Tulisielu: luku 3

Luku 3: Kuun temppeli

Pilareita on kahdeksan, ja ne kohoavat korkealle jättäen sisäänsä kauniin valkoisen- ja hopeankirjavan alueen. Temppelissä on kupolikatto, johon on jätetty reikä kuunvaloa varten. Samaisestä reiästä on annettu käsky päiväkulkijoille: jonkun heistä on aina peitettävä se päivän ajaksi, jottei auringonvalo pääse tahraamaan Kuulle omistettua temppeliä. Sanotaan nimittäin, että temppelissä Kuun läsnäolon voi tuntea vahvimmin. Siksi temppelin katto on maalattu täyteen vanhan kielen tekstejä ja kuvia kansan siivistä.

Temppelin lattialla makaa nainen, joka on levittänyt mekkonsa ja lyhyet, mutta vahvat hiuksensa niin laajalle alueelle kuin mahdollista. Hän on sulkenut silmänsä, ja hän näyttää keskittyneeltä. Kuunvalo loistaa suoraan hänen kasvoilleen, hivelee hänen tyytyväisiä ja kauniita piirteitään.

Koko temppeliä kiertävät portaat paljastavat jonkun kävelevän niillä. Lattialla makaava nainen nousee hitaasti istumaan, oikoo käsiään ja paljastaa eleillään, ettei hän aio kiirehtiä.

”Liv, tunnut nauttivan olostasi”, portaita kävelevä henkilö sanoo naiselle.

”Tervehdys, Ogre”, nainen vastaa ja vie kätensä aivan ylös, aivan kuin yrittäisi koskettaa Kuuta. ”Olen tosiaankin nauttinut yöstäni temppelissä.”

Ogre naurahtaa hieman. ”Niin.” Hänen äänensä on soljuva ja puhdas, aivan kuten hänen ulkomuotonsakin. Ogre on pitkä ja sorja, ja hänen asunsa pitkä helma laahaa maata. Erilaisia koruja on punottu asun keskelle ja aseteltu myös hänen pitkiin ja vahvoihin käsiinsä. Myös Ogren otsalla on pieni tähtiripa. Hänen silmänsä ovat kirkkaankeltaiset ja kasvonsa vaaleat ja kapeat. Kukaan ei voi olla katsomatta häntä tuntematta ihastusta.

Liv nousee vihdoin ylös, muttei pidä vieläkään kiirettä. Hänen jokainen liikkeensä on kuin hidastettu, aivan kuin kuunvalo saisi hänet liikehtimään rennommin. Tai sitten hänen liikkeensä ovat kiusoittelevan hitaat. Ogre ei lähde arvailemaan.

”Ogre, minä olen tehnyt havainnon”, Liv töksäyttää kävellessään Avarin johtajana pidettyä henkilöä vastaan. Kuunvalo sirottuu heidän ylleen tehden heistä kauniimpia, heittäen heidän ylleen upean illuusion.

”Kerrohan.” Ogre nyökkää Liville, vaikka tietää jo, mitä tämä aikoo sanoa. Maailmassa on tällä hetkellä vain yksi havainto havaittavaksi. Se ainoa, jota he eivät tahdo huomata.

”Kuunvalo... se, se on...” Liv tapailee sanoja suussaan, yrittää löytää keinoa ilmaista asiansa ilman, että se kuulostaa vaaralliselta. ”Kuunvalo on vähennyt.” Asia kuulostaa silti suurelta, liian suurelta mahtuakseen yhteen temppeliin.

Ääneen puetut ajatukset kuulostavat heidän yllään vaarallisilta, ja hetken ajan tuntuu, kuin kuunvalo ei enää loistaisikaan heidän kasvoilleen yhtä voimakkaasti. Kuin Livin ääneen lausumat sanat poistaisivat sen vähänkin valon maailmasta.

”Minä tiedän sen.” Ogre ei jatka. Hän tahtoo Livin sanovan sanat hänen puolestaan.

”Meidän kansamme elää kuunvalosta. Se on ainoa asia, jota tarvitsemme ollaksemme olemassa.” Livin ilme ei ole enää rauhallinen, hänen tummansiniset silmänsä kiiluvat huolesta ja suupielet nykivät. ”Me emme voi elää enää sen jälkeen, kun... kun se loppuu. Miksi se on loppumassa?”

Liv on ensimmäinen havainnon tehnyt Ogren lisäksi. Ensimmäinen, joka tulee ilmaisemaan asiansa hänelle. Ogre on tiennyt jo kauan, ettei kuunvalo sirotu heidän ylleen enää yhtä voimakkaana. Sanotaan, että ajat ovat muuttuneet. Ja Ogre, hän on nähnyt ne kaikki. Hän jos kuka tietää, jos yksikin osuus Avarista muuttuu.

Ogre tyytyy pudistamaan päätään. ”Minulla on omia epäilyjäni, mutta ennen kuin ne on todistettu oikeiksi, en näkisi syytä sanoa niitä ääneen”, hän vastaa nähden pettymyksen Livin kasvoilta. Äkillinen inhon aalto vyöryy hänen ylitseen. Mikä Liv on hänelle suuttumaan? Ogre ei voi ikuisena olentonakaan tietää vastausta kaikkeen, hän ei ole syntynyt kaikki tieto aivoissaan. Ja Liv on vain yksi hänen suurimmista kannattajistaan, yksi niistä, jotka palvelevat häntä kuin hän olisi itse Kuu. Ogrea kuvottaa.

”Päiväkulkijat”, Liv sihahtaa hampaidensa välistä, ”tämä on heidän vikansa.”

Ogre kohottaa tummia kulmiaan. Hänen ei tarvitse kysyä, Livin raivo pakottaa hänen suunsa auki ilman kysymyksiäkin.

”Päiväkulkijoiden on täytynyt tehdä jotakin täällä sillä välin, kun olemme päivän ajan poissa. Tiedäthän, mitä niiden päässä liikkuu. Päiväkulkijoille ei koskaan koita sellaista päivää, jolloin he eivät tahtoisi sen loppuvan. He janoavat meidän yötämme vihaa sydämessään, syvää vihaa, joka –”

”Kaikki ei ole niin mustavalkoista, ystäväni”, Ogre toteaa pitäen äänensä mahdollisimman rauhallisena. Hän hymyilee tummilla huulillaan raivosta tärisevälle Liville. Liville, jonka tunteet ovat aina ohjailleet häntä enemmän kuin mikään muu.

Hetken Liv on aikeissa sylkäistä lisää sanoja suustaan, mutta nähdessään Ogren rauhallisen ilmeen hän ymmärtää itsekin pitää vihansa kurissa.

”Päiväkulkijat eivät ole tähänkään mennessä aiheuttaneet sen suurempaa haittaa Avarille, miksi he tekisivät niin nyt?”

”Koska se on heidän sydämissään, jokainen uusi päiväkulkija syntyy julmuus sydämessään. He eivät ole kaltaisiamme.” Nyt Liv ei pysty enää pitämään tunteitaan kasassa, hänen koko vartensa tärisee.

Ogre miltei naurahtaa, mutta toteaa lopulta sen vain provosoivan Liviä, ja jättää naurahduksen sisälleen. Toisaalta hän voisi testata, riittäisikö Livin uskollisuus Ogrea kohtaan. Uskaltaisiko vaaleahiuksinen nainen suuttua hänelle, jos hän osoittaisi huvittuvansa tämän vihasta?

”Saanen huomauttaa, ettei yksikään heistä ole siirtynyt Lasiaan hyvin pitkään aikaan. He ovat välttyneet pahuudelta paremmin kuin me, mikäli Xanderia on uskominen”, Ogre toteaa edelleen rauhallisella äänellä, ”hänen mukaansa edellinen Lasiaan siirretty henkilö oli yksi yökulkijoista. Nara-niminen nainen, joka oli pelännyt nähdessään Lasian.” Ajatus Lasiasta värisyttää Ogrea, joten hän sysää ajatuksen nopeasti pois ja keskitttyy Liviin.

”Xanderiin ei ole luottaminen”, Liv sähähtää silmät kipinöiden eri tavalla kuin aiemmin. Ogre tietää kyllä, miksi Liv suhtautuu niin kylmästi entistä ystäväänsä kohtaan. Livin viha on suuruudessaan vahvaa, eikä häntä saa koskaan kääntämään mieltään. Nainen on jo aikoja sitten päättänyt, että hänen lapsuudenystävänsä Xander on miltei samalla rivillä päiväkulkijoiden kanssa. Täysin menetetty.

”Ystäväni, sinun tulee rauhoittua”, Ogre kehottaa vieden kätensä Livin hartioille. Liv on huomattavasti lyhempi kuin Ogre, joten ele näyttää osittain koomiselta. ”Et saa antaa negatiivisten tunteiden täyttää sydäntäsi noin. Xander on ainoa saattajamme, meidän on annettava hänelle arvoa hänen tekemästään työstä.” Ogren ajatukset viettävät jälleen Lasian kylmiin maastoihin. Paikkaan, jonne Ogre ei koskaan tahdo saati aio päätyä. Ja Xander, vielä täysin elinvoimaiset siivet omistava usvastasyntynyt, käy siellä vapaaehtoisesti. Siinä miehessä kiteytyy kaikki, mitä Ogre arvostaa.

Livin tekisi mieli väittää vastaan, mutta Ogren kosketus pitää hänet aloillaan. Hänen tummansinisten silmiensä katse rauhoittuu ja riehaantunut olemus tasaantuu, kun viha lakkaa sykkimästä mustaa myrkkyään hänen suoniinsa.

Ja samassa, muutaman lyhyen sekunnin ajan, tapahtuu jotakin suurta. Pieni tuulenvire pyyhkäisee heidän ylitseen, tarttuu kummankin valkoisiin siipiin. Ogren siivet tuuli ohittaa ongelmitta, mutta Livin siipiin se tarttuu, koskettaa varoen kahta hänen sulistaan ja irrottaa ne nopealla puhalluksella. Kumpikin näkee, mitä tapahtuu, mutta sanat jäävät sanomatta. Ilmekään ei värähdä, vaikka kumpikin tietää, mitä sulkien irtoaminen tarkoittaa. Liv on kahta sulkaa lähempänä Lasiaa.

Kuunvalon laskeutuminen pelastaa heidät totuudelta. Kummankaan ei tarvitse sanoa mitään tapahtuneesta, sillä yön loppuminen pakottaa heidät liikkeelle.

Ogre kääntyy ja astelee portaat alas, ennen kuin avaa siipensä ja kohoaa ilmaan.

”Ogre, odota!” Liv huudahtaa tämän perään. ”Pitäisikö minun... tai meidän mainita muille yökulkijoille siitä, että kuunvalo on vähenemässä?”

Ogre pysähtyy ilmaan, jää leijumaan yhteen pisteeseen. ”Meillä on vain kahden usvastasyntyneen havainnot. Antaa heidän havaita se itse, sitten voimme koko kansan voimin keskustella, mitä on tapahtumassa.”

”Sinusta tämä ei siis ole niin huolestuttavaa, että siitä tulisi mainita?”

”Ei vielä.” Liv ei jaksa väittää vastaan. Ogre kääntyy ja jatkaa lentoaan kohti toista porttia. Aihe on loppuun käsitelty, toistaiseksi.