perjantai 21. kesäkuuta 2019

Jonne taivaat eivät näe: luku 17


Luku 17: Kotimatkalla

Nuotion liekit sinertävät ja pysyttelevät matalina, on kuin maailma haluaisi säästää voimiaan. Vanían kasvot pysyvät neutraaleina hänen palatessaan telttojen takaa sinertävien liekkien äärellä istuvan kaksikon luo.

Minne veit Larusin?” Marielin ääni kohoaa liian korkealle. Huoli ei pysy täysin piilossa.
Näkijän leirissä ei ole juuri ihmisiä”, Vanía vastaa ohittaen kysymyksen. ”Tällä hetkellä opissani on vain kaksi ihmistä, joista toisen luokse vein enfallalaisen matkakumppaninne.”

Kuinka…”
Toinen oppilaani on kotoisin Enfallasta. Hän on odottanut prinssiään jo kauan.”
Marielin ilme heltyy, lämpö palaa kauniisiin piirteisiin.
Niin”, hän kuiskaa sävyllä, jonka taustaa vierellä istuva Avani ei tiedä. ”Larusin kotimaailmassa varmasti moni odottaa hänen paluutaan.”

Mariel nielaisee kuuluvasti. Avani on aikeissa kysyä, kunnes näkee silmien kiiltävän. Mitä tahansa Enfallaan liittyykin, kysymys joutaisi myöhemmälle. Kenties Marielin silmissä kiiltää vain hiipuva toivo oman kansansa kohtalosta. Adamantialaiset odottavat hänen paluutaan mustan auringon alla.

Minä tapasin miehen, jota te olette etsimässä”, Vanía sanoo istuutuen alas. Sinisenä kytevä tuli piirtää kuvioita hänen kalpeille kasvoilleen. ”Florian An-Edil.”
Mariel nyökkäilee nopeasti.
Kyllä, minun isäni”, Mariel sanoo. ”Me etsimme minun isääni. Etkö sinä tahdo jotakin vastineeksi ennen kuin kerrot tietosi?”

Vanía pudistaa päätään.
Te ette ehkä näe sitä, mutta olette erittäin uupuneita. Tässä maailmassa on omat sääntönsä ja moraalinsa. Minun vierainani ette saa väsyttää itseänne entisestään lepäämättä ensin.”
Minä tahdon kuulla isästäni”, Mariel sanoo. Epätoivo tanssii sinertävän liekin lailla hänen äänessään.
Me molemmat tahdomme pelastaa Adamantian. Aikaa ei ole.”

Nuotion liekit hulmahtavat korkeammalle. Tuli ei enää kyde, se palaa valtoimenaan oranssinpunaisena hehkuna.
Hyvä on”, Vanía sanoo. ”Valinta on teidän.”
Nainen kumartuu lähemmäs vieraitaan.
Minä olen tavannut sinun isäsi aivan viimeaikoina. Tämä maailma on nimetön niille, jotka eivät jää tänne. Siksi en saata kertoa teille paljoakaan siitä, kuinka elämä toimii täällä. Voin kuitenkin kertoa, että aika kuluu täällä paljon hitaammin kuin siinä maailmassa, josta sinä olet kotoisin.” Vanía nyökkää Marielia kohti.

Eli isäni lähdöstä on kulunut tämän maailman mittapuulla vain vähän aikaa, mutta minun tuntemassani ajassa…?” Mariel kadottaa ajatuksensa. Hetken hän puristaa kättään nyrkkiin ja kiroaa jumalia, jotka ovat tanssineet kaiken olevaisen niin erilleen toisistaan. Portit antavat mahdollisuuden olla yhteydessä toisiin maailmoihin, mutta aika ja kaikki todellinen, jonka ympärille kehän maailmat rakentuvat, vieraannuttavat maailmat toisistaan. Mielikuva Adamantian kirjavista kaduista palaa Marielin mielen reunoille. Hän tahtoo suojella sitä kaikelta.

Sinun maailmassasi on kulunut viikko siitä, kun hän lähti tästä maailmasta”, Vanía sanoo.
Missä hän on nyt?”
Sitä minä en saata enää tietää. Näkijän kykyni eivät ulotu toisiin maailmoihin. Vastaanotan vain tänne saapuvaa ja täällä liikkuvaa energiaa, jumalat eivät tehneet minusta kaikkivoipaa, ja hyvä niin.”

Mariel ja Avani ymmärtävät pysyä hiljaa. Tässä maailmassa ei saa esittää kysymyksiä sen toimintaan liittyen. He ovat vain ohikulkumatkalla ja muistavat jälkikäteen vieraan tuulen kasvoillaan, Vanían syvän äänen ja metsässä kulkeneet nimettömät. Maailman, josta he eivät saaneet otetta. Eikä heidän tarvitsekaan saada. Kaikki ohikulkupaikat eivät ole kuten Ildarien.

Florian vietti täällä teidän maailmanne mittapuulla pitkän ajan”, Vanía kertoo. ”Opin häneltä, että puoli vuotta teidän aikaanne ehti kulua niinä päivinä, jotka hän vietti täällä.”
Niinä päivinä. Jokin takertuu Marielin kurkkuun. He juoksevat aikaa vastaan, yrittävät valjastaa sen käyttöönsä. Minuuttiakaan ei saa hukata. Mariel tuntee miltei tukehtuvansa ja avaa suunsa päästääkseen tunteen pois.

Miksi isäni oli täällä?” Vieraan maailman täytyy olla edellinen maailma, jossa Florian on pysähtynyt. ”Hän lähti hakemaan apua maailmallemme. Adamantialle. Oliko hänellä jokin syy olla täällä niin kauan?”
Florian An-Edil ei ollut hakemassa apua Adamantialle.”

Mariel jähmettyy. Vanía toistaa Khindan Ildarienissa lausumat sanat.
Hän oli hyvin erikoinen mies. Esittäytyi oitis, kertoi maailmastaan ja itsestään. Hän muodosti luottamuksen minuun hyvin varhain.”
Ildarienissa Florian ei ollut kertonut edes nimeään.
Valitettavasti minä en luottanut häneen aivan yhtä lailla.”

Vanían sanojen sijaan Mariel lukee Avanin ilmeitä. Namyriasta hengissä selvinnyt nainen ei ole koskaan tavannut Adamantian hallitsijaa, mutta hän kuuntelee tarkoin Vanían puhetta. Hänen reaktioidensa pohjalta Mariel piirtää isänsä kuvan. Hän ei ole tunnistaa miestä siitä.

Florian An-Edil unohti sen seikan, että minä olen näkijä ja tiesin ennalta, mitä hän tältä maailmalta haluaa”, Vanía huokaa. Ennalta näkevät silmät sulkeutuvat hetkeksi. Mariel pohtii, mahtaako Vanía kantaa kykyään kuin raskasta taakkaa. ”Eikä hän halunnut pelastaa maailmaansa, vaikka esitti asiansa aluksi juuri niin kuin sinä sen sanoit. Pieni prinssi, sinä saat unohtaa ajatuksen isäsi löytämisestä.”

Avani sulkee silmänsä, huokaus pakenee naisesta. Mariel katsoo vuoroin Vaníaa, vuoroin Avania. Mitä sellaista naiset näkevät, jota hän ei kykene hahmottamaan? Avani on pyörtynyt Adamantian kuumalle hiekalle, haistanut kuolleen arunin mätänevän sisuksen, nähnyt mustan auringon nousevan. Mariel tietää, mitä tämä haluaisi sanoa.

En ymmärrä”, Mariel takeltelee. ”Hän lupasi palata. Valehtelin omalle kansalleni hänen olevan sairaana, mutta yhä hengissä, jotta heidän toivonsa pysyisi yllä. Minä…”
Sinä olet ylläpitänyt toivoa pysyäksesi kasassa, nuori prinssi. Tahdotko todella kuulla, minkä vuoksi maasi hallitsija todella saapui tähän maailmaan?”
Sen aikarakenteen vuoksi”, Avani tiputtaa huuliltaan. ”Niinhän? Niin meille kerrottiin edellisessä maailmassakin.”

Marielin katse kiertää ympäristöä. Korkealle kohoava tuli heijastaa valonsa puiden latvoihin. Yö on kohonnut taivaalle, mutta kuuta tai tähtiä ei näy missään. Mariel ei voi kiinnittyä mihinkään näkemäänsä, mikään ei poista hänen sisällään juoksevaa tunnetta, joka on kuin elohopea.

Nuori prinssi”, Vanía sanoo katsoen kirkkailla, suurilla silmillään suoraan Marielia. ”Sinun isäsi tuli tänne hyötyäkseen maailmamme ajan hitaasta kulusta. Hän ei tahdo pelastaa Adamantiaa. Hän tahtoo elää ikuisesti.”

*

Näkijän oppilaalla on surulliset kasvot ja huono ryhti. Miehen kyyneleet ovat kuivuneet poskille. Larus istuu kovaa maata vasten ja imee itseensä miehen piirteitä. Enfallaa ei voi koskaan poistaa ihmisestä, sen näkee kenestä tahansa siellä asuneesta. Varautuneet ilmeet, kivun ja väsymyksen piirtämät uurteet. Hintelä keho, jonka iho on luonnottoman kireälle pingottunut. Larus erottaa isänsä synnyttämän pelon miehestä.

Kotona odotetaan sinua edelleen”, mies sanoo hiljaa. Vuodet ovat vieneet värin hänen äänestään. ”Minä lähdin maagien kansamurhan viimeisten aaltojen aikana. Silloin, kun sinä olit vielä Enfallassa.”
Kuinka sinä tiedät, että minä lähdin sieltä? En ole ollut kuin hieman yli vuoden poissa meidän aikaamme.”

Mies pudistaa päätään. Liikkeessä on jotakin epäluonnollista, aivan kuin kipu pakottaisi sen katkeamaan keskeltä. Larus ei uskalla arvata. Hän ei ole itselleen tutussa maailmassa. Värit voivat muistuttaa kodista, mutta Larus ei tunne maailmaa, jossa nimettömät kulkevat vapaina ja elävät ihmiset piileksivät katseita.

Täällä maailmassa on käynyt muitakin Enfallasta paenneita. Jotkut onnistuivat vielä pakenemaan viimeisen maagin avulla.”
Toivon, että isäni ei tiedä siitä.”
Mies pudistaa jälleen päätään. Tällä kertaa Larus tietää, että miehen nivelissä on jotakin pahasti vialla. Jokin muljahtelee ihon alla. Larus maistaa oksennuksen suussaan. Hän ei tahdo tietää enempää.

Kansa tarvitsee sinua”, mies sanoo uudelleen. ”Enfallasta tänne saapuneet ovat kertoneet minulle, että Enfalla on käynyt kovin kylmäksi. Kuninkaan valta ulottuu kaikkialle, ei ole kotia, johon hänellä ei olisi avaimia. Hän hallitsee kaikkea, aivan kuten hän on aina halunnutkin. Maailma kylmenee ja lopulta kuolee hänen mukanaan.”

Larus ei voi estää väristyksiä kulkemasta kehossaan. Miehen laskostunut, surumielinen ääni ei ole vielä lakannut toivomasta. Maailma, jota Larus pakeni Adamantiaan, palaa nyt takaisin hänen verkkokalvoilleen. Korkeat vuoret, kylmä ilma, alati pauhaava meri. Enfalla. Hänen kotinsa.

Enfallan ydin on rikki”, Larus sanoo eikä tunnista enää itseään äänestään. ”En voi palata minua odottavan kansan luokse ilman, että tiedän, kuinka korjata rikkinäisen ytimen.”
Ydin ei ole mitään niin kirjaimellista, että sen voisi korjata”, mies sanoo. ”Sinun isäsi tietää sen ja käyttää kansan toivoa hyväkseen.”

Toivo. Miten paljon se on alkanutkaan painaa Larusin kielellä. Hän ei saata lausua sanaa, joka on liian painava hänen sanottavakseen. Larusilla ei ole enää toivoa, jota kantaa mukanaan. Hän ei tahdo antaa sitä ihmisille, jotka odottavat kotona kuolemaansa.

Sinä olet heidän toivon symbolinsa, nuori prinssi”, mies jatkaa. Suru pyyhkäisee aaltona Larusin yli. Hän ei muista enää, miltä sen kuuluisi tuntua. Ruumiiseen vain sattuu.
Minun läsnäoloni ei tee isäni tekoja tekemättömiksi. He tarvitsevat vain jonkun, johon nojata, enkä minä voi olla se henkilö. En pysty siihen.”

Miehen silmien sumean katseen poltteen alla Larus tuntee pitkästä aikaa itsensä täysin keinottomaksi. Heikoksi nuoreksi pojaksi, joka pakeni maailmaansa vakuuttaen itselleen palaavansa takaisin ja pelastavansa kansan isältään. Sitten tuli Adamantia, ensimmäinen oranssinpunainen auringonlasku. Larus jäi vangiksi sen lämpöön.

Kyyneleet kaihertavat silmien takana. Larus ei osaa enää päästää niitä pois. Epätoivo on vienyt häntä eteenpäin jo vuosia. Kaiken hän on tehnyt vain palatakseen joskus Enfallaan. Mies hänen edessään näkee sen hänestä. Larus painaa hetkeksi päänsä alas, kuvittelee voivansa itkeä. Meri velloo hänen sisällään kesyttämättömänä ja painavana.

Olisin palannut jo kauan sitten”, Larus hengähtää nostaen päänsä, ”ellen olisi jäänyt maailmaan, jossa olen ollut kaikki nämä vuodet.”
Sinulla on varmasti ollut syysi olla poissa.”
Larus pudistaa päätään.
En minä ole mikään pelastaja. Verhoilin pakoni sankaruuteen, selitin itselleni, että lähden, koska haen apua muualta. Toivo ei sovi minulle. Se kuristaa minut hengiltä. Oikeasti pelastin vain itseni. Olen elänyt nämä vuodet itsekkäästi itselleni, ottanut lähelleni uusia ihmisiä. Minua on kohdeltu tavalla, jota en ansaitse, mutta josta en kykene kieltäytymään.”

Mies kumartuu lähemmäs. Hänen nivelensä rutisevat, luut hakevat paikkaansa kiristyneen ihon alla. Larus sallii miehen tarttua käsiinsä. Luisevat sormet pitelevät Larusin pieniä kämmeniä kuin hän olisi miehen oma poika.

Larus ajattelee sitä, mikä on pitänyt häntä poissa Enfallasta kaikki nämä vuodet. Lämmintä auringonlaskua, kaikkialle leviävää lempeää oranssia kajoa. Marielia. Floriania. Ihmisiä, jotka päästivät hänet lähelle ja hymyilivät, vaikka Larus ei kysynyt eikä halunnut sellaista.

Sinä olet vielä hyvin nuori”, mies sanoo puristaen Larusin käsiä. ”Sinä ehdit vielä tehdä valintasi. Minä olen vain mies, joka pakeni kuolevaa maailmaa ja sen mielensä menettänyttä hallitsijaa.” Ote tiukkenee. Larus ei irrota katsettaan miehestä.
Sinä olet samaisen hallitsijan poika, nuori ja kykenevä tekemään omat valintasi. Enfalla voi vielä nousta. Kansa seuraisi sinua vaikka kuolemaan.”

