Ääni kutittelee korvanlehteäsi, hakee paikkaansa. Et tiedosta sitä vielä silloin, koska se tuntuu vain pieneltä tuulen mukanaan tuomalta sanalta, joka ei ole vielä löytänyt muotoaan. Satunnainen liikehdintä korvanlehtesi tienoilla ei ole vielä kunnollista ääntelyä, et miellä sitä miksikään.
Sitten se päätyy jo sisälle korvakäytävääsi, leikittelee siellä aikansa ennen kuin etenee syvemmälle. Kun se vihdoin etenee simpukan kautta aivoihisi, tajuntasi räjähtää kuuloaistimuksen voimakkuudesta. Mielessäsi soi, koko pääsi tuntuu värähtelevän ääniaaltojen ansiosta. Muutaman piinaavan sekunnin ajan maailmassa on vain ääni. Todellisuus on aivojen kuulo-osuuden kokoinen.
Sitten ääni pakenee värinänä ulos ruumiistasi, tunnet sen kaikkialla kehossasi, kun se on lähdössä. Aivan kuin kehosi tekisi sille kunniaa, venyttäisi kaikkia nikamiaan antaakseen sen poistua. Kunniaa korkeammalle.
Ja sitten - ei mitään. Täyttä tyhjyyttä, hiljaisuuden hidas mitäänsanomattomuus kaikkialla aisteissasi. Yrität kuulostella, mutta hiljaisuus jyskyttää kokonaisvaltaisena ruumiissasi. Tunnet sen sykinnän sydämessäsi asti, vaikka sydämesi pitäisi olla se, joka sykkii.
Hetki on nopeasti ohi, mutta se jättää jälkeensä paineesta kipeytyneet korvakäytävät ja arpeutuneet korvanlehdet. Sellaisen ei pitäisi olla edes mahdollista, mutta sinä et ajattele sitä, sillä sinut kaikkialta täyttävä, miellyttävä hiljaisuus on uusi kuninkaasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti