keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Musteenkantaja: luku 5


Luku 5: Tyhjä koju

Aurinko on noussut huippuunsa ja piirtää kuvioitaan valkeille katoille. Nadiha istuu yhä Kissankallossa seuranaan ainoastaan jo tunti sitten tyhjentynyt teekuppi. Uutta kupillista ei tee mieli tilata, vaikka mausteinen tuoksu onkin jäänyt ilmaan pyörimään ja luomaan houkuttelevuutta. Nadiha on syvällä ajatuksissaan, mutta ei niin syvällä, ettei kuulisi juuri viereiseen nurkkaan asettuneiden rouvien keskustelua. Se koskee surullisesti samaa aihetta, jonka vuoksi Nadiha on kuppilaan jumittunut. Nadihan tarkat korvat poimivat osia keskeltä keskustelua.

Kyllä olikin tuuri. Juuri, kun pojasta tuli Perijä, niin tyttö menehtyi.”
Siunatkoon. Sellaista ei toivoisi kenellekään.”
Kenties tyttö oli sairas.” Nadiha on havaitsevinaan nyökyttelyä, kun uskaltautuu katsomaan naisia sivusilmällään. ”Ja jos minulta kysytään, niin...” Lause keskeytyy. Nadiha katsoo poispäin ja kuulee, kuinka toinen nainen hyssyttelee toista.
Siinä suvussa ei ole kaikki kohdillaan, sano minun sanoneen.”
Naurua. Aivan liian kovaäänistä koskeakseen sellaista keskustelunaihetta. ”Kerefineissä ei ole mitään vikaa, ei tässä siitä ole kysymys. Tytöstä minä en tiedä, mutta pojasta on nähnyt alusta asti, millainen on miehiään.”
Älä nyt...”
Kahdessa vuodessa Perijäksi. Mietihän nyt.”

Vasta siinä kohtaa keskustelua Nadiha ymmärtää, mistä Kerefinin nimi on tuttu. Kuollut tyttö, Inela, on ollut Suurvariksen Perijän sisar. Nadiha saa kylmiä väreitä, kun ajattelee sisarensa menettänyttä poikaa, joka on kuuleman mukaan Nadihaa vain kaksi vuotta nuorempi. Sisaruksen menettäminen on tuskallisinta, mitä Nadiha osaa kuvitella, vaikka tietääkin, etteivät kaikki välttämättä ajattele samoin.

Voin kyllä taata, ettei syy siinä pojassa ole. Kukaan nuorukainen ei omin avuin keinottele tietään Perijäksi.” Paheksunnan kuulee äänestä. Paheksunnan, joka ei koske Inahe Kerefiniä.
Varohan, sinä puhut nyt kuitenkin Suurvariksesta. Eivät Varikset pelaa likaista peliä. Se poika sen sijaan… Minä en luottaisi kehenkään, joka nousee näin lyhyessä ajassa sellaiseen asemaan.”
Suurvaris hänet on siihen asemaan nostanut. Ja tiedäthän sinä, mitä siitä miehestä puhutaan. Nuoria poikia on nähty aiemminkin hänen siipiensä alla.”
Hiljempaa! Täällä on muitakin kuulijoita.” Nadiha tuijottaa kuppinsa pohjalle ja yrittää näyttää siltä, ettei kuuntele keskustelua.
Mutta mikäs totuutta on kieltäminen. Suurvariksella on varmasti omat syynsä pitää sellainen puhtoinen ja kaunis nuori poika lähellään.”
Suurvaris on Vecastan sukua, pidä suusi soukemmalla. Kerefinin poika se tässä epäilyttävämpi on. Rahaa Kerefineillä ei ole, joten sitä hän ei ole voinut Variksille tarjota.”
Variksetko ottaisivat vastaan rahallisia lahjuksia? Älä viitsi. Sitä paitsi pojalla on muutakin, jota antaa. Suurvaris on varmasti hyväksynyt muunlaisia palveluksia. Nykyäänhän nuoret pojat makaisivat vaikka siskonsa kanssa päästäkseen Inahe Kerefinin paikalle.”

Nadiha sulkee korvansa keskustelulta ja nousee ylös. Teekuppi saa jäädä pöydälle. Hän astelee ulos, tuntee kirpeän kevätilman kasvojaan vasten ja antaa mukulakivikadun johdattaa hänet kotiin. Matkallaan hän yrittää sulatella sitä, mitä on naisten suista juuri saanut kuulla. Ei ole mitenkään epätavallista, että kiireettömät vanhatpiiat juoruavat kielensä mustiksi Lucastassa. Aina on joku, jonka varat riittävät työttömään elämään. Sellaisilla sieluilla on paljon sanomista muiden elämistä.

Pinnan alla on kuitenkin aina jotakin muuta. Yksikään huhu ei lähde tyhjästä. Joku kehittää huhuja kateudesta, vihasta tai pelosta. Ja joku yksinkertaisesti totuudesta. Nadiha tietää, että uudesta, nuoresta Perijästä liikkuu tummia huhuja osittain vain siksi, että kansa on hämmästynyt ja katkera uudesta Perijästä. Poika ei välttämättä ole tehnyt mitään muuta kuin osoittautunut poikkeuksellisen eteväksi ja puhtaaksi saadakseen Perijän tittelinsä.

Toisaalta Nadiha tietää, että on olemassa myös huhuja, jotka ovat totta. Edes osittain. Vecastan sukuun kuuluvasta Jorinista, Suurvariksesta, on liikkunut useita juoruja jo vuosien ajan. Sellaisia, jotka kertovat Suurvariksen nauttivan nuorempien poikien seurasta ennemmän kuin ikäistensä naisten. Nadihasta sellaisilla huhuilla ei ole mitään merkitystä. Valkoinen Varis ei ole antanut määräyksiä pariutumisesta. Ei ole kenenkään asia puuttua siihen, kenen kanssa suuressa asemassa oleva mies haluaa sänkynsä jakaa. Sinänsä Nadiha ymmärtää, ettei ole Varisten kannalta suotuisaa, jos heidän johtajansa valitsee Perijänsä sillä perusteella, kuka makaa hänen kanssaan mieluiten.

Nadiha irvistää ajatuksilleen. Mitä sellaiset asiat hänelle kuuluvat? Hän ei ole johtamassa maata. Hänellä riittää ajateltavaa jo valmiiksi. Nadihan koko muu perhe työskentelee Ietassa, hän kuulee aivan riittämiin puhetta Variksista ja heidän toimistaan. Hänen isänsä Karn Lenorie on yksi Ietan valkoisen huoneen Variksista. Sellaisen miehen tyttärenä tottuu tietynlaiseen huomioon. Ja juoruihin.

Siitäkin huolimatta, että Nadiha on Karn Lenorien tytär, hän mieltää olevansa enemmän äitinsä lapsi. Äidin, jonka mielialat saattoivat heitellä kullanhohtoisesta ylpeydestä silkkaan itsesääliin ja pelkoon. Äidin, joka ei tiennyt, milloin hymyillä ja milloin ei. Äidin, jonka kuolema ei vieläkään irrota otettaan kymmenen vuotta sen kanssa kamppailleesta Nadihasta.

Äidiltä jäi niin paljon kertomatta ja tekemättä. Hän opetti tyttärelleen, miten tehdään Lenorien suvun kuuluisia koruja ja myydään niitä Ninarin torilla. Sen maailman Nadiha tuntee. Kaikki alun ja lopun välissä on Nadihalle täysin tuttua. Vivahteikasta, mutta silti tuttua. Koruntekijä osaa työnsä aina, se taito ei kulu pois. Työnteon äiti osasi opettaa, mutta monia muita seikkoja ei. Hän ei koskaan kertonut tyttärelleen, miltä tuntuu rakastaa niin paljon, että keho pakahtuu siihen. Hän ei kertonut, kehen sellaiset tunteet saa kohdistaa. Eikä äiti kertonut puhtaudestakaan. Saarnasi vain Musteenkantajasta, isän tärkeästä työstä Ietassa ja siitä, että Valkoinen Varis tahtoo kaiken olevan puhdasta. Vieläkään Nadiha ei tiedä, millaista puhtaus oikeastaan on. Hän näkee kyllä vitivalkoiset Varikset, Lucastan valkaistut kadut ja auringon kimalluksen Korallitalon seinissä. Se ei siltikään kerro, miltä puhtauden pitää tuntua, kun kyse on ihmisestä. Valkoinen Varis jätti kertomatta ihmisilleen, mitä puhtaus tarkalleen ottaen on. Eikä äiti koskaan yrittänyt selventää sitä Nadihalle.