Larus huomaa nyökkäävänsä.
Se ihminen, jonka vuoksi olen tällä matkalla, tahtoo myös pelastaa maailmansa.”
Toinen heistä, jonka kanssa Vanía keskustelee?”
Larus ei kysy, kuinka mies tietää Marielista ja Avanista.
Kyllä. Prinssi, kuten minäkin. Hän etsii miestä, joka jätti hänen maailmansa kuolemaan aivan yhtä itsekkäistä syistä kuin minäkin jätin omani.”

Larus erottaa ymmärryksen miehen juonteisilla kasvoilla.
Tiedän sen miehen”, enfallalainen sanoo. ”Kerro ystävällesi sama neuvo, jonka minä kerroin sinulle. Hänen kansansa tarvitsee häntä. Ei sitä miestä, jota hän etsii.”
Se mies. Florian. Nimi kaikuu Larusin luissa asti. Kunpa Mariel vain tietäisi.
Olet oikeassa”, Larus huomaa sanovansa. ”Ystäväni on enemmän sankari kuin minä olen koskaan voinut olla. Hänen kansansa luottaa häneen.”

Silti sinä et tainnut lähteä tälle matkalle täysin hänen vuokseen.”
Larus pudistaa päätään. Oman kansansa miehelle hän pystyy paljastamaan sen.
En ole täällä Marielin enkä hänen uuden ystävänsä vuoksi”, Larus myöntää. ”Minä nimittäin tiedän, miksi heidän etsimänsä mies lähti.”
Niin tietää sinun ystäväsikin. Näkijä kertoi hänelle juuri.”

Larus olisi voinut välttää sen. Kertoa Marielille, miksi tietää mitä tietää. Heidän ei olisi tarvinnut miltei kuolla Ildarienissa ja kulkea vieraassa maailmassa nimettömien täyttämässä metsässä, sillä Larus on koko ajan tiennyt Florianista. Larus osaa kuitenkin jo antaa itselleen anteeksi. Hän ei olisi saattanut kertoa, miksi Florian An-Edil tahtoo elää ikuisesti. On Marielille parempi, ettei hän tiedä.

Mariel on vahva”, Larus sanoo ajatellen palatsistaan aavikolle kävelevää Marielia, joka hehkui kuin aurinko kansansa silmissä. ”Hän kestää sen ja nousee uudelleen ylös. Hän on vahvempi kuin minä olen koskaan ollut. Kuultuaan isästään hän kenties ihmettelee ja itkee aikansa, mutta palaa ennen pitkään kansansa luo uuden ystävänsä kanssa. Aurinko nousee Adamantiassa jälleen. Marielin kaltaisille ihmisille on olemassa onnellisia loppuja, lyhyitä, kuljettavissa olevia polkuja.”

Sinä puhut aivan kuin et itse aikoisi seurata häntä.”
Larus hymyilee. Se ei tunnu miltään, vaikka suupielet kohoavatkin.
Niin, minä en ole tällä matkalla vain auttaakseni Marielia. Hän ei tarvitse apuani, hän pärjää loistavasti itsekin.” Larus pitää pienen tauon, kurtistaa kulmiaan. ”Millä nimellä sinä kutsut itseäsi?”
Täällä nimeäni ei enää käytetä, mutta Enfallassa kuljin Narukina.”

Larus nousee seisomaan. Hän suoristaa hentoisen vartensa Narukin edessä.
Sinun tapaamisesi, Naruk, viimeisteli päätökseni”, Larus sanoo hymyillen yhä silmät tyhjinä loistaen. Hän vetää syvään henkeä.
En kenties ole Enfallan odottama sankari, kaiken pelastava prinssi, mutta minä palaan heidän luokseen. Naruk, voi, minä olen kotimatkalla. Minä aion palata Enfallaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti