tiistai 15. lokakuuta 2019

Viimeinen laulu: luku 10


Luku 10: Marmori

Velvollisuus istuu rintakehällä sanomatta sanaakaan. Freja ei hätistä sitä pois, mutta hänellä ei ole riittäviä voimia kantaa sitä maaliinsa. Päivä kaartuu kohti loppuaan, aurinko läikehtii sisään värikkäistä lasi-ikkunoista.

Askeleet penkkirivistöjen välissä ovat kuin anteeksipyytävät, ne lähestyvät varoen ja kunnioittaen, olemassaoloaan alleviivaamatta. Freja kääntyy katsomaan tuttuja, kulmikkaita kasvoja. Abraham Thornbell. Hänen pitkäaikainen ystävänsä ja auttajansa, mies, joka tulee ja menee.

Abraham kohottaa suuren kätensä ja vetää varovaisen hymyn kasvoilleen. Jälleen kerran miehen koko olemus pyytää itseään anteeksi Jumalan silmien alla. Freja ei ole koskaan kysynyt mieheltä siitä. Hetkeksi Freja sallii itsensä unohtavan rinnallaan istuvan velvollisuuden ja kääntyy Abrahamin puoleen.

Tervehdys, ystäväni. Jumala ei ole suonut meidän kohtaavan useampaan viikkoon. Missä sinä olet ollut?”
Muualla”, lempeä ääni vastaa. ”Olen pitänyt huolta alueista, joilla tilanne on lähtenyt käsistä jo kauan sitten.”
Olet ollut vapaaehtoisesti reuna-alueilla?”
Jonkun täytyy pitää niitäkin silmällä.”

Helpottunut hymy leviää Frejan kasvoille hänen kuullessaan uutiset. Kirkko ei enää yletä toimiaan reuna-alueille. Valtio on kieltänyt sen ehdottomasti. Raamattu käskee auttamaan lähimmäistään, se lukee Frejan suonissa, mutta hän ei määritä lakia. Jotakin on pakko uhrata jonkin rakentamiseksi. Kaikkia ei voida ottaa huomioon. Silti Abraham pitää huolta siitä, minne hänen kätensä ulottuvat.

Kiitos, Abraham. Sinä teet Jumalan työtä.”
Hymy tarttuu, mutta ei sytytä valoa Abrahamin silmiin. Uurteet niiden reunoilla ovat syvät, Freja ei tiedä, mikä miestä painaa.
Teen vain sen, mitä minun täytyy. Sinulla on täällä kädet täynnä työtä.”
Freja nyökkää huokaisten.
Siinä sinä olet oikeassa. Minä en ole kyennyt juuri lepäämään, aina on joku, joka saapuu kirkkoon sallittuna aikana pyytämään apua. Sitä varten minä olen täällä.”

Hymy pysyy Abrahamin kasvoilla. Mies astuutuu kohti ensimmäistä penkkirivistöä, mutta ei istuudu ennen Frejaa. Freja jää vain tuijottamaan vaaleatukkaista miestä, joka odottaa hänen istuutuvan. Mutta Freja ei lepää. Ei hän. Kaikista ihmisistä hän on viimeinen, joka ehtii asettaa kehonsa levolle. Edes sunnuntaisin ei ole aikaa sellaiselle. Ei tässä maailmassa.

Istuudu vain, minä en –”
Naiset ensin”, Abraham sanoo nyökäten penkille.
Frejan ilme on järkkymätön.
Ystäväni, olen tosissani. Minä en millään voisi.”
Sinä kaikista tuntemistani ihmisistä tarvitset eniten lepoa. Päästä hetkeksi asemastasi ja nimestäsi, istu viereeni penkille.”

Naurahdus halkoo ilmaa, kylmä ja kova, tunteista tyhjennetty.
Minä olen asemani ja nimeni. Ei ole mitään ilman niitä.”
Abraham vain seisoo, odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Miehen lempeiltä piirteiltä Freja löytää armollisuuden, jota hän ei ole koskaan voinut itselleen suoda. Se on yksin Jumalan annettavissa. Silti Abraham pysyy liikkumattomana, pitää katseensa suoraan Frejassa.

Päätään pudistellen Freja sallii kehonsa levähtää. Kyse ei ole koskaan pelkästä kehosta. Se on hänen työkalunsa, mielensä kuori. Jos hän antaa itsensä levätä hetkenkin verran, hän päästää irti kaikesta. Silloin vastuu vyöryy hänen ylitseen ja hän muistaa kaiken sen, mitä ei voi koskaan pelastaa. Eikä hänellä ole varaa ajatella siitä mitään. Ei Astraliljan haavoja, Janin kipuilua ja Isakin murtumatonta ylpeyttä, reuna-alueilla tuhoutuvia ihmisiä.

Silti Freja istuu. Abrahamin lämpö saa hänet jäämään. Mies istuutuu hänen viereensä, ristii kädet syliinsä ja kohtaa Frejan vihreät silmät.
Kiitos, että jäit siihen.”
Väsynyt hymy käväisee Frejan kasvoilla.
Minulla on tänään tärkeä tehtävä edessäni. Kaikkien silmissä olen hyvä ja esimerkillinen, mutta tätä tehtävää olen vältellyt paha sydämessäni.”
Abraham on oppinut olemaan esittämättä kysymyksiä. Freja kertoo kaiken omaan tahtiinsa.
Minua odottaa kahdenkeskinen kokous isoveljeni kanssa. Valtiollinen kokous pidetään vasta loppukuusta, ja meidän tulee miettiä, millaisia asioita haluamme siinä käsitellä.”

Freja huokaisee syvään, painaen päätään hieman alemmas. Vuosien väsymys painaa hänet hetkeksi lysyyn, hän näyttää paljon ikäistään vanhemmalta. Hauraammalta. Abraham on tottunut tähän puoleen naisesta.

Veljeni osaa olla vaikea ihminen. En varsinaisesti saisi ajatella hänestä pahaa, mutta hänen kanssaan keskusteleminen on aina vaatinut oman energiansa.”
Onko olemassa jotakin, josta et haluaisi keskustella hänen kanssaan?”
Freja kohottaa katseensa, Abrahamilla on aina ollut kyky nähdä hänen sisälleen, silmiensä taakse.
Kyse on enemmänkin siitä, millainen Isak on kuin siitä, että haluaisin salata häneltä jotakin.”

Tauko. Muisto. Freja räpyttelee muiston pois.
Freja?” Abrahamilta ei jää mitään näkemättä.
Ei hätää, minä vain…” Aurinko paistaa lasi-ikkunasta sisään. Freja vetää syvään henkeä. ”Minä vain muistin, että minä todella olen pahimman laatuinen valehtelija, toimin oman uskoni vastaisesti. Kavallan oman veljeni joka kerta, kun näen hänet.”

Abrahamin kulmikkailla kasvoilla lepää syvä myötätunto. Mies avaa kämmenensä, ei tarttuakseen Frejaa tämän kädestä ilman tämän lupaa, ainoastaan jättääkseen tukensa leijumaan ilmaan. Valinta on Frejan, nainen laskee kätensä miehen omalle.

Minä joudun valehtelemaan veljelleni sellaisista asioista, jotka on pakko pitää hänen ulottumattomissaan yleisen hyvinvoinnin nimissä. En tarkoita demonisoida Isakia näiden sanojen valossa, asia vain sattuu olemaan niin.”
Silloin sinun täytyy toimia niin. Meistä kukaan ei voi olla Herran silmien alla täydellinen. Olet ihminen, saat olla haavoittuvainen ja hauras.”

Frejan silmissä kiiltää. Hän ei muista, miltä itkeminen tuntuu, mutta muistaa, ettei Jan ollut vielä syntynytkään, kun hän itki edellisen kerran. Siitä maailmasta on enää vain vähän jäljellä, uskon pienet rippeet, kultaisin portein suojatut. Itku ei tule nytkään.

Kerro minulle reuna-alueista. Miltä niillä näyttää nykyään? Onko vesi tulvinut yli, onko mitään uponnut?” Vasta kysyessään Freja ymmärtää, kuinka paljon hän on keskittynyt yksinomaan uskoon. Kaikki muu on valunut seulasta läpi.
Sääolot ovat kaoottisemmat kuin täällä. En tiedä, mistä se johtuu. Vaihtelut ovat radikaaleja. Ihmiset ovat pysyneet samanlaisina, muodostuneet yhteisöt ovat vain aiempaa tiiviimpiä.”
Onko menetetyiltä alueilta selvinneitä yhä hengissä?”
On. Entisen Aasian ja Venäjän alueilta lähinnä. Heidän yhteisönsä on tiivis ja pieni ja muut vainoavat erityisesti heitä. Käsitys harhaoppisuudesta vallitsee silloinkin, kun kaikki Jumalan lait on raadeltu vereslihalle.”

Freja nyökkää hiljaa. Silmissä ei enää kiillä. Hän on aina tiennyt, ettei kaikkia alueita voi pelastaa. Valtiokin keskittyy vain Euroopan keskukseen, siihen, missä hänkin tekee työtään. Jokaista huopaan kääriytynyttä, liassa rämpivää ihmisen lasta ei voi pelastaa kulkutaudeilta ja toisiltaan. Frejaa pelottaa itse asianlaitaa enemmän se, että hän hyväksyy sen niin helposti.

Kiitos, Abraham.”
Entä täällä päin maailmaa? Kuinka kaksoseni voivat?”
Freja onnistuu hymyilemään.
Edenbergit ovat kunnossa. He näyttävät toipuneen hyvin kirkkonsa palosta. Veljeksistä hiljaisempi tarvitsee selvästikin omaa tilaa, traumat näkyvät hänessä vielä selvästi. Silti sanoisin tilannetta paremmaksi kuin aiemmin. He ovat tehneet hienoa ja arvokasta työtä auttaessaan minua kaikenlaisessa.”

On Abrahamin vuoro hymyillä.
Oli siis oikein tuoda heidät tänne sinun luoksesi.”
Ehdottomasti”, Freja vastaa. ”Olen järjestänyt Johanille toimintaa, johon hän saa purkaa kaikkea kokemaansa. Joshualle puolestaan haluan antaa mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa.”
Ajan antaminen tällaisessa maailmassa on kultaisinta, mitä voi tehdä.”
Minä olen vain ihminen, mutta teen parhaani. Hekin ovat tehneet. He haluaisivat varmasti puhua auttajalleen, etsisinkö heidät, jotta voitte vaihtaa jokusen sanan?”

Nyökkäys. Abraham nostaa toisen kätensä, sen, jolla Frejan oma ei lepää.
Odota hetkinen. Onko… onko kaikki muuten hyvin? Miten Astralilja on jaksanut? Onko hänen suhteensa tehty suurempia linjauksia?”
Abrahamin huoli lämmittää Frejan rintakehää. Hän ei tohdi vielä vetää kättään pois.
Tilanne on tasainen. Ei suurempia nousuja tai laskuja, ihmiset ovat pysyneet ihmisinä. Astralilja on totta puhuen ollut kovin huonossa kunnossa, mutta jaksanut hienosti tehdä töitä. Live-tilassa esiintyminen on raporttien mukaan nostattanut kansan toivoa jälleen. Olemme harkinneet Astraliljan viemistä kansan keskuuteen.”

Lisää hitaita nyökkäyksiä. Freja erottaa prosessoinnin Abrahamin kasvoilla, mies ei tohdi sanoa kaikkea, mitä ajattelee.
Muistathan pitää huolta myös itsestäsi?”
Yritän parhaani”, Freja sanoo, vaikka tietää unohtavansa itsensä heti, kun nousee penkiltä.
Se riittää minulle.”

*

Vastuu on siirtynyt kurkulle. Hengittäminen on vaivalloista vastuun takertuessa kiinni kurkunpään lihaan. Freja kohtaa veljensä koristeellisen kirkon, pyhimysten ilmeettömät kasvot. Enkeli alttarilla on kuin irvokas muistutus, Freja tuntee naurun pulppuavan sisällään.

Olet ajoissa, sisareni”, matala ääni tervehtii korkealta. Freja kohottaa katseensa vain havaitakseen Isakin seisovan toisen kerroksen tasanteella. Koristeelliset kuviot korostavat Isakin luontaisen mahtipontista auraa. Veli on suunnattoman pitkä ja kova.
En soisi veljeni odottavan minua tällaisina aikoina.”
Isakin kasvoilla käväisee merkityksetön hymy. Pian mies seisoo sisarensa edessä ja viittoo tämän mukanaan työhuoneeseen. Virallisista asioista ei puhuttaisi tilassa, jonne kirkon väellä on vapaa pääsy.

Keskustelu on väritöntä ja hajutonta, Frejan kurkunpäätä ei silti lakkaa pistelemästä. Yleiset linjaukset, suunnitelmat Astraliljan suhteen. Siipien rakenne ja kiinnittäminen, terveysriskien kartoitus, uudet suunnitelmat, harmaata harmaata harmaata. Freja nyökkäilee ja puhuu, puhuu ja nyökkäilee, mitään uutta hän ei huuliltaan vapauta.

Sitten. Pommi putoaa. Isak tiputtaa räjähteen, mainitsee sen, jota Freja välttelee suojellakseen kaikkea sitä, minkä on koskaan onnistunut rakentamaan. Niin vaivattomasti Isak saa hermostuksen hajoamaan Frejan kehoon, kipristelemään laitoja.

Meidän täytyy puhua Janista.”
Pikkuveljestämme? Miksi?” Tavallinen, väritön äänensävy. Älä paljastu. Älä sano mitään.
Janista on tullut entistäkin levottomampi. Minä epäilen, että sillä pojalla on jotakin pahaa meneillään. Salaileeko hän jotakin? Onko hän käyttäytynyt luonasi yhtä epäilyttävästi kuin hän käyttäytyi minun kanssani keskustellessaan?”
Jan on vain hyvin väsynyt ja stressaantunut.”

Isak läimäyttää kämmenensä pöydälle, tärkeät paperit leijailevat ilmassa.
Sinäkin hoet tuota!” Isakin ääni on pelkkää jylinää Frejan korville. ”En voi uskoa, että sinä, järkevä ja vastuullinen sisareni puolustelet sellaista epäsikiötä! Ja millä sanoilla! Onko Jumalamme luonut meidät väsymään? Tässä maailmassa ei ole varaa tulla saamattomaksi. Janin asenteessa on aina ollut ongelmia, väsymys ei ole mikään tekosyy.”

Rauhallisesti. Hengitys sisään ja ulos, Freja tuntee vastuun kasvavan suunnattomasti joka hengenvedolla. Täällä hän kantaa tietoa Janin taustasta kokonaan yksin. Isak ei koskaan saisi tietää Janin suonissa juoksevasta verestä. Freja on vahva, Freja suojelee pikkuveljeään ja varmistaa, ettei Isak saa enää koskaan tietää. Ensimmäinen kerta oli riittävästi. Unohdus Isakin mielessä on pelastanut Frejan paljolta.

Jan taitaa ottaa Astraliljan jatkuvan sairastelun varsin raskaasti”, Freja sanoo. Hän on punninnut Janin salaisuudet ja valitsee niistä sen, joka pelaa hänelle aikaa. Jostakin on pakko puhua, Isakin katseen alla selviää vain raa’alla rehellisyydellä.
Astraliljan?” Isak siristää silmiään. ”Tarkoitatko sinä, että nuoret harjoittavat syntiä suoraan sinun silmiesi alla ja sinä sallit sen?”
Tarkoitan”, Freja sanoo nielaisten kuuluvasti, ”että veljemme on hyvin kiintynyt enkelityttöön. Heidän ystävyytensä on puhdasta ja kaunista.”

Paperitaivas. Ilma täyttyy jälleen papereista, kirjat ja mustepullo lysähtävät lattialle rytisten Isakin riuhtaistua kätensä pöydän halki. Freja ei edes säpsähdä. Tuli sykkii veljen silmissä, paperit leijailevat kohti lattiaa.

Puhdasta ja kaunista!” Isak karjuu. ”Minkä vuoksi sinä kuvittelet maailman olevan tällaisessa tilassa? Puhtauden ja kauneudenko?”
Silmät leimuten Isak tuijottaa täysin liikkumatonta Frejaa, joka ei edes raota huuliaan.
Haureuden ja synnin tähden tähän on tultu! Meitä rangaistaan maailmansodista, julmuudesta ja siveettömyydestä. Siitä, mitä olemme tehneet toisillemme ja tälle maailmalle. Olemme kaikki tavattoman syntisiä, siksi tämä kaikki tapahtuu! Ja nyt sinä kerrot minulle oman veljemme harjoittavan himon syntiä Herran huoneessa!”

Sisään ja ulos. Henki kulkee. Frejan kuori on marmoria. Läpäisemätön.
Aallot eivät ole lähtöisin Luojasta ja me molemmat tiedämme sen. Se, mitä maailmassa on tapahtunut viime vuosikymmeninä, on paholaisen työtä.”
Ja mikä muukaan paholainen olisi kuin irvikuva Jumalasta? Se on kuullut sydäntemme synnit ja punninnut ne itselleen arvokkaiksi, käyttänyt niitä meitä vastaan. Ihminen on pohjimmiltaan syntinen, ja nyt on tullut aika maksaa.”
Jumala ei pyyhi omiaan kartalta, ei sulje taivaansa porttia. Näinä aikoina me luotamme Häneen. Vallitseva kaaos on selvitettävissä, meidän on vain tehtävä se yksin, sillä Jumala ei elä meidän puolestamme.”

Raivo Isakin kasvoilla ei laannu, piirteet ovat kiristetyt ja suonet sykkivät kaulalla. Isak tuijottaa sisartaan kuin petturia, synnintekijää, aivan kuin Freja itse olisi tunnustanut ajatelleensa syntisiä ajatuksia.

Sinä tuotat sanoillasi suurta häpeää minulle ja sukumme nimelle”, Isak sanoo madaltaen ääntään. Hiljainen, huurteisen kylmä tuomio. ”Älä unohda, että minä olen nähnyt maailman ennen aaltoja. Sinun silmäsi eivät ole harjaantuneet erottamaan, mikä on meidän itse aiheuttamaamme. Paholainen on vain pahuutemme summa, vääristynyt jumalkuva, ei mikään todellinen olento. Jos syytät sellaista kuvaa, kumarrat väärää Jumalaa ja kiellät oman osallisuutesi siihen, mitä maailmassa tapahtuu.”

Freja kohottaa leukaansa, tällä tavalla hän ei suostuisi alistumaan. Ei veljensä edessä, ei edes Jumalansa.
Minä tiedän, mikä on lähtöisin saatanasta”, Freja sihisee hampaidensa välistä, ”minä olen kasvanut paholaisen naurua kuunnellen.”
Tauko. Sanat eivät uppoa Isakiin, ne jäävät puolitiehen, leijailevat lattialle papereiden joukkoon.
Minä tunnen myös Jumalani. Hän ei koettele meitä turhaan. Me olemme päättäneet pelastua.”

Isak päästää halveksuvan sihahduksen.
Pelastumisemme on kiinni siitä, mitä teemme, miten kovasti ponnistelemme Jumalan tahdon mukaisiksi.”
Lopullinen pelastuksemme riippuu Jumalasta itsestään. Nykyhetkestä voimme vain yrittää selviytyä.”
Koettelihan Herra Jobiakin. En väitä, ettemme selviäisi. Sinun uskoasi ja sen vahvuutta minä sen sijaan kyseenalaistan. Miten veljemme katsoo sitä tyttöä? Himoiten, haluten? Hyväksytkö sinä sellaisen?”
Rakastaen. Ainoastaan rakastaen.”

Isakin kasvot nykivät, epäusko ei osaa asettaa ilmeitä niiden kireälle pinnalle. Mies istuutuu sotketun työpöytänsä äärelle ja vie kädet hiuksiinsa. Ele tuo Frejan mieleen Janin. Hetken Freja katsoo Isakia kuin nuorempaa veljeään ja kuvittelee, millainen Isak olisi, jos tämä olisi syntynyt puoliksi demonista Janin sijasta. Piirtäisikö väsynyt ylpeys yhä uurteita hänen silmiensä reunoille?

Freja huokaisee syvään, asettaa kätensä pöydälle. Myrsky tyyntyy, Isak kohtaa sisarensa vihreän katseen.
Minä takaan sinulle, että tilanne Janin kanssa on kaikin puolin hallinnassa”, Freja sanoo rauhallisesti. Kunpa hän voisi tietää varmaksi. Kunpa kumpikaan hänen veljistään ei olisi sitä, mitä on.
Poikaan on pakko saada ryhtiä.”
Se on työn alla alituisesti.”
Hyvä.” Isak ristii kätensä pöydälle.

Hetken hiljaisuus kieppuu huoneen nurkissa, heiluttaa papereita lattialla. Freja on aikeissa kääntyä, hänellä ei ole enää sanoja vanhemmalle veljelleen. Vuodet ovat kirineet heidän välilleen ja vieneet heiltä sen, mikä heitä joskus yhdisti. Lapsuuden puhdas ja kirkas usko on nyt kummallekin veristä työtä. Selviytyminen ottaa omansa.

Freja.”
Freja pysähtyy, sydämestä vihlaisee.
Uskotko sinä todella, että tämä kaikki on lähtöisin paholaisesta, jostakin maanalaisesta pahasta voimasta?”
Freja nielaisee. Muutama sekunti armonaikaa.
Uskon, että kaikki on alkanut jo kauan sitten. Punaisen taivaan taistelu, profetia… kaikki jo tuhottu, jo kirottu ja sanottu on luonut sen, missä me olemme. Luomiskertomuksesta alkaen synnit ovat alkaneet kertyä. Paholaisen minä tunnen. Se asuu ihmisten pahuudessa. Kaikki tämä on sotkeentunut yhdeksi vyyhdiksi jo kauan sitten.”

Isak on hetken hiljaa, Freja tulkitsee vastauksensa kelvanneen.
Mutta ihmisten pahuus on yhä ihmisten pahuutta. Se, mitä reuna-alueilla tapahtuu, ei johdu demoneista. Se johtuu pelkästään meistä”, Freja sanoo hiljaa.
Siitä me olemme yhtä mieltä. Me teemme parhaamme. Olen ylpeä sinusta, sisareni.”
Sanat kieppuvat tyhjinä Frejan sisällä. Ne ovat vuosia myöhässä.

Juuri Frejan aikeissa avata oven hengästynyt mies läimäisee sen auki silmät suurina.
Hätätilanne! Isak, sinun täytyy kuulla tämä!” Vasta huudettuaan mies tajuaa, kenen edestä on avannut oven. ”Kunnianarvoisa Freja! Olen pahoillani, minä…” Hetken tauko. Kauhunsekainen katse lattialle heitettyihin tavaroihin. ”Minun viestini on ehdottoman kiireinen ja koskee teitä molempia.”

Isak pongahtaa ylös tuoliltaan kuin jousi, hänen liikkeensä ovat jännittyneitä ja nopeita.
Kyseessä on jälleen uusi demoninen hyökkäys”, mies huohottaa katsoen vuoroin kumpaakin Faustin sisarusta. ”Azrael. Azrael on hyökännyt itäiselle reuna-alueelle. Suurin osa maaperästä on nyt veden alla, täysin tuhottuna.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti