Tänä vuonna siellä on rakkautta. Lumen ja kuuran keskellä kehoa lämmittävää, syvältä kouraisevaa tunnetta. Minun jouluni ei muodostu enää sisällä kiehuvasta verestä, joka täytyy päästää ulos vääriä teitä. Eivätkä kehoni nesteet käänny minua vastaan silloinkaan, kun mieleni niin tahtoisi, pidän kaiken sisälläni enkä hukuta kanelintuoksua sappinesteisiin.
Keltaista. Sinistäkin, mutta eri merkityksellä kuin viimevuonna. Tähtipölyä kaikkialla ympärilläni, auringon kimmellys pakkaslumella. Kaikesta siitä saan energiaa uuteen vuoteen, kaikesta siitä aion elää jatkossakin. Rikon usean vuoden kierteen pysymällä tänä jouluna elossa.
Kenties on totta, että kaiken rakkauden ja lämmönkään keskellä en voi koskettaa lumihiutaletta sulattamatta sitä. Kenties minäkään en vielä kestä sitä kaikkea, mutta tiedän sen verran, että tänä vuonna en sula pois, liukene kevään saavuttua. Säilytän pienet lumikiteet sisälläni, sulautan ne sielunmaisemaani ja annan jouluisen auringon valaista tietäni seuraavaan vuoteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti