Kaksitoistavuotias raahaa kolmatta vesisangollista kaivosta, mutta vesi on jo alkanut jäätyä reunoilta. Paljaat kädet eivät jaksa enää kauaa pitää kiinni, niistä puuttuu tunto lähes kokonaan. Pistely leviää muualle ruumiiseen, jokin sen sisällä päättää irtisanoa itsensä sekunnin murto-osassa. Kädet päästävät irti, vesisanko kaatuu jo valmiiksi jäiseen maahan.
Punatukkainen tyttö seuraa syvälle huppuunsa hautautuneena tilannetta sivusta. Hameen kirjailu repsottaa. Rankimmankin roudan runnellessa maata täältä löytyy vielä sellaisiakin ihmisiä, jotka voivat katsoa hameensa kirjailua ja todeta siinä olevan korjaamista. Kaikki tapahtuu samalla, kun hanskaton lapsi pudottaa sankonsa, jota on lähtenyt hakemaan kolmen kilometrin päästä. Kaivovuoroja jakaessa ei kysytä hakijan ikää tai kuntoa. Kaikki jalalliset hakevat. Paitsi ne, joilla on riittävästi hopeaa vaatteidensa taskuissa maksaakseen itsensä ulos järjestelmästä. Rinki koskee vain niitä, jotka eivät puhu hopean kieltä.
Tyttö vetää huppua paremmin päänsä suojaksi. Kylmä ei ehdi tehdä pesäänsä häneen, sillä hän nousee ylös ja lähtee astelemaan roudan muokkaamaa tietä pitkin takaisin mökkinsä suojiin. Siellä joku olisi jo laittanut keiton valmiiksi, kenties sekoittanut siihen jopa suolaa ja saanut leivottua viimekesän viljanjämistä leipää kyytipojaksi. Vettä kantanut, hanskaton lapsi nostaa sanaakaan sanomatta sangon maasta ja palaa takaisin lumen valtaamalle kivitielle. Uudet kolme kilometriä suuntaansa, kunnes perheellä olisi vettä. Rinki ei koskaan kuole, sitä ei voida sammuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti