Lieskat kehystävät mustuvaa lapsuutta. Tuli nuolee vanhoja leluja, pyrkii levittymään pienimpiinkin koloihin, niihin, joihin sillä ei ole oikeutta koskea. Nuoret seisovat metsän reunalla ja katsovat, kuinka liekit nostattavat heidän edellisen elämänsä taivaisiin. Metsä hukkuu hehkuun. Savu katoaa tähtiin, musta yötaivas imee hohkaavan lämmön ja luihin asti kalutut muistot. Keho on täytetty pienillä neuloilla, nimettömällä kauhulla. Joku tarttuu toista kädestä, yhdessä kestetty kipu on yhä kipua, mutta toisen käsi on lämmin pelkoa vasten.
Tulen kajo on sietämätön kestää ymmärtämättä syytä roihuaville liekeille. Sormien tapaillessa toisia kyyneleet juoksevat kasvoilla, mutta yhdetkään silmät eivät käännä katsettaan puiden taa kohoavasta valosta. Nuoret kestävät pystypäin heitä kohdanneen nimettömän tuhon.
Liekehtivän puutalon pihalla tanssii yksi niistä, joiden muistot minuudesta talo kätki pölyttyneisiin nurkkiinsa ja lukittuihin kaappeihinsa. Muut eivät ole kuulemassa hänen kohoavaa nauruaan. Paljasjalkainen tyttö antaa liekkien kohota ja tuntemansa todellisuuden palaa. Uusi maailma välkkyy hänen suljettujen luomiensa alla, antaa hänelle lupauksen vapaudesta. Häkä ei tuki tytön keuhkoja, lieskat laulavat hänelle kauneimman laulun. Saavutettujen unelmien sointi sekoittuu rätiseviin kipunoihin ja vahvana leimuavaan hehkuun. Niiden säestäessä tytön tanssia hän tuntee hetken olevansa kuolematon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti