Tulisielu: luku 27

Luku 27: Aurinko herää

Xanderille kirkkaat, keltaiset säteet ovat tuttuja, vaikka niiden ei pitäisi olla. Ne eivät tunnu iholla miellyttäviltä, mutta eivät myöskään polta tai tuhoa häntä. Niitä sietää, koska on pakko. Ajatus siitä, että päiväkulkijat kirjaimellisesti elävät auringonvalossa saa hänet tuntemaan hetkellistä arvostusta heitä kohtaan. Hän ei välttämättä osaisi.

Xander istuu suuren männyn isoimmalla, kestävimmällä oksalla. Muut yökulkijat laskeutuvat valkoisilla silvillään ensimmäisestä portista alas Marmoreaan Auringon levittäessä loputkin säteistään Avariin. Kaikki näyttää niin erilaiselta päivällä, ja Xander huomaa ajattelevansa, ettei se oikeastaan haittaa. Usva ei toki näytä niin upealta kuin öisin, mutta nykyäänhän usvaa tuskin edes on jäljellä. Ei siis tunnu kovinkaan pahalta, että Aurinko sävyttää jäljelle jääneen, heikon usvan kullankeltaiseksi ja saa polun loimuamaan keltaisen ja oranssin eri väreissä. Se näyttää Xanderista jopa lähes kauniilta.

Kestää hetki, että mustasiipiset päiväkulkijat lentävät Marmoreasta auringonvaloon, kirkkaaseen uuteen päivään. He tekevät niin jokainen aamu, mutta Xander on niin harvoin näkemässä sitä, että jokin hänen sisällään liikahtaa. Siinä hetkessä on jotakin merkityksellistä – kahtiajaettu kansa vaihtaa vuoroja maahan, jonka he molemmat omistavat. Vai onko ’omistaa’ väärä sana, kun kyseessä on jotakin, joka ei alunalkaenkaan kuulunut heille?

Xander erottaa mustien siipien massasta kullankeltaiset hiukset ja pitkän laahuksen. Niar on tänään päättänyt korostaa sitä, kuka hän on. Hän on kantapäästä silmiin täysin kullanhohtoinen, ja Xander huomaa hymyilevänsä maskinsa alla. Hän todella osaa hymyillä.

”Niar”, hän kutsuu miestä, jolle on puhunut tuskin kertaakaan kunnolla. Hän tahtoo puhutella Niaria tämän omalla nimellä. Ei hänen syntyperäänsä viittaavilla termeillä, joita muut mielellään viljelevät.

Niar lopettaa lentonsa ja jää lepattelemaan ensimmäisen portin ylle. Hän kurtistaa hivenen tummia kulmiaan. ”Saattaja?” Hänen äänensä on tummempi kuin Xander oli kuvitellut.

Xander nyökkää vastaukseksi. ”Jäin Avariin johtajamme luvalla”, hän sanoo ja tiputtautuu siivilleen puusta. ”Minulla olisi sinulle hieman asiaa.” Virkettä ei voi sanoa ilman pahaenteistä sävyä, joten Xander yrittää näyttää mahdollisimman rauhalliselta. Se tuskin käy Niarille mitenkään ilmi, sillä maski ja mustat lasit peittävät kaikki ilmeet.

”Hyvä on”, Niar sanoo lopulta ja tekee käännöksen ilmassa. ”Mennään punaisen järven luokse.” Kun Xander ei vastaa mitään, hän lisää vielä: ”Se on ainoa paikka, jossa osaan keskittyä kunnolla.” Xander nyökkää vaisusti ja lähtee lentämään Niarin rinnalla. Xander ei ole koskaan käynyt punaisella alueella, sillä tietää sen olevan täynnä Auringon energiaa. Siellä ei kukaan yökulkijoista viihdy. Mutta Niarillahan on tietenkin aivan omat syynsä pitää alueesta.

Kun he ovat lentäneet tarpeeksi pitkään puiden yläpuolella, Xander erottaa selvän punaisen alueen allaan. Välissä ei ole mitään, tummanvihreät lehvät vain yhtäkkiä muuttuvat verenpunaisiksi. Xanderin ei pitäisi tietää, miltä veri näyttää, sillä hän ei ole elänyt vielä silloin, kun Aurinko syntyi veren keskeltä ja värjäsi osan metsästä punallaan. Silti hän tietää, että tämä intensiivinen, räikeänpunainen sävy on syntynyt verestä.

Niar laskeutuu ensimmäisenä. Hän tuntuu tietävän jo korkealta, minne heidän tulee laskeutua. Xander seuraa häntä ja huomaa laskeutuvansa keskelle punaisten puiden ympäröimää järveä. Järvellä ei ole varsinaista rantaa, tummemmanpunaiset heinät ovat levittäytyneet sen ympärille. Yksi tumma kivi on aivan järven reunalla. Niar istuutuu sen päälle ristien jalkansa ja antaen mustien siipiensä koskettaa punaista vettä. Xander vain seisoo. Hän tekee kuitenkin jotakin erilaista, jotakin jota harvoin tekee toisten olentojen seurassa. Xander riisuu varoen ensin mustat lasinsa ja vetää sitten kasvojen alaosan peittävän maskin pois.

Niar katsoo häntä yllättyneenä. Xanderin maine tunteettomana olentona rapistuu Niarin nähdessä, että Xanderilla todella on piirteet siinä missä muillakin. Pitkä, melko iso nenä ja aivan vaalea iho. Ihoakin vaaleammat ja kirkkaat siniset silmät, joiden katse pysyy neutraalina. Vaikka mikään ei enää suojaakaan Xanderin kasvoja, hänen olemuksensa säilyttää arvokkuutensa ja neutraaliutensa. Niar ei osaa edelleenkään sanoa, mitä Xanderin vaaleansinisten silmien takana tapahtuu. Hän uskaltautuu kuitenkin hymyilemään hieman Xanderin luottamukselliselle eleelle.

”Minä haluan keskustella kanssasi siitä, mitä Zenith teki.” Xanderin ääni kuulostaa vapaammalta, selkeämmältä ilman maskia edessä.

”Minun kanssani?” Niar kuulostaa huvittuneelta. ”Pitäisikö minun olla otettu?” Xander huomaa, että Niar kokee olevansa altavastaavana tilanteessa. Että hän, aina pilkattu ja vihattu ei voisi koskaan muuttua miksikään muuksi. Xander tuntee pistoja. Ne ovat kylmiä ja tuntuvat syvällä.

Xander päättää kuitenkin sivuuttaa Niarin äänensävyn. ”Hän valitsi sinut tarkoituksella uhrikseen. Miksi?”

”Koska minä olen ainoa, joka voi kuolla.” Niar hymyilee. Hymy on kaukana aidosta, jopa Xander näkee sen.

”Ei. Siinä on täytynyt olla muutakin.”

Niar alkaa nauraa. Nauru on hänen hymynsä vastakohta. Se on vapaa ja kirkas, ja jos sillä olisi väri, se olisi yhtä kullankeltainen kuin Niarin hiuksetkin. ”Tietenkin siinä oli jotakin muutakin, Zenith ei ole typerä.” Niarin puheääni muuttuu. Pinnallisuus on poissa viimeistään Zenithin nimen kohdalla. Niar puhuu nyt omalla äänellään. ”Zenithin on täytynyt kertoa suunnitelmastaan myös sinulle, sillä hänhän yritti saada sinua viemään itseään Lasiaan vielä silloin, kun hänellä oli siivet.”

”Olen pahoillani siitä. Minä en toimi ammattiani vastaan ja kuljeta Lasiaan ketään, joka sinne ei kuulu.” Xander tuntee suupielensä nykivän. Hän ristii kätensä, hän ristii ne aina, kun pelkää niiden alkavan täristä.

”Sen Zenith kertoikin. Asiat johtavat aina toiseen, turhaa sitä on alkaa vatvomaan.” Niar vaihtaa jalkojensa asentoa. ”Zenith valitsi minut paitsi siksi, että voin kuolla, myös siksi, että minä olen ainoa, joka tietää hänen pyrkimyksistään. Aivan kuten hänkin on ainoa, joka tietää minun pyrkimyksistäni.” Niar huomaa valehdelleensa. Zenith ei tiedä kaikkea, ja Kainhan tiesi myös lähes kaiken saman kuin pikkusiskonsa. Kainista on vaan niin kauan aikaa.

”Sinun pyrkimyksistäsi?” Xander kohottaa kulmiaan, ja huomaa tekevänsä niin vaistomaisesti eikä siksi, että olisi oppinut muilta tekemään niin. Ele on jäänyt häneen.

”Niin.” Niar ei lisää mitään, tuijottaa vain kiinteästi Xanderia takaisin silmiin. Hänellä ei liene aikomustakaan avata mitään sen tarkemmin.

Xander räpyttää siipiään kuin aikoakseen lähteä. ”Sinä et siis aio uskoutua minulle. En voi vaatia sitä sinulta”, Xander toteaa ja on jo miltei nousemassa siivilleen.

”Kenties en. En vielä.”

”Vielä?” Xander tuntee jonkin kuohahtavan sisällään, jonkin yhtä punaisen kuin kaikki hänen ympärillään. ”Mitä tarkoittaa vielä sellaisille olennoille, joiden maailma tekee kuolemaa? Jos et kerro nyt, et välttämättä tule koskaan kertomaan! Paniikki on levinnyt kaikkialle, jokainen usvastasyntynyt pelkää Avarin ja Kuun puolesta. Jopa johtajamme Ogre. Minä näin hänet edellisenä yönä täyden paniikin vallassa. Kuvittele, Ogre, joka ei koskaan osoita merkkiäkään siitä, että häntä pelottaisi.”

”Puhut nyt väärälle henkilölle”, Niar toteaa ja naurahtaa jälleen tavalla, jota Xander ei ymmärrä. Ei tässä tilanteessa. ”Kuvittelin sinun olevan hieman paremmin perillä kaikesta, mutta ilmeisesti yliarvioin sinut.”

Niarin ylpeys leijuu ilmassa, Xander voi miltei maistaa sen kielellään. ”Me kaikki emme omaa samanlaisia suunnitelmia kuin sinä ja liekkihiuksinen ystäväsi.”

”Ei siihen suunnitelmaa tarvitse, että näkee, mitä tapahtuu. Totuus kävelee sinun silmiesi edessä joka ikinen yö, etkä sinä ole koskaan havahtunut avaamaan silmiäsi sille. Jos Ogrea pelottaa, häntä pelottaa aivan muusta syystä kuin sinua.”

”Minä en ymmärrä, mitä sinä vihjaat.”

Niar nousee ylös. Hän on pitkä ja voimakas, mutta siltikin lähes päänmitan verran Xanderia lyhyempi. ”Punahiuksinen ystäväni on selvitttänyt totuuden jo kauan ennen minua”, Niar sanoo ja ottaa askeleen lähemmäs Xanderia, ”Kain tajusi Ogren touhut jo kauan ennen kuin edes kehitin suunnitelmaani.”

”Suunnitelmia ja suunnitelmia”, Xander sanoo peittelemättä halveksuntaa äänessään. ”Se on aivan liian suuri sana sanottavaksi ilman selvennystä.”

”Ja miksi minä selventäisin, kun sinä tulet pian ymmärtämään kaiken? Kun Kuu kuolee, sinä tulet näkemään, mitä minä ja Zenith haluamme.”

”Kuun kuolemaanko te kaksi pyrittekin? Minä kun kuvittelin, että Zenith aikoo etsiä veljensä, jotta hän voisi auttaa Avarin tilanteen parantamisessa ja nimenomaan estää Kuuta kuolemasta.”

Niar pysähtyy vain metrin päähän Xanderista. Hänen katseessaan on kiiluvaa uhmaa. ”Kain ei voi auttaa siskoaan, Kain voi ainoastaan kertoa tapahtumista ennen Auringon syntyä ja sen jälkeen. Minäkin voisin kertoa ne samat tarinat tässä ja nyt”, Niar toteaa, ”mutta en kerro. Minä aion kuuluttaa ne paljon suuremmalle yleisölle. Miksi emme pitäisi isoa kokousta kaikkien usvastasyntyneiden kesken?”

”Jos sinä kerran tiedät kaiken saman kuin Kainkin, mikset sitten kertonut sitä aikanaan Zenithille?” Xander ymmärtää, että valostasyntynyt on antanut Zenithin mennä äärimmäisyyksiin. Niar on katsellut sivusta Zenithin toimia ja tiennyt kokoajan, että voisi auttaa tätä kertomalla.

”Minusta oli miellyttävää katsoa, kuinka pitkälle hän aikoo mennä. Rehellisesti sanoen en odottanut hänen käyvän minun kimppuuni päästäkseen Lasiaan. Mutta Zenithän on aina osannut yllättää, ja nyt hän lienee jo totuutensa ytimessä.” Niarin keho värähtää muutaman kerran, aivan kuin hän muistelisi Zenithin käsien kosketusta hänen kaulallaan. Niarin ajatuksenjuoksu ei avaudu Xanderille, mutta kenties sen ei ole tarkoituskaan.

”Ja mitä sinä sanoitkaan Ogresta? Hän oli aidosti kauhuissaan nähdessäni hänet puun juurelle käpertyneenä.”

”Ogre… Ogrehan on syy tähän kaikkeen. Etkö ole koskaan ihmetellyt, miten hän on pysynyt kaikki nämä kuunkierrot elossa tiputtamatta sulan sulkaa?”

Xander kurtistaa kulmiaan entisestään. ”En pidä siitä, mitä vihjaat.” Ajatus siitä, että kaikkien arvostama ja oikeudenmukainen Ogre tekisi jotakin niin suurta, että itsensä Kuun elinvoima järkkyisi, on kertakaikkisen väärä.

”Sinulla ei selkeästikään ole minulle vastauksia”, Xander sanoo vaikka tietää kuulleensa juuri varsin paljon.

”Vaiko kenties sellaisia vastauksia, joita haluaisit kuulla?” Niarin hymy kuolee hänen kasvoilleen. Ilmeessä ei ole enää mitään kujeilevaa, raivo kuplii pinnan alla. ”Et voi varastaa aikaani tällä tavoin ja olettaa, että kuulisit minulta vain siloteltuja versioita. Minä olen uhrannut uskomattoman paljon aikaani siihen, että saisin omaa ajatusmaailmaani ujutettua tähän korruptoituneeseen maailmaan. Minä olen aina elänyt sille, että saisin todistettua muillekin sen, ettei kansa tarvitse Kuuta elääkseen. Välillä tuskin uskon itsekään sitä, mitä yritän kaikille suoltaa. Ja nyt me olemme niin lähellä totuutta, niin lähellä etten aio muuta kuin odottaa, että Kuu sammuu.”

Xander ei sano mitään, sillä hän olettaa Niarin haluavan vielä jatkaa.

”Zenith ei tiedä mitään siitä, miten paljon olen tehnyt sen eteen, että tilanne äityisi tällaiseksi. Jos Zenith on jotakin jättänyt sinulle kertomatta, niin sen, että hän tanssii kahdella puolella. Hän tahtoo toki auttaa Avaria, mutta jos hän voi auttaa sitä Auringon avulla, hän tekee sen. Zenith tietää sen, että jos – tai pikemminkin kun – Kuu kuolee, kansa saa kuoleman.”

”Ja Zenith tahtoo kuolemaa.” Xanderin ääni kuolee hänen kurkkuunsa. Kaikki tuntuu liian sekavalta, liian painavalta hänen päänsä sisällä ja ulkopuolella.

”Tietenkin hän tahtoo, hän on aina leikitellyt sillä ajatuksella”, Niar jatkaa, ”mutta minä olen tehnyt sen eteen paljon enemmän. Minä olin se, joka puhuin Auringolle. Minun vuokseni Aurinko synnytti valosta uuden lapsen, veljeni, joka provosoi pelkällä olemassaolollaan Ogrea.”

”Ogre ei mitenkään voi liittyä tähän kaikkeen.” Xander ei keskity lainkaan siihen, mitä Niar hänelle kertoo. Hän keskittyy vain kieltämään sen, mitä ei voi uskoa todeksi.

Niarin katse on liian maaninen, hän on siirtynyt jonnekin, josta Xander ei voi häntä enää tavoittaa. ”Minun veljeni, jonka sinäkin tunnet, on usean kuunkierron ajan lisännyt Ogren pelkotiloja. Veljeni on syntynyt Auringosta, joten hänen siipensä eivät tietenkään tipu, ja mikäpä muukaan pelottaisi Ogrea niin paljon kuin toinen täydellinen olento.”

Niar ei kiinnitä huomiota siihen, että ymmärrys leviää Xanderin kasvoille. Xanderille ei kestä kauaa yhdistää sekavia kuvioita toisiinsa. Vaikka hän ei ymmärräkään mitään, mitä Niar sanoo suunnitelmista tai Ogresta, yhden asian hän osaa tämän puhetulvasta poimia. Ogren lisäksi on olemassa vain yksi yökulkija, joka ei ole koskaan tiputtanut höyhentäkään. Se ainoa, jota Xander on koskaan osannut vihata. Iscario.

”Sinun veljesi”, Xander sanoo eikä tunnista itseään äänestään, ”sinun veljesi. Hän on Iscario, niinhän? Sinun syytäsikö hänen olemassaolonsa on?”

Niarin puhetulva lakkaa kuin seinään, hän havahtuu Xanderin läsnäoloon. ”Juurihan minä niin sanoin.”

Viha kurottuu mustana ja niljakkaana Xanderin kurkkua kohti, pyrkii tulemaan ulos. Loppujen lopuksi se jää kurkkuun kiinni, puuduttaa hänen ruumiinsa ja saa hänet puristamaan kädet nyrkkiin. Hän ei tunne, kuinka hänen omat kyntensä pureutuvat kämmenen ihoon. Mies hänen edessään on syyllinen sen olennon syntyyn, joka tuhosi kaiken Xanderin rakastetun elämässä. Xander ei itse koskaan tuntenut Elin kipua ja ahdistusta suoraan, mutta vihaa hän on aina osannut tuntea tämän puolesta.

”Jopas”, Niar sanoo lennähtäen aavistuksen verran taaksepäin. Hän näyttää selvästi yllättyneen Xanderin voimakkaasta reaktiosta, vaikka Xander itse ei tiedosta ruumiillisen kielensä paljastavan mitään. Hän tuntee vain vihan sisällään. Se liikkuu kurkusta koko ruumiiseen, laskeutuu hänen vatsaansa ja aloittaa nakertamaan sisäelimiä. Xanderista tuntuu, että se ei jätä mitään jäljelle.

Xander kääntää päänsä. ”Minusta ei ole tähän keskusteluun.” Tietenkään ei ole. Hän ei tahdo sanoa enää koskaan sanaakaan miehelle, joka on syyllinen Iscarion olemassaoloon. Ei, vaikka Niar tietäisi kaikki maailman salaisuudet.

”Huomaan sen”, Niar vastaa kevyesti. Aivan liian kevyesti. Niarilla ei ole aavistustakaan siitä, miltä Xanderin sisällä tuntuu nyt. Hän ei näe mustaa visvaa Xanderin sisäelimiin takertuneena, ja vaikka näkisikin, hän ei voisi koskaan tuntea sitä. ”Palaa luokseni, jos sinulla on vielä lisää kysymyksiä. Tai sitten voit vain odottaa ja katsoa, mitä maailmalle käy.” Välinpitämättömyys puhuu.

Xander nousee siivilleen. Tähän punaiseen osaan Avarista hän ei palaisi enää koskaan.