Väsymys tuntuu hartioilla, keho painuu nurmea vasten. Koko keho tuntuu luovuttaneen matkaamisen jälkeen, ja annan itselleni luvan olla uupunut. Oloni ei ole liian voimaton, tuntuu pikemminkin levolliselta. Silti pelkään ajatusta silmien sulkemisesta. Entä, jos petän itseni enkä enää herää?
Matkani määränpää on kuolema, mutta vielä en sallisi itseni luovuttaa. Ei ole enää nähtävää eikä tehtävää, kaikki ovat jo menneet edeltäni. Siltikin haluan vielä nähdä kyläni jäänteet, haluan kohdata järven, jonka yllä tulikärpäset tanssivat.
Vaan silmäluomeni ovat raskaat, tunnen palavaa halua sulkea ne. Saanko tehdä niin? Olenko heikko, jos nyt luovutan? Ehkä se ei ole luovuttamista lainkaan.
Tänä yönä taivaalla on tähtiä. Vai tulikärpäsiäkö ne ovatkin? Katson niitä, mutten tunne enää olevani niiden alapuolella vaan niiden luona, tanssimassa tähdissä. Ja vaikka suljinkin jo silmäni, se ei haittaa. Täällä on kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti