Kolmannella askeleella kuulen etäisesti huutoja muistuttavia äännähdyksiä taustalta, tunnen ruumiini vastustelevan jokaisella osallaan etenemistäni. Älä, ei, yksikään askel ei auta, älä tee sitä, lopeta. Mutta yksikään ruumiini sanaton käsky ei riitä minua estelemään, etenen nopeammin, astun rajojen yli kehoni huutojen äityessä korviani raastavaksi kakofoniaksi.
Mutta minä tiedän tarvistevani tämän yhden päämäärän, vain etenemisellä on nyt merkitystä. Kukaan ei ole tarttumassa kiinni minuun, yksikään sielu ei enää koskaan sido minua yhteen tiettyyn ryhmään. En tiedä, mihin kivinen maa allani minut johdattaa, eikä minulla ole kiirettä ottaa juoksuaskelia. Hidaskin vauhti vie perille, jos määränpäästä ei ole selvää tietoa.
Todellista vapautta ei ole lainehtia irrallisena tai päästää irti kaikesta menneestä. Todellista vapautta on tietää lähtemisensäkin jälkeen, että voi aina palata takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti