tiistai 15. lokakuuta 2019

Viimeinen laulu: epilogi


Epilogi: Valoa sataa

Syyskuinen päivä on aluillaan Joshuan astellessa hautakivien lomassa etsien oikeaa hautaa. Puun vieressä, pienen ja vahvan kuten haudattu tyttökin. Joku on tuonut haudalle valkoisia liljoja, enkeli Gabrielin kukkia. Joshua onnistuu hymyilemään.

Kaikki uudet alut. Hetket, jotka kiriytyivät loppuunsa ja sallivat jonkin syntyä. Kukat haudalla, sekuntien merkityksettömyys. Aika on pyyhkinyt tytön haudan yli, Joshua on useita vuosia vanhempi kuin tyttö koskaan ehti olla. Joshua ei enää muista sitä poikaa, joka hän oli puhuessaan tälle edellisen kerran. Se poika ei ollut yksilö vaan vanki voimakkaiden kahleiden takana. Se versio hänestä ei koskaan nähnyt, millaisen tien maailma oli hänelle varannut.

Köyhäinapu. Raja-alueiden uudistaminen. Kaikki vain väliaikaista, kuten enkeli taannoin hänelle kertoi. Joshuan piti mennä niin pitkälle, että kuuli enkelin laulun järisyttävän maata, että uskoi omaan arvoonsa. Nyt hänen arvonsa peilautuu hänelle takaisin jokaisella kerralla, kun lapsi kadunkulmassa kiittää, kun taudin sotkemat kasvot vääntyvät hymyyn. Maailma on niin kaunis. Kumartuessaan tytön haudalle Joshua tietää, miksi tyttö pysyi niin vahvana. Vihdoin hän näkee maailman kuten tyttökin.

Laskiessaan kukkansa haudalle Joshua tuntee oikeassa silmässään pistoksen. Hän kohottaa katseensa taivaalle ja näkee valon halkovan tiensä pilvien läpi. Kuulas aamu saa uuden sävyn, kun Joshua ymmärtää, miksi hänen lapun peittämää silmäänsä särkee.

Vai niin. Vai näin se siis käy, irti päästäminen. Joshua sulkee molemmat silmänsä ja nousee varoen ylös. Aika on kulunut loppuun, enkelin sanat käyvät toteen. Miten paljon hän saikaan, miten suuren onnen maailma ehti vielä kokea. Kunpa kaikki saivat toiveensa toteen. Kunpa kaikki olivat edes hetken onnellisia.

Joshua avaa silmänsä ja ottaa laulun vastaan, kuuntelee sen loppuun. Ääni halkoo ilmaa. Taivaankannen revetessä nuoren naisen haudalle sataa valoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti