Usean vuoden ajan sitä jaksoi vielä uudenvuodenaattona toivoa, että seuraava vuosi toisi tullessaan rauhan. Että sitten olisi helpompaa, että joku muu tekisi sen minun puolestani. Tapahtuisi mysteeriparantuminen ja jotenkin ihmeen kaupalla vaan alkaisin nähdä asioita kirkkaammin. Usean vuoden ajan sitä jaksoi vielä toivoa, sitten ei enää sitäkään. Tyytyi vain siihen, että selvisi vuodesta toiseen hengissä.
Viime vuonna taisin olla tyytyväinen olemassaolooni ja siihen, että selvisin yhdestä hankalimmista vuosistani. En toivonut tältä vuodelta mitään. Ja silti minä sain sen tärkeimmän: elämäni. Ei se mikään ihmeparantuminen ollut, ei sellaisia ole olemassakaan. Minä vain havahduin maailmaan ympärilläni ja itseeni osana sitä, hahmotin kokonaiskuvan. Ja niinkin kliseisenä hetkenä kuin suihkussa, veden valuessa päälleni ymmärsin, etten ole enää kuollut. Olen vihdoin elossa, usean vuoden kipu on poissa.
Melkein, tietysti. Parasta on havaita, ettei mikään niistä asioista koskaan ollut kiinni mistään muusta kuin itsestäni. Olin vihdoin tarpeeksi hereillä havahtuakseni valoon sisälläni. Muutuin itse auringoksi sen sijaan, että olisin jäänyt pimeään odottamaan auringon saapumista. Sitä ei voi selittää kenellekään sellaiselle, joka ei ole sitä itse kokenut. Lyhyesti ja ytimekkäästi: se olet sinä, joka itsesi pelasta. Sinä ja vain sinä.
Jokainen vuosi tuo mukanaan omat ongelmansa, mutta niiden alle ei kannata jäädä. Nytkään en aio jäädä paikalleni pelkäämään sitä, mitä seuraavalla vuodella on minulle heittää. On opittava kestämään pelkoa ja ymmärtämään, ettei se määritä.
Tänä vuonna minä sain uuden viivan ongelmieni seinälle, sellaisen, jolta mieleni oli suojellut minua lähes kymmenen vuotta. Sen kanssa en koskaan tule sinuiksi, mutta onneksi minun ei tarvitse. Sen muistaminen tarkoittaa nyt vain sitä, että olin vihdoin valmis sen käsittelemiseen.
Sain onneksi myös paljon hyvää. Minulla on kalenteri, johon kirjoitin joka ikinen päivä jotakin hyvää, jota tapahtui. Aion kirjoittaa ensivuonnakin mahdollisimman paljon hyviä asioita ylös. Tänä vuonna aloitin lukion, sain uusia ystäviä ja palasin jälleen uimaharrastukseni pariin. Ja rakastin kaikkea koko sydämestäni, löysin paljon uusia tunteita ja voimia itsestäni.
Joten kiitos sekä itselleni ja kaikille tukipilareilleni. Tästä vuodesta tuli keltainen vuosi, ensimmäinen vuosi, jolloin olen oikeasti elossa. Olen ensimmäistä kertaa onnellinen.
31.12.2017
a l i v e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti