Katolla on liukasta, paljaat varpaat varovat astumasta mihinkään, mikä voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Ehkä hän kävelee katolla juuri siksi, että siinä on riskinsä; pieni kuoleman maku kielellä.
Taivas on kirkas, mutta tähtiä ei näy. Kuustakin suurin osa on raskaiden pilvien peitossa, ja hän huokaisee syvään. Tähdet ovat hänen ystäviään, sielunsiskojaan. Illuusio siitä, että ne olisivat lähellä, tuntuu kauniilta. Niinhän ihmiset hänen siihenastisessa elämässäänkin ovat toimineet: tuntuneet olevan lähellä, mutta välillä on aina ollut jotakin, joka erottaa heidät voimakkaasti toisistaan.
Tähdet ovat onnekkaita, kun niitä erottaa toisistaan vain välimatka. Häntä erottaa jokin paljon suurempi, paljon pysyvämpi.
Kuolleille ei syty tähtiä taivaalle. Tähdet ovat vain tähtiä. Hän huokaisee uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti