Kirpeään pakkasilmaan sekoittuu palaneen muovin haju. Hautakynttilä on kaatunut, liekki polttaa reunoista mustuneen reiän sen kylkeen. Ainoa merkki elämästä on kuolleeseen, keinotekoiseen vankilaan suljettu tuli, joka ei kykene halkomaan tietään pimeään. Sen lämpö ja valo eivät tavoita ketään.
Syksy vei kukat mennessään, talvi toi mukanaan kullanhohtoiset liekit ja kaupallistetun rakkauden. Välitys hehkuu keskeltä muovia, hautausmaa sortuu maailman painon alle. Elämä jatkuu. Liekki palaa loppuun, reikä kyljessä on vain ammottava muistutus siitä, mihin tulen tahto kykenee vangittunakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti