin kuin kaikki koskaan näkemäsi tähdet yhteensä. Käännät katseesi pois, mutta et siksi, että puro olisi liian kirkas katsoa.
Huonekalujakin löytyy. Satunnaisia köynnöksistä muodostuneita tuoleja ja yksi pöytä. Sänky on aivan puron vieressä, usva peittoaa sen miltei kokonaan ja tiivistyy lopulta päiväpeitoksi sen päälle. Tätä sänkyä ei koskaan tarvitse pedata.
Ikkunoita ulos ei ole, sillä tämä huone itsessään on yö. Ei tarvitse nähdä mitään muuta.
- - -
Fantasiagenre
Olento sängyllä saa huoneen kirkkauden tuntumaan entistäkin silmiäsärkevämmältä. Siitä huokuva pimeys korostaa kaikkea sitä valoa, joka huoneesta heijastuu. Olento on pitkä ja sen paperinohuen ihon läpi pystyy laskemaan jokaisen siitä löytyvän luun. Iho on harmaata, ei sillä tavalla millä sen olettaisi olevan vaan pelkästään kuolleella, mädäntyvällä tavalla harmaata. On vaikeaa uskoa, että kaikki huoneessa vallitseva kirkkaus on lähtöisin hänestä.
Silmät seisovat päässä valkoisina, ne näyttävät siltä että ovat aikeissa pullistua ulos päästä hetkenä minä hyvänsä. Elämä on paennut kasvoilta, huulet ovat mustuneet keskeltä ja hampaat halkeilleet ja tummuneet. Ja se kaikki johtuu siitä, että tämä olento on tuntenut liikaa, antanut tunteensa määrittää kaiken luomassaan elämässä. Kaikki on hänestä lähtöisin, mutta valo ei ole koskaan kimmonnut takaisin. Se on poistunut toisaalle, eikä se aio kauaa säilyä edes huoneen täyttävässä hehkuvassa usvassa. Valo jättää pian huoneen aivan kuin se on jättänyt olennonkin.
Mutta surullinen hän ei ole. Ei ole koskaan osannut olla. Hän tyytyy kohtaloonsa sanomatta sanaakaan vastaan. Ei kohtalolle kuulu kertoa, miten asioiden tulee mennä. Se pitää niellä mustana myrkkynä ja antaa sen polttaa sisuskalut yksi kerrallaan mustaksi liejuksi.
- - -
Lastenkirja
Oletko koskaan ajatellut, miltä Kuussa näyttää? Joku on varmasti kertonut sinulle, että ihminenkin on käynyt kuussa. Se joku on valehdellut sinulle. Oikeasti Kuun asumus on paljon kauniimpi, paljon valoisampi paikka.
Siellä korkealla on valoa tulviva huone, jossa usva kiertää hopeanhohtoisena pienen puron ja sen vierellä olevan sängyn ympärillä. Ai, eikö sinun huoneessasi ole puroa tai usvaa? Kuun huoneessa on. Valo täyttää huoneen kutsuvana ja turvallisena.
Valon keskellä, puron ja usvan vierellä istuu Kuu itse. En tiedä, millaiseksi olet Kuun kuvitellut, mutta voin taata sinulle, ettei mielikuvasi vastaa todellisuutta. Kuu istuu huoneessaan väsyneenä mutta rakastavana, mieleltään yhtä valoisana kuin huoneensakin.
Kuu oli joskus kaunis, mutta vuosien väsymys kulutti hänen piirteensä kulahtaneiksi ja harmaiksi. Se ei haittaa Kuuta, sillä Kuu on onnellinen valoisassa huoneessaan, lämpimän energian ympäröimänä.
Sinun kannattaa joskus käydä siellä. Kuu ottaa kaikki vastaan hymyillen.
- - -
Jännitysgenre
Rakastetun veri on syvemmän ja tummemman sävyistä kuin kenenkään muun. Kenenkään muun veri ei voisi olla niin punaista tai intensiivistä kuin sen, josta sydämesi tahtoo laulaa lauluja.
Se veri tahrii kaiken huoneessa, muuttaa tummat köynnökset seinillä syvänpunaisiksi. Kaikki on pelkkää punaista aivan kuin se intohimo, syvä viha ja kaikki se rakkaus, jota sisälläsi oli ennen räjähdyksen hetkeä. Tunteista muodostui ongelma, ne kietoutuivat liian tiuhaan sydämesi ympärille ja saivat sen purkamaan sen kaiken yhtenä raivon ja rakkauden purkauksena, joka tuhosi sen toisen elämän.
Etkä sinä koskaan unohda sitä katsetta, joka sen toisen keltaisissa silmissä oli. Kuoleman ei pitänyt olla hänelle mahdollinen, hänhän teki kaikkensa pakoillakseen sitä. Hän suuteli ruhjoutuneita varpaitasi ja kosketti menetettyä ruumistasi vain saadakseen itselleen elämän. Vuosia, vuosia ja vuosia sinä pidit hänet elossa ja hän piti sinut otteessaan. Ne seikat sotkeutuivat pelkäksi mustaksi sotkuksi, jolla oli punainen keskusta. Nyt se keskusta on kaivettu esiin ja teidän yhteinen, rakastamanne huone on sotkettu siihen.
Ja sinä kadut.
- - -
Kauhugenre
Hän on se, jonka kuvaa seinällä olet kumartanut joka ilta nukkumaan mennessäsi. Se, jonka laulut osasit ulkoa, se jonka puhetyyliä osasit matkia täydellisesti ja jota rakastit koko pienen sielusi voimalla. Hän on sinun henkilökohtainen jumalasi, ja kun katsot häntä silmiin, toivot ettet olisi koskaan syntynyt.
Mielikuvat on tehty rikottaviksi ja mielet mustattaviksi. Sinä et enää koskaan kumarra valheellista kuvaa seinällä, kun näet, miten harmaaksi ja halkeilevaksi hänen ihonsa on muuttunut, ja miten syviä uurteita tuska on painanut hänen kasvoilleen. Silmät tulevat ulos päästä hetkenä minä hyvänsä, niiden valkoinen tausta verestää. Suu on pelkkä musta viiva harmailla ja luisilla kasvoilla, sen keskusta on värjäytynyt syvän mustaksi ja reunat halkeilleet. Tahtoisit huutaa, että eihän se näin voi mennä, mutta hänen valkoiset silmänsä eivät anna sinun tehdä niin.
Luut työntyvät miltei ulos pingottuneen, kumimaisen ja harmaan ihon alta. Tahtoisit itkeä ja antaa ylen, mutta kehosi pettää sinut katsoessasi häntä uudelleen. Et voi kuin kiertää alistuneella katseellasi kaikkea sitä tuhoa, joka edessäsi avautuu.
Sinä seisot hänen huoneessaan, hänen valtakuntansa keskuksessa etkä ole koskaan kohdannut yhtä hirveää, yhtä surkeaa olentoa kuin hän. Tunnet, kuinka tunto pakenee jaloistasi, sorrut polvillesi ja jokin sisälläsi menee pysyvästi rikki. Onko se elämänhalu vai selkäranka, sitä et vielä tiedä.
Pelkäät hänen tulevan lähemmäksi, säpsähdät jokaista ylimääräistä ääntä. Mutta hän vain seisoo, aivan kuten valkoiset silmät hänen päässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti