Viha

SV: seksuaaliväkivalta

Kipu lyö yli, jokainen ruumiinosa huutaa. Ingvar on niin kaunis. Niin uskomattoman kaunis, että minuun sattuu. Hänen punaiset kiharansa, terävä nenänsä ja suuret kätensä. Ja silti minä vuodan tänään verta. Sattuu niin paljon, että joudun puremaan hampaani yhteen, jottei hän näkisi. Hän ei pidä minusta, jos valitan. Hän tahtoo minut hymyilevänä ja raukeana syliinsä.

”Beth pieni, oletko kunnossa?”

Olen. Olen olen olen, en takuulla tuota sinulle pettymystä. Harjoiteltu hymy kasvoille. Kallistan hieman päätäni, se saa minut näyttämään pidettävämmältä. Puristan reiteni yhteen, hän ei saa nähdä minun vuotavan verta.

”Rakas pieni…”

Hän vetää minut lähelleen, hän on tänään hellempi kuin useimpina päivinä. Minussa kuohuu yli. Sattuu niin paljon, etten saa henkeä. Miksi Ingvar on niin hellä, vaikka viimeyönä hän sai koko kehoni kiljumaan apua?

Ingvar vie suuret kätensä keholleni ja suutelee minua. Hän suutelee tukehduttavasti, lujaa, niin voimakkaasti, että unohdan, mistä kehoni alkaa ja mihin se loppuu. Älä. Ole kiltti. Lopeta. Sattuu. Ja silti hän on rakkainta ja kauneinta, mitä on. Rakas, älä, ole kiltti ja älä.

Ingvarin kädet hakeutuvat vyölleni, hän on valmis avaamaan housut, hänen kätensä hakeutuvat taakseni, sinne, mistä vuodan. Häpeä kuohuu yli, jokin pitää äänen. Keho liikkuu jo. Sysään hänet pois, sähisen kuin eläin.

Suollan sanoja, joita en tiennyt ajatelleeni. Sanoja, jotka ovat levänneet sisälläni aina, kun hänen kätensä hakeutuvat paikkoihin, joissa asuu vain kipua. Älä koske minuun. Miksi teet näin? Miksi sanot rakastavasi minua, vaikka satutat minua jatkuvasti? Mikä sinua vaivaa? Älä enää koskaan rakasta ketään. Lopeta se. Sinä et osaa muuta kuin satuttaa.

Viha hajoilee sisälläni, se on minusta irrallinen, en tiedä, miksi teen, mitä teen. Käyn hänen kimpuunsa, hänen, jota rakastan kaikkein eniten. Hänen, joka satuttaa minua kipeimmin. Hakkaan hänen rintaansa, lyön häntä niin kovaa kuin osaan. Hänen kasvonsa ovat kiveä, hänen ilmeensä ei värähdäkään. Huudan ja huudan, mutta mitään ei tapahdu. Ei, rakas, ole kiltti, näe minut, kuule minut, sinä satutat minua, etkö näe. Kasvot ovat tyynet. Petturi. Vihaan sinua. Isku. Verta. Sen haju lamaannuttaa minut.

Ingvar kavahtaa ja vie käden kasvoilleen. Hänen silmänsä. Minä iskin häntä silmään. Jos se sokeutuu, se on minun vikani. Ilme Ingvarin isketyillä kasvoilla on merkillinen, en osaa lukea sitä. Apua. Apua, minä satutin häntä, jota rakastan eniten.

Olen polvillani ja huudan. Kyyneleet valuvat nimettöminä kasvoilleni, en saa henkeä. Anteeksipyynnöt juoksevat minusta rumina ja tyhjinä, niillä ei ole merkitystä. Satutin häntä. Hänen kasvonsa ovat veressä.

”Anteeksi… anna anteeksi… Millä hyvitän tämän sinulle, anna minun yrittää, ole kiltti ja anna minulle anteeksi… Teen mitä vain…”

Hänen ehjä silmänsä katsoo minuun. Nykivä hymy venyy kasvoille.

”Kyllä sinä tämän hyvität.” Hän tulee lähemmäs, huudan yhä, veren hajun on sietämätön. ”Tulet hyvittämään tämän vielä monta, monta kertaa…”

Hän vie kätensä hellästi poskelleni ja silittää. Vapisen. En saa henkeä. Sitten hän kävelee pois.