perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kaikujen ranta: luku 20

Luku 20: Meren kasvatit

Hiljaisuus on rikkoutumaton. Tristan tuijottaa tyttöä, jonka piirteet kuu valaisee. Pieni nenä, paljon luomia, suuret, alati ihmettelevät silmät. Amelia. Tyttö, jonka ei pitänyt olla täällä. Amelia ei kykene kääntämään katsettaan, Tristan tuntee, kuinka aika jähmettyy hetkeksi paikalleen ja he molemmat tuijottavat toisiaan sen raoista. Sitten Amelia avaa suunsa ja ajan rattaat käynnistyvät taas.

Anteeksi.” Ei mitä tai miksi. Tristan vetää peiton Louisin alastoman vartalon suojaksi ja kiskaisee lähimmät housut jalkaansa.

Tuota noin, hei vain, Amelia”, Tristan hymähtää. ”En kuvitellut meidän tapaavan uudelleen näin pian.”

Amelia vain tuijottaa vuoroin häntä, vuoroin tyynyä vasten makaavaa Louisia. Tristan tietää, kuinka paljon häpeä ohjaa Louisin jokaista liikettä. Nyt, rakkaan veljentyttären seisoessa hänen edessään, hän näyttää pelkästään paljaalta ja pieneltä, Tristanin silmissä paljon nuoremmalta kuin hän on. Tristanin tekisi mieli sivellä ja suudella rakastaan, mutta hän tietää, miten paljon Louis vihaisi sitä jonkun katsoessa.

Tule tänne. Istu alas. Jutellaan.”

Amelia istuu Louisin lepotuolille. Hänen silmänsä ovat yhä suuret hämmästyksestä.

Mietit varmaan, kuinka me tunnemme toisemme.”

Mietin, miksi minun rakas setäni ei katso minua edes silmiin.”

Häntä hävettää.”

Eihän siinä pitäisi olla mitään hävettävää, että haluaa koskea toista. Olen vain yllättynyt, siinä kaikki.”

Tristania hymyilyttää. Tämä nuori nainen on aivan ihastuttava. Jokin Amelian tavassa ajatella on uskomattoman kiehtovaa, Tristanin tekisi mieli vain istua ja kuunnella, kuinka Amelia puhuu.

Hän oli minun vankini”, Louis avaa viimein suunsa, mutta ei edelleenkään katso Ameliaan. ”Laivastoni – sillä kertaa ei Evannan johtama, jos mielit tietää – saartoi hänet ja toi King’s Shoreen. Pidin häntä vankina, mutta hoidin kuulustelut itse. En tiedä, miksi hoidin ne itse, ehkä minä…”

Ehkä me olimme valinneet toisemme jo ensikatseella. Tristania polttaa. Tämä mies on saanut hänet luopumaan kaikista periaatteistaan. Hän rikkoo omaa luonnettaan vastaan suutelemalla kuninkaan niskaa. Mutta kun Louis vain katsookin häntä…

Kuulusteluista tuli lopulta jotain muuta. Me… me pidimme toisistamme.”

Minä annoin ensimmäistä kertaa elämässäni sydämeni jollekin muullekin kuin merelle. Meri on aina ollut ainut todellinen rakkauteni, mutta Louis, hän… Hän riisui minut aseista.”

Myös kirjaimellisesti.”

Totta”, Tristan naurahtaa. ”Joten me olemme tapailleet. Olen pahoillani, Amelia, mutta taidan olla rakastunut sinun setääsi.”

Hiljaisuus laskeutuu jälleen. Amelia tuntuu punnitsevan joka sanaa mielessään. Tristania ihmetyttää, ettei tyttö ole kysynyt sitä olennaisinta – miten hän, merirosvo, on voinut rakastua viholliseensa. Ja miten Louis, kuningas, on sallinut itsensä tulla läheiseksi merirosvon kanssa. Mutta Amelia ei kysy mitään sellaista. Amelian huulille leviää vieno hymy, kun hän katsoo Tristania silmiin.

Oletteko te kaksi onnellisia yhdessä?”

Olemme”, molemmat vastaavat yhtä aikaa. Tristan hivuttaa varoen kätensä Louisin omalle, ja Louis sallii hänen pitää sen siinä.

Hyvä. Se on ainoa asia, jonka halusin kuulla.”

Amelia… Me voimme puhua tästä ja kaikesta muusta päivänvalossa. Voit rauhassa mennä nukkumaan. Onko sinulla kaikki hyvin?”

O… on. Oloni oli vain hieman levoton.”

Saatko yösi nukuttua?”

Saan toki. Kiitos, setä.”

Amelia nousee ovelle, vilkuilee vielä haparoiden ympärilleen.

Ja Amelia… Tämä ei ole julkista tietoa. Toivoisin, että voisimme keskustella tästä rauhassa kahden kesken.”

Tietenkin, teidän korkeutenne. Ymmärrän sen. Hyvää yötä. Sinulle myös, Tristan.”

Nuku hyvin, Amelia. Toivon, että tämä ei muuttanut käsitystäsi minusta. Me tulemme varmasti vielä tapaamaan.”

Varmasti. Kauniita unia.”

Ovi sulkeutuu, öinen hiljaisuus kiertelee jälleen huonetta utuisena. Tristan vetäytyy makuulle Louisin vierelle, silittää varoen miehen solisluita ja kaulaa. Louis ei sano hetkeen mitään, hiljaisuus käy korviahuumaavaksi.

Oletko sinä vihainen?”

Hänen ei pitänyt saada koskaan tietää.”

Emme me sille enää mitään voi.”

Hänen ajatuksiaan ei saa sekoittaa tällaisella nyt, kun olen viimein saanut hänet takaisin.”

Tällaisella…”

Louis nousee istumaan ja puristaa peiton sormiensa väliin niin, että se miltei repeää.

Sinä olet tavannut hänet. Olet tavannut hänet, etkä kertonut siitä minulle sanallakaan.”

Olen pahoillani.” Ei tekosyitä, sillä Tristanilla ei ole sellaisia.

Kuinka minä voin luottaa sinuun? Sinä tiedät, miten tärkeä tyttö minulle on! Meri on vienyt minulta kaiken, se olisi voinut viedä hänetkin!”

Tristan ajattelee Louisin menetettyä perhettä. Hänen katseensa harhautuu ajattelematta rastin muotoiseen haavaan vasemmassa nimettömässään.

Entä minä? Louis, entä minä?”

Kuninkaan silmissä välähtää.

Miten sinä voit esittää tuollaisen kysymyksen nyt? Kyllä huomaa, että sinä olet minua nuorempi. Ei minkäänlaista harkintakykyä.”

Älä puhu minulle kuin lapselle.”

Sinä salasit Amelian tapaamisen minulta. Miksi?”

En vain keksinyt sopivaa tapaa kertoa siitä sinulle. Olin raukkamainen, koska pelkäsin, että suuttuisit, kun en saanutkaan tuotua häntä kotiin.”

Kotiinko sinä olit häntä tuomassa? Etkä sattumoisin vaikka Salvatorelle pieneksi leluksi, jolla kiristää meitä aatelisia?”

Mitä helvettiä nyt, Louis?”

Tiedät tarkalleen, mitä helvettiä!”

Tristan pudistaa päätään.

Et voi tosissasi uskoa, että olisin vienyt veljentyttösi Salvatorelle. En tiedä, montako kertaa minun täytyy todistella sinulle, että minä ja Salvatore emme ole mitään veriveljiä.”

Piraatti mikä piraatti.”

Ei. Sinä tiedät kyllä, millainen minä olen.”

Ehkä meidän olisi pitänyt pysyä vihollisina.”

Tarkalleen ottaenhan me olemme sellaisia edelleen”, Tristan nauraa, ”me vain satuimme menemään välissä naimisiin. Ei se estä minua räjäyttelemästä sinun laivojasi.”

Vihaan tuota sinun ikuista huumoriasi, mitä sinä pakenet sen taakse?”

Samoja asioita kuin sinä syytöksiesi kanssa.”

Haista paska, Tristan.”

Miten kypsää, teidän korkeutenne.”

Tristan näkee, kuinka Louisin suonissa kihisee. Mies kieltäytyy katsomasta häneen, pitäytyy vain raivostuneessa sykkyrässä kuin pääsisi sillä tavoin kaikesta vastuustaan. Tristan kokeilee koskettaa Louisia olalle, mutta kuningas sysää käden pois. Joskus Louisin pienetkin oikut huvittavat Tristania. Mies, joka on vannonut ikuista sotaa meren kanssa, osaa joskus olla kuin pieni lapsi, jonka hiekkalinnan joku muu talloi. Sellaisina hetkinä Tristanin täyttää syvä hellyys. Hän yrittää uudelleen, hivuttaa kätensä Louisin omalle. Louis säpsähtää, kääntää päätään ja raottaa huuliaan. Tristan painautuu suutelemaan miestään. Hän vie toisen kätensä Louisin niskalle, silittää hiljaa, antautuu koko voimallaan suudelmaan.

Idiootti”, Louis henkäisee vetäydyttyään kauemmas. Tristanin käsi jää lepäämään miehen reidelle. ”Kyllähän minä tiedän, ettet sinä ole niin kuin se raakalainen…”

Kaikki aina vertaavat minua ja Salvatorea, vaikka eihän meissä ole mitään muuta samaa kuin elämäntapa.”

Se ei ole reilua sinua kohtaan, mutta tiedät kyllä, miksi minulla on syyni epäillä pahinta.”

Tristan on hetken hiljaa.

Ajatteletko taas Shanaa? Siksikö olit niin peloissasi, kun Amelia katosi?”

Louis säpsähtää niin voimakkaasti, että hetken Tristan kuvittelee tähän sattuvan. Tristan ei ole ottanut Shanaa puheeksi pitkään aikaan. Ei Louisin eikä Salvatoren kanssa. Shanasta on tullut hänelle lyömäase Salvatorea vastaan – jokin, jolla iskeä kylkiluiden väliin tarpeen tullessa. Shana, Louisin nuorempi sisko. Syy, jonka vuoksi Salvatore ei enää koskaan kidnappaa ainuttakaan aatelista. Nainen, joka kuoli meren syleilyyn ja jätti pelkkiä kyyneliä jälkeensä. Tristan ei koskaan tuntenut Shanaa, mutta jokainen prinsessasta koskaan puhunut puhuu hänestä kuin meren vaahdosta. Jostakin kauniista ja hauraasta, mutta katoavaisesta.

Minä ajattelen häntä aina”, Louis huokaa, ”häntä ja perhettäni. Amelia… Rakas Amelia muistuttaa minua joskus hänestä. Shana rakasti merta kuten hänkin.”

Tristan on kiitollinen, että Louis ei sulkeudu hänen edessään. Salvatore kidnappasi Shanan pois, ja kaikki, mitä siitä seurasi, oli pelkkää murhetta.

Minä taidan olla kirottu rakastamaan eniten niitä, jotka meri on kasvattanut. Minä, joka olen vannonut sotaa merelle…”

Voi rakas…”

Sinäkin olet aivan samanlainen.”

Tristan hymähtää. Meren kasvatti ei voi luonnolleen mitään. Hän kuuluu aalloille.

Rakastan sinua. Anna anteeksi… Minä rakastan sinua, Tristan.”

Minäkin rakastan sinua.”

He eivät puhu enempää. Eivät Shanasta eivätkä Ameliasta, eivät edes merestä. Tristan vetää Louisin syliinsä, kuningas käpertyy hänen rintaansa vasten ja painaa silmänsä kiinni. Sellaisena Tristan rakastaa heitä kaikkein eniten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti