Kirjekuoreen on kirjoitettu nimeni koukeroisella, mutta siistillä käsialalla. Monet kirjaimet ovat sotkuisia, mutta minusta käsiala on silti kaunis. En muista käsialaa, joten en voi olla varma, onko kirje keneltäkään todelliselta ihmiseltä vai olenko itse kirjoittanut sen itselleni. Siinä lukee nimeni, ja avaan sen vapisevin käsin luoden silmäyksiä kaltereiden taa. Kukaan ei ole näkemässä, voin lukea postini oikeutetusti.
Rakkaalle ystävälleni,
jos vielä olet siellä. On kulunut viisi vuotta siitä, kun lupaukset rikottiin ja vedit pitemmän korren. On kulunut vielä kauemmin siitä, kun ensimmäiset varjot lankesivat yllemme. Muistathan?
Minä haluan kertoa, etten luovuttanut suhteesi siksi, etten olisi saanut totuutta selville. Sain minä. Sen kertominen sinulle olisi murtanut sinut pahemmin kuin vuotesi vankilassa, minä takaan sen. Minä ja vain minä tiedän, ettet sinä ollut koskaan tahrinut käsiäsi ihmisvereen. Mahdatko edes itse tietää sitä? Ja jos tiedät, oletko yhä siinä uskossa, että olet vastuussa teosta vaikket sitä tehnyt? Sinä olit aina liian hyväsydäminen pieni lintuparka, et ikinä päässyt siivillesi.
Pyyhin silmiäni. Tiedän, mitä on tulossa, mutta jatkan lukemista alitajuntani huutaessa, ettei minun pitäisi.
Miksi kirjoitan tätä sinulle, vaikka on meille kummallekin selvää, ettei sinua saada vankilasta pelkällä sanallani? En siksi, että välittäisin sinusta, vaan silkasta itsekkyydestä, pelkästä lapsellisesta halusta todistaa itselleni, että olin oikeassa. En auttanut sinua siksi, että olisin halunnut. En koskaan.
Nytkin tahdon tämän vain pois harteiltani, tahdon kirjoittaa perinteisellä musteella syntini paperille ja antaa niiden jäädä sille. Pyydän sinua, tuhoa kirje ja anna syntieni tuhoutua siinä samalla.
En koskaan. Minä en anna sinun päästä syyllisyydestäsi, tahdon sinun elävän loppuelämäsi epätietoisuudessa siitä, tuhosinko kirjettä koskaan. En tuhonnut enkä tuhoa, minä vedän kerrankin pitemmän korren.
Syyllisyys on voimakas käsite. Poden sitä itse kaikesta siitä, mitä tunnen sinua kohtaan. Sinäkin varmasti podet syyllisyyttä siitä, että olet siellä. Mutta vannon sinulle, ettet ole tehnyt koskaan mitään sellaista, joka oikeuttaisi sinun lukitsemisesi häkkiin. Veikkaan, että tiedät sen jo itsekin. Ehkä olet siellä vain, koska koet olevasi turvassa vahdittuna ja teljettynä. Jos se sinulle sopii, minun syvin toiveeni on, että myös pysyt siellä.
Ja kuule. Emme me olleet koskaan sidottuja menneisyyteemme. Se oli pelkkä defenssi, vain lapsen selitys sille, ettei elämästä koskaan tullut mitään. Minä en ole vieläkään vapaa, mutta toivon, että sinä olet. Jatka elämääsi häkissäsi, nauti siitä tunteesta, ettet oikeasti kuulu sinne. Olet vapaampi kuin minä, vaikka minä olen meistä se, joka ei ole telkien takana.
Ja nyt, sulje silmäsi. Kuvittele hymyni eteesi ja toivo, että olen jo antanut kaiken anteeksi. Minä kyllä tiedän.
Kirjeeseen ei ole kirjoitettu lähettäjän nimeä, sillä sitä ei tarvita. Tämä voisi olla kirje keneltä tahansa orpokodin lapselta, mutta minä tiedän, keltä se on. Se on sinulta, ja kyyneleet valuvat kasvoilleni sen vuoksi, että tiedän sen. En koskaan saanut anteeksi sitä, mitä en ollut edes tehnyt.
Kuudetta viivaa ei koskaan piiretty seinälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti