Eläin häkissään 18.12.

Äänet kuuluvat ensin korvissa, mutta muutaman minuutin päästä Magda ei ole enää varma, kuuluvatko ne pään sisällä vai sen ulkopuolella. Niitä tulee kaikkialta, ja hän puristaa kynnet ihoonsa lujemmin. Jos kipu kehossa on voimakkaampi kuin äänet hänen ympärillään, ne ehkä lakkaavat pian olemasta.

Magda on väärässä. Äänet kieppuvat hänen ympärillään ja sisällään, ne kietoutuvat kuristavaksi verkoksi hänen ympärilleen. ”Hiljaa”, Magda kuiskaa, mutta äänet jäävät toistamaan hänen lausettaan ja pian kaikkialla kuuluu käsky olla hiljaa.

Tornissa on kylmä. Äänet ja kylmyys painavat Magdaa kasaan, ja hän rukoilee, ettei olisi koskaan syntynyt. Hän on toivonut jo liian useasti, että sisko tulisi ja avaisi lukot, päästäisi hänet vapauteen. Mutta ei sisko koskaan tule, hänet on kahlittu omaan ylpeyteensä.

Ja osaisiko Magda enää elää ihmisen tavoin? Tuskin hän enää muistaa leivän makua tai viileää vettä kehollaan. Hän kuulee vain äänet ja tuntee kylmyyden kehollaan, ja odottaa, kunnes joku vihdoin kohottaisi kätensä armoniskuun.