Enessa Lenorie jätti taakseen paljon. Nadiha ei ole vieläkään antanut anteeksi. Siitäkin syystä hän kiristää tahtiaan, astelee kiviportaat kotiinsa ja huomaa veljensä eteisessä. Ajatukset äidistä keskeytyvät. Veljen hymy täyttää huoneen.
Minä tiedän, mitä sinä aiot sanoa, enkä aio kuunnella”, Enhar sanoo ja kävelee Nadihan ohi kuin sisarta ei olisi olemassakaan.
Enhar, ole kiltti.” Yksi oikea äänenpaino. Veli on sulaa kultaa hänen käsissään. Enhar kääntyy, hymyilee surumielisesti ja huokaisee.
Anna tulla.”
Se tyttö. Inela Kerefin, Perijän sisar. Hän on kuollut.” Sanoihin sisältyy tuhat piilotettua kysymystä. Enhar tuntee siskonsa riittävän hyvin osatakseen vastata niistä jokaiseen.

Lause alkaa huokaisulla. Ikuisuuden mittaisella, syvällä.
Sen tytön kuolemalla ei ole mitään tekemistä äidin kuoleman kanssa, Nadiha. Ei yhtään mitään. Joskus ihmisiä vain kuolee Puhdistautumisessa. Kaikkien ruumiilliset voimat eivät yksinkertaisesti riitä musteesta luopumiseen. Jotkut ovat antaneet sen määrittää liikaa.”
Nadiha on kuullut samat sanat useasti edellisten vuosien aikana. Ne eivät vieläkään tarkoita mitään.
Äiti ei ollut heikko.”

Enharin silmissä käy jotakin tunnistamatonta. Nadihan sydän jättää kierroksen välistä, kun hän ymmärtää, ettei tunnista tunnetta veljensä silmissä. Enhar lähestyy siskoaan ja vie kätensä tämän olkapäille. Katsoo syvälle silmiin ja yrittää ymmärtää. ”Me emme voi sille enää mitään. Sinun täytyy päästää irti. Ei minun, Anatin, isän tai kenenkään muun vuoksi vaan itsesi.”
Ei tämä ole pelkästään sitä.” Totta. Melkein.
Eikö muka?” Enhar perääntyy. Kuvotus näkyy kasvojen pienissä välähdyksissä. ”Minkä muun vuoksi sinä muka tekisit korujasi ja myisit niitä? Minkä muun vuoksi näyttäisit niin helvetin heikolta joka kerta, kun joku vain mainitseekin Puhdistautumisen saati muut siellä sattuneet kuolemantapaukset? Sinä et ole edennyt lainkaan! Näen sinussa edelleen sen saman, pienen tytön, jota jouduin ottamaan kädestä, koska hän olisi sortunut muuten.”

Enhar kääntyy ovelle. Hän on kietonut lämpimän, harmaan kankaan kapeille harteilleen ja aikoo avata ulko-oven. ”Isä on mennyt eteenpäin, samoin Anat. Minäkin omalla tavallani. Nadiha, sinä olet ainoa, joka ei kykene jatkamaan elämäänsä. Ja minä alan olla kyllästynyt siihen.”
Kyllästynyt minuun?”
Enharin ilme miltei pehmenee. Vain miltei. Nuori mies puree hammastaan ja nyökkää. ”Sinun täytyy ryhdistäytyä, sisko.” Ei enää muuta. Enhar avaa oven, poistuu huivi harteillaan talosta ja jättää Nadihan seisomaan yksin eteiseen.

Häpeä saapuu heti. Se ei tule yksin, sillä on useita yhtä vahvoja kannattajia. Nadiha tuntee satojen kuumien kyynelien tekevän tuloaan silmien takana. Ne saapuvat kaihertaen ja raastaen, eikä Nadiha osaa tehdä niille mitään. Hän tuijottaa veljensä sulkemaa ovea ja ajattelee, että on taas toiminut väärin. Hän ei koskaan opi.

Tunneryöppy menee hetkessä ohi. Veljen selän ja sulkeutuvan oven kuvat poistuvat mielestä, terävyys palaa yksityiskohta kerrallaan. Nadiha muistaa jälleen, miksi seisoo siinä eikä ole torilla myymässä korujaan. Ei siksi, että voisi antaa veljensä kulkea jälleen kerran ylitseen. Nadiha vihaa sitä, että on jo vuosia sitten antanut Enharille mahdollisuuden tehdä niin. Sitä ovea ei saa enää lukkoon. Enhar tietää jo aivan liian hyvin, miten suuri vaikutus hänellä on siskoonsa. Nadiha ei kuitenkaan ole jäänyt kotiin sen vuoksi. Hän ei ole jäänyt kotiin vain jäädäkseen kotiin. Hänen täytyy ottaa päivän lehti mukaansa, suunnata torin kautta junalle ja maksaa itsensä Anfariin. Itse Anfarissa junat eivät kulje, se alue Athalasta on täysin omavaraista. Kaunista metsää, puroja ja syviä järviä. Ei junia, ei haukkuvia koiria ja kiirehtiviä ihmisiä.

Nadiha vaihtaa kenkänsä tukevampiin, sillä tietää joutuvansa kävelemään Anfarissa paljon. Hän hakee lehden keittiön pöydältä, sulloo sen kangastakin taskuun ja vetää sitten takin ylleen. Nopea vilkaisu peiliin. Harmaat, laineikkaat hiukset. Samanlaiset kuin isällä ja Enharillakin. Pitkähkö, kapea runko ja tavalliset kasvot. Sievät, mutta eivät näyttävät toisin kuin isosiskolla ja Enharilla. Asioita, jotka eivät periytyneet äidiltä.
Nadiha astuu jälleen kerran ulos. Hän tietää sulkevansa oven pitkäksi ajaksi. Kerefinin perhe asuu Anfarissa, ja Anfarissa menee aina useampi päivä kerrallaan.

* * *

Tori on hiljaisempi kuin yleensä. Kevätlinnut nauravat kivien keskeltä kasvavien puiden latvoissa, ihmiset kävelevät lomittain ja tutkailevat Ninarin torin antimia. Kankaita, leipää, jopa lihaa niille, joilla on varaa maksaa siitä. Nadiha pujottelee tiensä ihmisten seasta omaan työpisteeseensä vain kertoakseen saman kojun jakavalle Acantha Leighille, että saisi käyttää loppuviikon ajan kumpaakin puolta kojusta. Acanthaa ei kuitenkaan näy missään, koju lepää paljaana. Nadiha ei siis ole ainoa, joka on päättänyt ottaa vapautuksen toripäivistä.

Nadihalla olisi teoriassa aina varaa ottaa pieniä vapautuksia. Lenorien perhe tunnetaan koruistaan, joita Enessan jälkeen on ryhtynyt tekemään Nadiha. Lisäksi tilanne, jossa kolme perheestä tekee töitä Ietassa ja yksi valmistaa maankuuluja koruja, on jokseenkin edullinen jokaiselle neljästä. Silti Nadiha haluaa jatkaa Lenorien koruperinnettä, tehdä töitä käsillään ja kohdata ihmisiä Ninarin torilla, kaupankäynnin keskuksessa. Elämä ei olisi mitään ilman vaikeita asiakkaita, tilaustöitä tekeviä vanhoja rouvia ja kulkukissoja ihmisten jaloissa. Nadiha rakastaa työtään. Nyt ei vain ole aika sen teolle. Nyt on aika matkata Anfariin tapaamaan Kerefinin perhettä ja kysymään kysymyksiä, joita ei koskaan saisi kysyä. Nadiha jättää tyhjän työpisteensä taakseen ja katoaa ihmisvilinään ajatellen, että hänen täytyy olla hullu lähtiessään tapaamaan Kerefinejä, jotka ovat menettäneet lapsensa. Ajatus ei ole lainkaan niin kamala kuin muut hänen mielessään auringonnousun jälkeen risteilleet mietteet. Hän kävelee nopeammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti