torstai 3. kesäkuuta 2021

Kaikujen ranta: luku 12

Luku 12: Luoti

Loiskahdus katkaisee huudon. Evanna ehtii nähdä vilauksen Amelian oliivinvihreästä hameesta ennen kuin tämä katoaa pinnan alle. Veri Evannan suonissa jäätyy sekunneissa. Kaikki ajatukset katkeavat, hän nostaa kätensä ja antaa käskyjä miehistölleen. Sanat tulevat syvältä sisältä, sillä yksikään ajatus ei kulje. Pelkkää rutiinia. Ameliaa ei löydetä. Amelia on kadonnut aaltojen kuohuun Evannan silmien edessä.

On hetkiä, jolloin tekisi mieli luovuttaa, ja on hetkiä, jolloin koko maailma haluaa sitä. Evanna seisoo vihaamiensa miesten ympärillä, ja hänen aarteensa on jälleen poissa. Kaikki merkit käskevät hänen antaa periksi.

Hyppäsikö hän?” Evanna sopertaa tuijottaen tummiin laineisiin.

Ei”, Gjon hänen vierellään sanoo. ”Laiva keinahti.”

Miten sellaista voi tapahtua juuri nyt? Miten ihmeessä…”

Etkö sinä itse sanonut, että merellä on näppinsä pelissä? Tämä näyttäisi minusta varsin selkeästi kohtalolta.”

Minä en usko kohtaloon.”

Johonkin muuhun sitten. En usko, että tämä on sattumaa.”

Evanna kiristelee hampaitaan. Yrittäkää vaan. Kohtalo, meri, miehet, kuka tahansa, sen kun yrittävät viedä Amelian häneltä. Evanna seilaisi vaikka taivaankin halki, jotta saisi Amelian takaisin kotiin.

Toisella kannella Tristan näyttää mietteliäältä. Salvatore seisoo hänen vieressään tummanpuhuvana ja vaitonaisena. Evanna tietää, ettei voisi lähteä täältä ilman yrittämistä. Hänen piti päästää isänsä unohtumaan, jättää taa kaikki mennyt. Tähän saakka se on onnistunut, mutta nyt mies seisoo siinä. Evanna tahtoisi ajatella, että osoittaisi miestä aseella siksi, että muut välttyisivät siltä, mitä hänelle on tehty. Ajatus on liian jalo Evannan satutettuihin aivoihin. Evanna tietää, että jos hän ampuu isänsä aivot ulos, hän tekee sen tasan itsensä vuoksi, ei kenenkään muun.

Tämä nuori neito tuntuu aiheuttavan melkoista päänvaivaa itse kullekin”, Tristan huokaa.

Älä sinä tekeydy siinä toverilliseksi, sinä olet Salvatoren sakkia, piraatti yhtä kaikki”, Evanna sähähtää miehelle. ”Ties mitä valheita sinä syötit Amelialle saadaksesi hänet luottamaan itseesi. Kihlattu aatelisnainen tuollaisen raakalaisen laivalla…”

Hei, minä en ole meistä se, joka on raaka! Minä rakastan ja kunnioitan naisia.”

Ihan miten vain. Minä en sinuun luota.”

Tyhjänpäiväistä kinastelua. Evannan voimat ovat lopussa, hän ottaa tukea laivansa kyljestä ja vetää syvään henkeä. Amelia kävi hänen hyppysissään ja katosi jälleen. Se tuntuu tärkeämmältä kuin uhoavat miehet ja se kaikkein pahin. Kipeä, huutava menneisyys hänen silmiensä edessä. Evanna suoristaa selkänsä ja kohottaa aseensa tyynesti kohti Salvatoren otsaa. Salvatore ei reagoi. Tristan tämän vierellä ei reagoi. Kukaan ei tee mitään, ja Evannaa kylmää jälleen. He eivät ota sinua tosissaan! Ne nauravat! Kenet sinä muka ampuisit, kenet, miten sinä sellaista osaisit?

Kun Salvatore alkaa nauraa matalaa nauruaan, Evannan suonissa rätisee. Päässä kiertää humina. Kohta lähtisi taju. Täytyy hengittää rauhassa. Ei saa pyörtyä. Ei saa alkaa huutaa, vaikka pelko täyttää kaikki aistit.

Et sinä mikään aseenkäyttäjä ole vieläkään”, Salvatore hymähtää.

Älähän nyt, kyllä tyttö ihan pätevältä näyttää. Tuskin hänen maineensa merirosvonkiduttajana tyhjästä tulee”, Tristan huomauttaa.

Sinä pysyt hiljaa. Sinuun ei voi luottaa”, Salvatore murahtaa.

Evanna ei kaipaa Tristanin sanoja. Sääli on myrkkyä hänen haavoilleen.

Tämä tyttö ei ole muuta kuin pettymys, jota en suostu yhdistämään nimeeni.”

Ja silloin Evanna ampuu. Sekunnit juoksevat toistensa ohi, kaikki tapahtuu nopeammin kuin välähdys. Evanna ehtii nähdä veren roiskahtavan, mutta se ei johdu hänestä, hänen luodistaan. Gjon on ehtinyt ampua Salvatorea tämän asetta pidelleeseen käteen. Sitten maa pettää jalkojen alta. Maailma keinahtaa ympäri, Evanna ei tiedä, mitä tapahtuu ennen kuin tulinen pilvi leviää hänen ympärilleen. Huutoa ei tule, paniikki lamaannuttaa hänet täysin. Hän ei ehdi nähdä mitään, taivas ja meri ovat tulessa, savun pistävä katku täyttää kaiken. Sitten on pelkästään pimeää.

*

Evanna havahtuu rätinään vierellään. Kipinät tanssivat vasten mustaa yötä kuin pienet tulikärpäset. Evanna nousee istumaan, päässä jomottaa. Hän ei uskalla nousta seisomaan, keho tärisee hivenen.

Mitä… Missä minä…”

Vasta sitten Evanna ymmärtää, mistä kipinät syntyvät. Nuotio rätisee rauhallisesti hänen vierellään, hän tuijottaa sitä hiljaa. Hän makaa hiekalla ruskea takki päänsä alla. Gjonin takki. Evanna sävähtää.

Heräsithän sinä viimein.” Gjonin tyynen rauhallinen ääni. Nuorukainen kävelee kauempaa hiekalta hänen luokseen. Miehellä on pelkkä valkea paita päällään. Pörröinen musta tukka on aavistuksen kostea.

Mitä…”

He räjäyttivät laivan.”

Evannan suu loksahtaa auki.

Minä en tiedä kenenkään muun kohtalosta. Uin sinut rantaan. Luojalle kiitos, että olimme näin lähellä saarta. Älä huoli, Salvatoren porukka ei nähnyt meidän selviytyvän. He todennäköisesti kuvittelevat meidän kuolleen.”

Salvatore. Pelkkä miehen nimi saa hänet värähtämään. Evanna vetää hiekkaisen takin maasta harteilleen välittämättä siitä, että se kuuluu hänen vihaamalleen miehelle. Evanna antoi jälleen kerran pelon syödä sydämeensä reiän. Hän ei kyennyt tekemään mitään. Ainoa, joka edes hipaisi Salvatorea, oli Gjon.

Sinä ammuit hyvin”, Evanna tuhahtaa, vaikka kaikkein vähiten hän tahtoisi antaa miehelle kehuja. Hän on kaikesta huolimatta kapteeni. Jos kaikki muut kuolivat räjähdyksessä, Gjon ansaitsee edes rahtusen kunniaa siitä, että järjesti heidät pois tulimerestä.

Asesepän poika, mihinkäs minä siitä pääsisin”, Gjon hymähtää. ”Kiitos.”

Miehen kiitos saa Evannan irvistämään. Hänen oma toimintansa oli pelkästään raukkamaista. Hän ei kyennyt mihinkään, ja nyt sekä Amelia että Salvatore ovat hänen ulottumattomissaan.

Älä tunne siitä syyllisyyttä”, Gjon sanoo kuin kuulisi Evannan ajatukset. Hän ojentaa nuotiolla paistamaansa kalaa Evannalle, ja vaikka Evanna tekisi mitä tahansa mieluummin kuin tulisi toistamiseen miehen auttamaksi, nälkä voittaa. Hän nappaa kalan mieheltä ja rouskaisee palan välittämättä ruodoista.

Minä en kyennyt pelastamaan sitä ainoaa, jolla on merkitystä.” Evannan katse hakeutuu mustalle merelle. ”Ja nyt hän on jälleen syvyyksissä…”

Minusta tuntuu, että Amelian kuuluukin juuri nyt olla siellä. Hänellä ei ole mitään hätää. Enemmän minä huolehdin siitä, miksi kapteeni King halusi omien sanojensa mukaan auttaa meitä. Siinä oli jotakin epäilyttävää.”

Kehenkään heistä ei ole luottamista.”

Evanna…”

No mitä?”

Ota vain rauhassa aikaa.”

Ja mille niin?”

Omille ajatuksillesi.”

Ei tässä ole mitään muuta ajateltavaa kuin se, kuinka saamme Amelian kotiin.”

Gjon kohottaa kulmiaan. Evannan tekisi mieli iskeä Gjonin raivostuttavan huolestuneita kasvoja nyrkillä. Oppisipa pitämään huolen omista asioistaan. Tämä ei ole Gjonin taistelu. Tämä ei kuulu kenellekään, vaikka totuus on nyt päästetty ilmoille, kaikkien kuultavaksi.

Evanna avaa suunsa ennen kuin Gjon ehtii. Hän ei tahdo kuulla, että mies ymmärtää häntä. Ei Gjon ymmärrä, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään.

Älä helvetissä edes yritä tuputtaa sitä sääliäsi minulle. Ällötät minua. Anna minun olla.”

Gjon vain nyökkää hiljaa.

Sinä olet ihan helvetin ärsyttävä. En olisi tässä hetkeäkään, jos kyse ei olisi Ameliasta.”

Mikä Amelia oikein on sinulle?” Gjonin äänensävy paljastaa, että mies on tahtonut esittää kysymyksen jo kauan sitten.

Kuvat valtaavat Evannan mielen. Salvatoren tapaamisen jälkeen niitä ei voi estää, muistot elävät hänessä verisinä ja terävinä. Hän muistaa yhä, miltä tuntuu, kun päätä painetaan likaista laivankantta vasten ja pikkukivet raapivat posken verille. Hän muistaa, miltä isän ainoa silmä näytti, kun se täyttyi raivosta.

Samalla Evanna muistaa, miltä tuntui, kun Amelia ensimmäistä kertaa hymyili hänelle. Vain hänelle. Oli olemassa ihminen, joka osasi täyttää hänet ilolla ja naurulla kaiken sen jälkeen, mitä elämä oli siihen saakka ollut. Kivun ja pelon jälkeen tuli joku, joka hymyili niin, että valo täytti koko Evannan kehon. Kuka Amelia hänelle on? Amelia on koko taivas. Linnut ja pilvet ja aurinko. Amelia on hänen kaikkensa.

Kyllä me hänet vielä löydämme”, Gjon sanoo, kun Evanna ei vastaa. ”Ehkä meidän kannattaa antaa hänelle tilaa. Hän lienee juuri nyt vastauksien äärellä.”

Niin. Amelia, merestä ilmestynyt tyttö. Ei ihminen eikä merenväkeä. Evanna huokaisee syvään ja tuijottaa yötä vasten kipinöivää nuotiota. Tuli rauhoittaa häntä. Se on lämmin eikä tahdo mitään pahaa. Tämä matka on jo vaatinut osan hengen. Uskollisten miesten, jotka palvelivat häntä ehdoitta. Evannaa kirpaisee.

Joudummekohan me odottamaan, että lisää kuninkaan laivoja menee tästä ohi? Vai lähdemmekö uimaan seuraavalle rannalle, hah…”

Ai mutta, on meillä sentään vene.”

Vene!”

Se onnistui jollakin ilveellä selviämään räjähdyksestä. Hätävaravene. Tokihan jokaisessa kuninkaan laivassa on sellainen. Minä soudin sen kuiville. Katsohan.”

Evanna tuijottaa häkeltyneenä palmujen taa. Kurja, pieni vene nököttää siellä puuhun sidottuna. Kaiken keskellä Evanna ei ole osannut edes ajatella, että kuninkaan laivat ovat tarkoin varusteltuja. Kaikki on otettu huomioon. Silti Evannan tekisi jälleen mieli lätkäistä Gjonia, joka puhuu kuin olisi itse kapteeni. Evanna joutuu jälleen vetämään henkeä, hyväksymään sen, että häntä ei oteta tosissaan. Oma vikasi. Sinähän tässä menetit kontrollin.

Tarkoittaako tämä, että minä joudun kulkemaan suurissa aalloissa veneellä sinun kanssasi?”

Gjon alkaa nauraa.

Saattaahan se toki tarkoittaa, ellet sitten aio jättää minua tänne ja soutaa itse.”

Houkutteleva ajatus.” Evanna pudistaa päätään. ”Mutta minulla on sentään kapteenin kunnia varjeltavana.”

Merirosvontappaja Evanna, kauhujen kauhu, soutuveneiden todellinen kuningatar…”

Evanna potkaisee Gjonia jalkaan. Mies nauraa lisää.

Turpa kiinni, tai muutan mieleni!”

Niin, niin. Sinuunhan alkaa tulla eloa, kun jaksat taas hutoa minua. Hieno homma. Eiköhän käydä unille ja jatketa etsintöjä aamulla.”

Unille? Noin vain? Idioottiko sinä olet? Me tarvitsemme vuorot. Minä valvon ensin, johan minä sain levätä. Niin että päätä tyynyyn vaan, typerys.”

Gjon virnistää leveästi ja käy makaamaan hiekalle ilman mitään suojusta. Evannan tekisi mieli antaa nuorukaisen oma takki tälle takaisin, mutta ylpeys iskee piikkinä ja saa hänet pitämään takin yllään.

Kauniita unia, venekuningatar.”

Pää kiinni, nukkuva ei voi vinoilla.”

Gjon vastaa vain keveällä naurahduksella ja kääntää sitten kylkeään.

Pian tasainen tuhina kertoo nuorukaisen olevan jo unessa. Evanna huokaa syvään ja kääntää katseensa kohti merta, jonka pintaan tähdet heijastuvat. Yö on pimeä ja kuulas. Evannan sisällä myrskyää yhä, mutta jokin Gjonin välittömässä ja rennossa asenteessa saa hänet rauhoittumaan. Hän ei myöntäisi sitä miehelle itselleen, mutta tuntee syvää kiitollisuutta siitä, että tämä sai hoidettua tilanteen. Nyt tulisi vain odottaa. Vastaukset odottavat tuolla jossakin, kaukana ulapalla, kun hän vain malttaisi mielensä. Asiat ovat alkaneet liikkua paikoilleen, vuosia vanha kuva alkaa viimein koota itseään. Tähtiä katsellessaan Evanna ei voi olla ajattelematta, että kaikesta huolimatta kaikki on juuri nyt hyvin, ja se riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti