Valoja. Kieppuvia, sinisiä ja valkoisia valoja kaikkialla ympärilläni, ennen kuin tajunta päättää antaa periksi.
Herätessäni valot ovat poissa, ne on korvattu hämärän eri sävyin. Ylleni kaartuvat, tummat puut esittäytyvät hetken ajan peuransarvina ja säpsähdän istuma-asentoon. Ei peuroja.
Tunnen nenässäni metsän tuoksun, ja tiedän, etten ole ainakaan kuollut. Kuolleena en kykenisi haistamaan sammalta, märkiä havuja ja erilaisia, lakastumistaan odottavia kasveja. Rakastan metsää, enkä siltikään keksi yhtään syytä, miksi olen sellaisessa.
Tiedostan ainoastaan tien, liian lujaa ajavan auton ja valot. En kipua, sitä ei ole, vaikka mitä ilmeisemminkin minun yltäni on ajettu. Miksi en tunne kipua, olenko sittenkin kuollut?
Katson ympärilleni, ja hämärtynyt metsä kertoo minulle pelkällä olemassaolollaan, että olen elossa. Huokaisen, enkä edes yritä löytää syytä millekään. Minä olen tuntemattomasta syystä metsässä, en tunne kipua, vaikka olen jäänyt auton alle, mutta tärkeimmän asian tiedän: minä elän.
Kun nousen jaloilleni, kipu antaa itsestään ensimmäiset merkkinsä voimakkaan vihlaisun muodossa. Vihlaisu lähtee päästäni ja tuntuu kiertävän koko kehon. Kun kosketan päätäni, tunnen tahmean nesteen valuvan sormilleni. Verta. Olen sittenkin satuttanut itseni pahemmin.
Tumma metsä ympärilläni tuntuu suojaavan minua, saan voimaa siitä, miten puita on kaikkialla ympärilläni. Metsän tuoksukin on vain yksi syy rakastaa ympäristöäni.
En tiedä, missä tarkalleen ottaen olen, joten ainoa mahdollisuuteni on lähteä kävelemään mielen valitsemaan suuntaan. Valitsen suunnan sattuman varassa, sillä en usko intuitioon.
Kolarin vuoksi useiden täytyy varmasti ajatella, ettei minua enää ole. Niinhän olin itsekin ajatellut herätessäni. Mietin, kuinka moni olisi valmis tuomaan kukkia haudalleni, jos sellainen tehtäisiin. Saan laskettua kaksi ihmistä. Olen kai onnekas, osalla ei ole yhtäkään.
Hymyilen. He saavat uskoa vielä hetken, että olen kuollut. Minne valitsemani polku minut viekin, se antaa minulle hetkellisen vapauden. Kipu päässäni jatkan matkaa, enkä enää kaadu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti