Luku 19: Valinta
”Siitä on pitkä aika”, Evanna sanoo Maran astellessa heidän seuraansa. Gjon näyttää yhä häkeltyneeltä uutisesta, mutta kykenee peittämään reaktionsa Maran saapuessa.
”Niin on”, Mara sanoo hymyillen leveästi. ”Miten sitä voidaan?”
”On sitä paremminkin voitu”, Evanna nauraa, ”mutta elossa edelleen, ja sillähän tässä on merkitystä. Entä sinä?”
Mara pudistaa mustaa päätään.
”Oi voi… Hengissä ollaan.” Maran ääni on pehmeä kuunnella. ”Tämä herra seurassasi… mahdammeko tuntea?”
”Mennään ulos”, Evanna sanoo ja lähtee ketään odottamatta kävelemään öiselle rannalle.
Mara ja Gjon seuraavat perässä vaihtamatta sanaakaan keskenään. Lähellä suurinta rantakalliota Evanna viimein pysähtyy.
”Tämä tässä on Gjon Bauer”, Evanna kertoo Maralle. ”Bauerien nimi lienee sinulle tuttu. Gjon, tässä on Mara.”
”Hetkinen, eikös meidän pitänyt…”
”Niin, kenelle tahansa muulle. Mara sattuu jo tietämään, kuka olen.”
”Minulla ja Evannalla on pitkä historia. Alkaen siitä, että minä tapailen hänen isäänsä”, Mara hymähtää.
”Kuinka te siinä tapauksessa tulette toimeen?”
”Naiset pitävät aina ensisijaisesti toistensa puolia”, Mara sanoo väläyttäen hurmaavan hymyn Gjonille.
”Mutta etkö sinä vihaa isääsi?” Gjon tuijottaa Evannaa kuin pieni poika.
”Voi Gjon…”
Evanna kävelee Maran vierelle ja laskee kätensä tuttavallisesti tämän olalle.
”Vihaanhan minä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vihaisin jokaista ihmistä hänen elämässään. Minä ja Mara olemme tutustuneet toisiimme. Meillä molemmilla on kaunamme.”
”Vihaatteko te Salvatorea yhdessä?”
”Minä en harrasta sellaista”, Mara korjaa oitis. ”Me olemme pikemminkin… keskustelleet asioista. Niiden eri puolista. Evanna on minulle kuin tytär.”
Evanna muistaa ensimmäisen kerran, kun kertoi Maralle asioista, joita koki Salvatoren laivalla. Tämä nainen hänen edessään on ainut koko maailmassa, joka on saanut nähdä hänen itkevän polvillaan ja rukoilevan kivulle loppua. Mara on saanut hänestä kaikkein herkimmän ja hauraimman. Sellaisen jälkeen ei voi enää kääntyä.
”Jos sinä tiedät, kuka Evanna on, eikös se ole hivenen hämärää? Oletko sinä merirosvo?”
”Minä olen merenkävijä. En ole kenenkään puolella.”
Gjonin otsa rypistyy.
”Voi poikaparka, meitäkin on olemassa. Ei-kenenkään ihmisiä. En ole kenenkään alaisuudessa, olen oman itseni herra. Vaikka tämä on suosikkisatamani, se ei tarkoita, että olisin lainsuojaton.”
”Gjon, hänen kaltaisiaan on paljon merellä. Ihan tavallisia ihmisiä.”
Evanna näkee, että sanat eivät uppoa Gjoniin täysin. Evanna tietää, mitä Gjon ajattelee. Hän on monesti ajatellut samaa. Mara ei tunnu tavalliselta merenkävijältä. Hän on kuin meri. Pinnan alla odottaa aina jotakin. Aallot ovat koska tahansa valmiita iskeytymään vasten kalliota.
”Minä en tiennyt, että kapteeni Lavellanilla on naisystävä”,Gjon sanoo lopulta. ”Kuvittelin, että hän…”
Mara alkaa nauraa. Hampaat ovat häikäisevän valkoiset ja tasaiset. Nainen huiskauttaa Gjonille kättään.
”Ei monikaan tiedä. Kuvittelusi saattaa olla ihan aiheenmukainen. Salvatorella lienee taipumuksia neitoihin, kuten monella muullakin merimiehellä. Vähemmän hän tosin elostelee kuin Tristan…”
”Tunnetko Tristaninkin?”
”Toki. Tämä on hänen suosikkisatamansa. Hän on tosin ollut viimeaikoina varsin poissaoleva.”
”Me tapasimme merellä heidät molemmat”, Evanna tiputtaa totuuden sylistään.
Maran piirteet ovat hetken täynnä kauhua.
”Sinäkö kohtasit Salvatoren? Oletko kunnossa?”
Mara tulee lähelle, kysyy katseellaan lupaa. Evanna antaa naisen tulla. Halaus on tiukka, se annetaan naiselta naiselle. Evanna luottaa vain sellaisiin kosketuksiin.
”Tekikö hän jotakin?”
”Räjäytti minun laivani.”
”Se paska!” Mara alkaa nauraa.
”Niinpä!” Evanna nauraa Maran mustaan tukkaan. Vain näin hän voi selvitä menneestään. Nauramalla ja uskoutumalle niille, jotka tietävät, mistä hän puhuu.
Vasta, kun Evanna irrottautuu halauksesta, hän ymmärtää, miten paljon tarvitsi toisen ihmisen kosketusta. Koskettaminen on hänelle vaikeaa, hänen ei ole helppoa vain päästää toista iholle, kuten monet tekevät. Sellainen on pysytellyt kaukana hänen ulottumattomissaan sen jälkeen, mitä miehet tekivät hänelle laivalla.
”Kiitos, Mara”, Evanna huokaa. ”Minun pitänee selittää koko tilanne.”
Ja Evanna kertoo. Gjon myötäilee häntä, kertoo oman osuutensa. Evanna potkaisee miestä nilkkaan, kun tämä kertoo Maralle heidän veneilystään.
”Te… te lähditte etsimään neiti Grimmiä soutuveneellä? Tuossa tuolla?” Mara osoittaa kauemmas rannalle.
He molemmat nyökkäävät.
”Ihan mieletöntä. Tuollainen aallokko. Teillä kävi tuuri.”
”Tai sitten Evanna oli vain niin mahtava kapteeni.”
”Turpa kiinni.”
”Sinä sitten tykkäät hokea tuota.”
”Tehän kinastelette kuin aviopari”, Mara hymähtää. Evannan sisältä kohoaa kylmä tunne kurkunpäälle. Ei. Ei ikinä. ”Anteeksi, minä tiedän kyllä. Älä näytä noin järkyttyneeltä, Evanna rakas, en minä sitä tarkoittanut.”
”Kerroin Gjonillekin siitä, mitä ajattelen Ameliasta. Eli ei tarvitse sensuroida.”
”Oho. Sen tytön sulhaselle. Sinä olet muuttunut, Evanna. Olet entistäkin rohkeampi.”
Evanna luo sivusilmällään varovaisen katseen Gjoniin, joka hymyilee vaisusti. Evanna on todennut nuoren miehen luottamuksensa arvoiseksi. Hän ei ole unohtanut Gjonin kertomusta tämän perheen kohtalosta. On asioita, jotka painavat kaikkia yhtä lailla pinnan alle.
”Mitä te aiotte seuraavaksi?”
Evanna tietää, että voisi kyllä kertoa Maralle Ameliasta. Hän voisi sanoa, että ei ole mitään, mitä he voisivat tehdä saadakseen tytön syvyyksistä. Ja tämä ranta on päättänyt pysyä hiljaa, se ei tiedä Ameliasta. Evanna huokaisee ja pudistaa päätään. Sitten Gjon ehtii avata suunsa.
”Me pysyttelemme näillä rannoilla hetkisen. Kuuntelemme ja katselemme. Veneellä soutaminen avomerellä ei heti uudelleen houkuttele.”
Bluffausta. Evanna kuulee heti, että Gjon yrittää peitellä Maralta todellisia ajatuksiaan. Kenties mies tuumii, ettei Salvatoren naiseen voi luottaa. Mutta Gjon ei olekaan itkenyt itseään ja haavojaan tämän naisen sylissä. Evanna on päättänyt luottaa, sillä muuten hänen haavansa olisivat vuotaneet turhaan.
Mara nyökkäilee hyväksyvästi.
”Kuulehan, Evanna, tahtoisin keskustella kanssasi kahden kesken. Kaikella rakkaudella, herra Bauer.”
Gjon vilkaisee sivusilmällään Evannaa, joka ei anna vastakaikua.
”Toki. Tässä menee vain hetki, Gjon.” Evanna painottaa jokaista sanaa niin, että mies ymmärtäisi kaiken olevan hyvin. Gjonin kulkiessa takaisin kapakkaan Evanna huomaa miettivänsä, pärjääkö Gjonin kaltainen maakrapu karskien merimiesten seassa.
”Tuolla pojalla on kovempi nahka kuin päällepäin näkyy”, Mara hymähtää Evannan eleitä lukiessaan. Evanna tietää olevansa joskus varsin läpinäkyvä. ”Taidat pitää hänestä, kun kerroit hänelle henkilökohtaisista tunteistasi sitä tyttöä kohtaan.”
”Minä en pidä Gjonista. Hän on vastenmielinen ja rasittava kakara, ja siedän häntä vain, koska Amelian avioliitto on minulle tärkeä asia.”
Mara kohottaa kulmiaan.
”Selvä on. Sovitaan sitten niin.”
”Mitä sinä halusit sanoa minulle kahden kesken?”
Mara tulee aivan lähelle. Evanna haistaa meren tumman tuoksun naisesta. Se on erilainen Marassa kuin monessa muussa. On kuin se huokuisi naisen ihosta, ei vaatteista tai merivedessä lionneista hiuksista. Maran kasvoilla lepää varjo, ja ensimmäistä kertaa koko yönä Evannaa kylmää.
”Sinun ja Salvatoren kohtaaminen. Millainen se todella oli?”
”Hän ei edelleenkään voi sietää minua.”
”Kuten arvelinkin.”
”Oletteko tapailleet viimeaikoina?”
”Varsin vähän. Tuntuu, että sillä miehellä on jotain menossa. Hän ei ole ollut rehellinen menemisistään.”
”Onko hän aiemmin ollut?”
”Meillä on sopimus, jonka ansiosta hänen ei auttaisi olla minulle epärehellinen.”
”Olin jo ehtinyt unohtaa.”
”Niin, koska sinusta rakastetun kanssa ei pitäisi tehdä sopimuksia. Merellä meren lait, Evanna. Niin se menee. Minun elämäni perustuu erilaisille sopimuksille, ne pitävät minut hengissä. Niitä pitää testata satunnaisin väliajoin.”
Evanna vain räpyttelee silmiään. Hän on aina pelkästään rakastanut. Amelia on hänelle täydellinen ja puhdas, eikä hän koskaan tahtoisi sitoa tyttöä itseensä sopimuksilla. Hän luottaa tyttöön sellaisenaan, mikä on ihme sen jälkeen, kuinka miehet menneisyydessä kävivät hänen päälleen yksitellen ja murskasivat hänen uskonsa maailmaan.
”Sinä et ole samaa mieltä kanssani”, Mara huokaa. ”Ymmärrän hyvin. Mutta älä anna koko sydäntäsi sille tytölle.”
”Amelia on minun kaikkeni.”
”Annan sinulle ilmaisen neuvon.”
”Ei ole olemassakaan ilmaisia neuvoja.”
”Tämä on, koska sinä ymmärtäisit sen itsekin ajan kanssa. Tämä sydän”, Mara sanoo vieden kätensä Evannan rinnalle, ”kuuluu vain sinulle. Pidä siitä huolta. Älä anna rakkauden sokaista sinua. Ole oman itsesi herra.”
”Niinhän minä pyrinkin olemaan. Mutta Amelia on silti minulle kaikki kaikessa.”
”Olet nyt kuullut kantani asiasta. Älä menetä itseäsi.” Hetken hiljaisuus.
”Aivan sama”, Evanna huokaa enemmän itselleen kuin Maralle. ”Minä osaan kyllä pitää huolen itsestäni.”
”En epäile sitä hetkeäkään. Mutta sinussa palaa epätoivoisesti, eikä palo ole aina hyvästä sille, jonka liekit meri voi sammuttaa. Ole varovainen, tyttöseni, meri on täynnä vaaroja siellä kulkevalle.”
”Onko tämä sinustakin hieman ironista? Sinä seurustelet sen miehen kanssa, joka todennäköisimmin uhkaa henkeäni.”
”Monikaan asia ei kestä lähempää tarkastelua. En ole esimerkillinen ihminen, mutta toivon, että sinäkään et antaisi rakkauden sumentaa harkintakykyäsi. Se voi viedä vielä henkesi.”
Evanna nieleskelee. Hän ei hyväksy näitä sanoja Maralta, joka on päättänyt olla kaikista ihmisistä juuri Salvatoren rinnalla. Evanna on aikeissa sanoa jotakin, kun Gjon juoksee takaisin rantahiekalle kättään heiluttaen.
”Evanna! Evanna, uutisia!”
Evannan silmät suurenevat.
”Amelia on kotona! Hän on löytynyt!”
”Mitä?”
Maran silmät suurenevat, Evanna erottaa naisen hämmennyksen. He molemmat tuijotavat suut raollaan Gjonia, joka seisoo hengästyneenä heidän edessään.
”Kapakassa tiedettiin kertoa, että hänet on nähty nousemassa pieneltä saarelta kuninkaan punakylkiseen laivaan! Hän on turvassa.”
”Meidän täytyy päästä kotiin”, Evanna henkäisee. ”Nyt heti.”
”Meillä on vain vene… Emme me voi soutaa sellaista matkaa pääsemättä samalla hengestämme.”
Mara rykäisee kurkkuaan.
”Antakaa minun auttaa.”
Evannan mieleen palaavat Maran sopimukset. Tahtoisiko nainen jotakin vastineeksi avunannostaan? Mara tyytyy vain pudistamaan päätään.
”Minulla on vapaa kauppalaiva. Voitte nousta sen kyytiin sen lähtiessä.”
Joskus Evanna unohtaa, että Mara on muutakin kuin salaperäinen Salvatoren nainen. Maralla on oma elämä.
”Tahdotko sinä…”
”Pysy hengissä, tyttöseni. Se riittää.”
Mara painaa kätensä lempeän äidillisesti Evannan olalle. Evannaa itkettää. Hän sivuuttaa epämukavuuden ja sen, että hän on taas muiden avun varassa. Hän ei ole koskaan osannut kaivata mitään äidillistä, mutta Maran lempeyteen on hyvä tukeutua, se tuntuu turvalliselta. Hän nyökkää hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti